Siritys on kova. Ei nyt ihan sellainen kuin eteläisempien leveysasteiden yössä, mutta trooppinen lämpötila ja 60–70 prosentin ilmankosteus kyllä löytyvät.
Ollaan Ollikkalan tilan sirkkaamossa Kurikassa, Suomen ensimmäisellä sirkkatuottajalla. Hyönteisruoasta etsitään yhtä ratkaisua niin maatalouden murrokseen kuin eettisempään, ilmastoystävällisempään ja globaalisti oikeudenmukaisempaan ruoantuotantoon, lihankulutuksen vähentämiseen ja ekologisemmin tuotettuihin proteiineihin.
Kotisirkan matka lautaselle alkaa munintaboksista; tilalla on oma muniva sirkkakanta. Kuoriutuminen kestää 10–14 vuorokautta. Pikkusirkat kasvavat noin 30 asteen lämpöisen sirkkaamon bokseissa noin kuusiviikkoisiksi ja 2,5-senttisiksi, jonka jälkeen ne vaivutetaan kivuttomasti horrokseen ja pakastetaan. Valmiit sirkat kuivatetaan ja pussitetaan, tai jauhetaan jauheeksi. Sitten ne lähtevät eteenpäin myyntiin.
Siritys ilmoittaa, koska sirkat ovat täysikasvuisia. Tilan isäntä Panu Ollikkala korostaa, että sirkkoja ruokitaan puhtaalla kotimaisella rehulla ja kurkulla. Silloin myös kuluttajalle voidaan kertoa tarkasti, mitä tuote sisältää.
– En mäkään tuolta tienposken heinikosta napattuja sirkkoja söisi, hän selventää.
Tilan sirkkojen määrää on luonnollisesti mahdotonta sanoa, mutta viljelijän arvion mukaan niitä on kierrossa noin 150 000–200 000.
Ollikkala kuuluu sirkkatuotannon pioneeritiloihin. Ensimmäiset kotisirkat saapuivat Hollannista Kurikkaan huhtikuussa 2016.
Laji on alun perin kotoisin Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä, joissa se on myös arkipäiväinen osa ruokavaliota. Afrikassa elävänä pyydystettävät ja sitten paistettavat lentosirkat ovat etenkin lasten herkkua, vähän verrattavissa sipseihin. Lähes puolet maapallon väestöstä eli yli kaksi miljardia ihmistä syö hyönteisiä päivittäin.
Panu Ollikkalan houkutteli mukaan niin ikään kurikkalainen Lauri Jyllilä, joka perusti vuonna 2015 opiskelukaverinsa Sami Lähteen kanssa Finsect Oy:n. Maa- ja metsätaloustieteen opiskelijoiden ideasta syntynyt palveluyritys etsii suomalaisia maatiloja mukaan syötävien hyönteislajien kasvatukseen.
Kun tilat ovat kunnossa, alkuun pääsee alle 1 500 eurolla. Finsect toimittaa aloituspakkauksen (10 laatikkoa, munakennoja, rehua, munintalaatikkoja ja 500–1 000 sirkkaa), etsii ostajia ja auttaa kasvatukseen sekä markkinointiin liittyvissä kysymyksissä.
Toinen vastaavanlaisella periaatteella toimiva yritys on Aalto-yliopiston opiskelijoiden pari vuotta sitten perustama EntoCube, jonka kotipaikka on Espoo.
Nykyisin Finsectillä on listoillaan 14 sopimustuottajaa, ja tulossa puolen tusinaa lisää, joissa rakennetaan nyt tiloja sirkoille. Jyllilä arvelee, että kevääseen mennessä sirkkatiloja on noin 30. Hänen mukaansa tuottajarinkiä kasvatetaan mieluummin hallitusti, myös olemassa olevia tiloja laajentamalla.
Panu Ollikkalan sirkkaamo kuuluu alan pioneereihin, mutta itse tila on ollut olemassa ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien.
Etelä-Pohjanmaan lisäksi sirkkakasvattajia löytyy Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Pirkanmaalta. Pohjoisesta mukaan on tulossa Oulun seutu.
– Aluksi piti ylittää monta kynnystä. Kyllä Panuakin sai vuoden verran taivutella, ennen kuin ajatus otti kunnolla tulta. Mutta kun tuo asiansa esiin konkreettisesti, ei lupaile liikoja, tekee sen mitä on sovittu ja osaa tarjota lisäarvoa tuottajalle, asiat etenevät, Lauri Jyllilä sanoo.
– Ensimmäinen ajatus oli kieltämättä, että ei tää ny ehkä oikeen... Varsinkin kun Lauri ehdotti ensin jauhomatoja. Mato on kuitenkin aina mato, Panu Ollikkala hymähtää.
Ollikkalan mukaan sikatalouden kannattavuus on Suomessa heikko ja tilan rakennukset niin vanhoja, että olisi pitänyt tehdä kokonaan uudet.
– Vaihtoehtoja miettiessä tuli mieleen hyönteisruoka.
Pioneerit opettelivat kaiken alusta, ja monta asiaa yritys ja erehdys -menetelmällä. Ensimmäinen harvestointi eli sadonkorjuupäivä ei mennyt ihan putkeen.
– Soitin Laurille, että nyt täällä ollaan valmiita laittamaan ensimmäinen sirkkasatsi pakastimeen. Kumpikin oli innosta piukkana, mutta maailmanluokan läpimurto meni vähän pieleen, kun yhdestä laatikosta tuli alle 100 grammaa tavaraa; nykyisin määrä on parhaimmillaan kolmisen kiloa. Ei vaan osattu hoitaa. Silloin oli kyllä aika väkinäiset ilmeet, Panu Ollikkala nauraa.
Nyt kaikki käyrät osoittavat jo ylöspäin. Vaikka kokonaisvolyymit ovat vielä pieniä ja sirkat ovat Ollikkalassakin sivuelinkeino, niitä menee markkinoille niin paljon kuin saadaan tuotetuksi.
– Alan kasvunäkymät ovat niin huikeat, että kiinnostus lisääntyy varmasti ja ruokkii itseään. Suurin haaste liittyy nyt itse asiassa siihen, mihin rajallinen määrä raaka-ainetta myydään. Jos sitä jakaa kymmenille tahoille, kukaan ei saa kunnon hyötyä. Pitää valita, kenen kanssa tekee yhteistyötä, Lauri Jyllilä sanoo.
Suurin sysäys oli lakimuutos, joka tuli voimaan viime syksynä. Suomi muutti tulkintaansa EU:n uuselintarvikelaista niin, että hyönteisten kasvatus ja myynti elintarvikkeeksi sallittiin. Käytännössä tämä tarkoittaa ainakin toistaiseksi kotisirkkoja ja jauhomatoja.
Hyönteiselintarvikkeita myydään Euroopassa laajalti esimerkiksi Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja Belgiassa. Kaikki ihmiset syövät tietämättään Suomessakin jo nyt jonkin verran hyönteisiä, sillä niiden jäämiä on esimerkiksi kasviksissa. Elintarvikkeille on kuitenkin säädetty raja-arvot hyönteisjäämien osalta.
Panu Ollikkala on tilan isäntä kuudennessa sukupolvessa. Vanhimmat tontilta löydetyt hirret ovat peräisin 1840-luvulta. Isovanhemmilla oli nautakarjaa, ja Panun vanhemmat siirtyivät sikoihin. Niitä on tilalla yhä 26, mutta enimmillään sikalassa oli 75 emakkoa ja yli 300 porsasta.
Panu-poika ajoi traktorin pellolta kotiin ensi kertaa viisivuotiaana, isän sylissä toki. Sitä vaihtoehtoa, että tilalla ei jatkettaisi, ei ole edes harkittu.
– Vanhemmat olivat ihan avarakatseisia, kun kerroin ideasta: notta kokeele vaan. Kyllä ne vähän hulluna taisivat pitää, mutta toisaalta aina pitää keksiä ja yrittää uutta, hän kuittaa.
Heittäytyminen ja yrittäjyys ovat aina olleet Etelä-Pohjanmaalla voimissaan. Vahvasti maatalouteen ja lihankasvatukseen nojaavassa maakunnassa on jääränsä, mutta Ollikkalan mukaan vanhatkin isännät ovat olleet yllättävän ennakkoluulottomia kokeilemaan hyönteisruokaa.
Sirkkojen hoitoon eli pääasiassa ruokintaan, tarkkailuun ja muninta-alustojen puhdistamiseen kuluu tilan työajasta arviolta tunnista puoleentoista päivässä. Ollikkala selviää niistä ja sioista yksin, kun vanhemmat auttelevat. Vaimo käy töissä tilan ulkopuolella, ja parilla on 9- ja 5-vuotiaat lapset.
– Elikot sen kun pienenee ja menee lähemmäs maata. Seuraava polvi siirtyy varmaan katkarapuihin ja muihin vedenalaisiin, Ollikkala virnistää.
Pohjalaishuumorilla on yleisempikin ulottuvuus. Jos ajatus sirkkojen ja muiden hyönteisten syömiseltä tuntuu nyt mahdottomalta, kannattaa miettiä tapojen, kulutustottumusten ja ruokakulttuurin muutoksia. Esimerkiksi sushi lounaaksi tai illanistujaisiin haettavana normiruokana oli vain pari-kolmekymmentä vuotta sitten suurimmassa osassa Suomea mahdoton ajatus.
Ollikkalat syövät itsekin sirkkoja. Niitä on kuivattu ja friteerattu ja tehty keittoa sekä patonkia, mutta isännän suosikki on sirkat mustikkarahkan päällä.
Toistaiseksi kaikki hyönteisruoka menee käytännössä myyntiin Etelä-Suomeen. Pääkaupunkiseudun ruokakaupoissa ja marketeissa myydään eniten sirkkaleipää, jonka maku on Ollikkalan ja Jyllilän mukaan hyvin neutraali.
Friteeratussa sirkassa on voimakkaampi, pähkinäinen ominaismaku. Markkinoilla on muun muassa sirkkasuklaata, granola- ja pähkinäsekoitusta, pastaa, cracker-keksejä sekä valmisruokia ja lihavalmisteita, joihin on käytetty sirkkoja.
– Nyt hyönteisruoan ostajat ovat yrityksiä tai tiedostavia nuoria ja nuoria aikuisia henkilöitä. Heille on tärkeää, mistä ruoka tulee ja miten se on tuotettu. Kotimaisuus on oleellinen valtti, jota pitää tuoda enemmän esille, Lauri Jyllilä sanoo.
Maaseudun Tulevaisuuden lokakuussa 2017 julkaistussa kyselytutkimuksessa 42 prosenttia suomalaisista ilmoitti olevansa valmis syömään hyönteisistä valmistettua ruokaa. Innokkaimmat löytyivät ikäryhmästä 30–44 vuotta. Miesvastaajista joka toinen ja naisista joka kolmas oli valmis kokeilemaan hyönteisruokia.
Kurikan sirkkamiehet ovat realisteja: siihen, että hyönteisruoasta tulisi Suomessa joka kodin arkea, on vielä pitkä ja epävarma matka. He eivät liioin kuvittele tai edes halua, että hyönteisruoka korvaisi lihantuotannon.
– Olen itsekin sekasyöjä, enkä kuvittele, että tällä voi pelastaa koko maailman. Kyse on enemmän vaihtoehdon tarjoamisesta kuluttajille, Jyllilä korostaa.
Monet seikat puoltavat kuitenkin hyönteisruoan yleistymistä: kokeilunhalu ja sosiaalisen median sekä muiden verkostojen voima, ympäristötietoisuus ja eettinen kuluttaminen, lihansyönnin väheneminen ja sirkkojen korkea proteiinipitoisuus.
– Esimerkiksi vanhukset saavat jatkuvasti liian vähän proteiinia, koska eivät enää halua tai jaksa syödä riittävästi lihaa. Kun sirkkoja sekoittaa vaikka pastakastikkeeseen, siinä on päivän proteiiniannos hyvin pienellä vaivalla, Panu Ollikkala huomauttaa.
Lauri Jyllilä muistuttaa, että sirkoissa on käytännössä pelkkää proteiinia ja hyviä rasvoja. Hyönteiset ovat eettisempi vaihtoehto lihalle varsinkin kasvatuksesta aiheutuvien vähäisten ympäristöhaittojen vuoksi. Globaalisti niistä toivotaan lisäratkaisua aliravitsemukseen ja proteiininpuutteeseen.
Pelkkä muoti-ilmiö, pienen kuluttajajoukon idealismi tai erottautumishalu ei riitä pitämään elinkeinoa pinnalla. Tarvitaan laajempi käyttäjäkunta, joka tottuu ostamaan ja syömään hyönteisruokaa. Ilmiö on jossain määrin toteutunut nyhtökauran ja muiden kasvipohjaisten proteiinivalmisteiden kohdalla.
Ollikkala ja Jyllilä muistuttavat, että kuluttajien täytyy saada hyvät ensimmäiset makukokemukset. Lisäksi heidän tulee voida luottaa siihen, että hyönteisruokatuotteet ovat puhtaita ja laadukkaita. Aivan kuten muussakin tuotannossa.
– Seuraavat kuukaudet ja vuodet näyttävät, miten ala kehittyy ja muuttuu – ja siihen tarvitaan myös tutkimustietoa. Tässä ollaan vasta alussa.
Teksti Susanna Luikku, kuvat Mikko Lehtimäki
