Routainen maa vihloo paljaita jalkapohjia, joten paikalleen ei parane jäädä seisoskelemaan. Samuli Edelmann harppoo Helsingin Uunisaaren puiselle laiturille hartiat höyryten ja laskeutuu hyytävään veteen. Talvi tuli ja meni, meri on taas sula ja harmaat pilvet roikkuvat paksuina Helsingin yllä, mutta laulajan kasvoilta paistaa ihana valo. Jääkylmä vesi saa Samulin suorastaan nauramaan.

– Keikkapaikoillakin saunon ja käyn avannossa monta kertaa, aina kun mahdollista, Samuli kertoo.

Samuli on ahkera saunoja, ja hän on nauttinut löylyistä mitä erilaisimmissa saunoissa. Suosikkeja ovat ne, joista pääsee pulahtamaan suoraan mereen tai järveen.

Samulin toiveesta hänen uuden levynsä julkaisutilaisuuskin järjestetään saunassa. Kiukaan sihinässä on helpompi puhua ja kuunnella. Välillä voi olla aivan hiljaa ja antaa ajatuksille tilaa.

Levyn nimi on pelkistetysti Samuli Edelmann, ja se on hänelle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä albumi. Monestakin syystä.

Saunan lauteille on pakkautunut Samulin lisäksi koko bändi. Tai siis yhtä lukuun ottamatta. Kokoonpanon ainoa nainen, laulaja Mirkka Paajanen valitteli flunssaansa ja jäi odottelemaan äijäkööriä ulkopuolelle.

Mirkka on kuitenkin tässä tarinassa tärkeä lenkki. Hän kirjoitti useimmat uuden levyn sanoituksista, kun taas kosketinsoittaja Matti Paatelma vastasi sävellyksistä. He olivat tehneet pari biisiä valmiiksi ihan vain omaksi ilokseen, kun niitä kuuntelutettiin Samuli Edelmannilla. Tämä innostui ja pyysi kaksikolta lisää lauluja, vaikka ei ollut aikeissa tehdä levyä.

– Sanoin, että tehkää vain musiikkia. Älkää miettikö yhtään, tuleeko se myymään vai ei, Samuli kertoo ohjeistaneensa.

Seuraavaksi basisti Anssi Växby otti tuottajan hommat vastuulleen ja sovittajana löysi kappaleille yhtenäisen tunnelman. 

– Laulut eivät ole minulle kirjoitettuja, mutta allekirjoitan niiden mielenmaiseman täysin, Samuli miettii.

Kappaleiden sanat ovat surumielisiä ja sävelet haikeita, mutta kokonaisuus on silti lohdullinen. Levyä voi kuunnella yhtä hyvin laulujen sanomaan syventyen kuin ihan vain fiilistellen ja omia ajatuksia mietiskellen. Kun Samuli valottaa hieman levyn taustoja, sanat saavat uusia ulottuvuuksia.

– Siinä on sellainen luopumisen teema: elämän kiertokulku ja myös kuolema vahvasti läsnä. 

Levystä muodostui koko bändin yhteinen projekti. Mukaan tulivat tietysti loputkin bändin jäsenistä, rumpali Harri Ala-Kojola ja kitaristi Saku Mattila. 

Samuli, joka on saanut itseensä kohdistuvasta huomiosta ja julkisuudesta kyllikseen, nostaa mieluusti esiin lahjakkaita työtovereitaan.

– Samoin kuin viisi vuotta sitten Maltalla äänitetyn Pienellä kivellä -albumin kohdalla, tämänkin teimme soittamalla oikeasti yhdessä. Se on ihan erilaista kuin laulaa yksin luurit päässä jossakin kopissa, hän sanoo.

– Parasta on, kun pääsee astelemaan saunasta suoraan mereen.

Suuri teatterimies Kalle Holmberg kuoli syyskuussa ja hänet haudattiin ortodoksisin menoin Valamon luostarin hautausmaalle. Paikalla oli Samuli Edelmann, jonka suru oli suuri. Uusi levy on omistettu Holmbergille – mutta miksi?

– Kalle oli minulle hyvin tärkeä ihminen 17 vuoden ajan. Siitä lähtien, kun raitistuin. Hänellä oli iso merkitys elämääni.

Holmberg oli jättänyt alkoholin jo 1980-luvun alussa ja alkoi tukea Samulia, kun tämä teki saman päätöksen. Miehet ystävystyivät ja pitivät tiiviisti yhteyttä loppuun asti.

Holmbergin hautajaisissa esiintyi saksofonisti Jukka Perko, jonka Samuli halusi mukaan tälle levylle. Levy alkaakin Perkon puhaltamilla melankolisilla nuoteilla ja päättyy yksin hänen soittamaansa Valamoon. Kallen kunniaksi.

Albumin suurimmaksi hitiksi noussee kaunis aloitusraita Aika, jossa Samuli Edelmann ja Mirkka Paajanen laulavat siitä, kuinka aika katoaa ja muistot muuttavat muotoaan. Sanoittaja Mirkan ajatuksissa on ollut oma läheinen, jolla oli juuri todettu alkava alzheimerin tauti.

Taiteilijat eivät usein mielellään selitä teoksiaan, vaan niiden tulkinnan saa tehdä kuulija omin päin. Siksi joskus laulun merkitys saattaakin olla jotain ihan muuta kuin sanoittaja on ajatellut. Mirkka Paajanen kirjoitti laulun Valmis katsellessaan koulutielle lähtevää ekaluokkalaista poikaansa.

Sä olet laukun pakannut. Et mukaasi paljon tahtonut. Hymyilet ja huokaat, että valmis oot. Maailman uudeks luomaan, luoja varjelkoot.

– Ja mä luulin, että se on laulu anteeksiannosta, Samuli sanoo.

Samuli (kesk.) ja bändi: Harri Ala-Kojola, Anssi Växby, Matti Paatelma,  ja Saku Mattila.

Kymmenen vuotta sitten Samuli Edelmannista tuntui, että laulut oli nyt laulettu. Syy ei ollut jo lapsena musiikkia kohtaan syttyneen intohimon loppuminen, vaan se, että hänen oli enää vaikea löytää uutta, merkityksellistä laulettavaa.

– Meinasin lopettaa laulamisen kokonaan ja olisin tehnytkin sen, ellei minulle olisi tarjottu virsiä, hän sanoo.

Idea kuulosti hullulta: Luhangan kirkkoon koottiin pieni orkesteri, ja Samuli tulkitsi uusiksi jopa satoja vuosia vanhoja, suomalaisille tuttuja virsiä. Levystä tuli suuri menestys ja se sai kaksi jatko-osaa.

Oli kuljettu pitkä matka niistä 1990-luvun alkuvuosista, jolloin Samuli nousi suureen suosioon sekä laulajana että näyttelijänä. Hänen ensimmäiset hittinsä olivat poppia kevyimmästä päästä: Peggy, Pienestä kii, (Sinä olet) Aurinko…

– Kyllä nekin edelleen ovat ohjelmistossani, mutta uusilta biiseiltä haluan enemmän mahdollisuuksia tulkita niitä syvemmin, Samuli miettii ja heittää löylyä.

Bändin jäsenet tietävät, mitä Samuli tarkoittaa. Hyvistä biiseistä hän pystyy tekemään erinomaisen, keskinkertaisistakin hyviä. Mutta jos hänelle tarjotaan huonoa biisiä, siitä ei tule mitään eikä sellainen kanna levytettäväksi asti.

Samulilla oli yksi toive levylleen. Hän halusi mukaan Kom-teatterin Hamletinkone-näytelmässä mukana olleen, Marzi Nymanin säveltämän synkkäsävyisen Ofelian.

– Bändi ilmoitti, ettei sitä otettaisi missään tapauksessa mukaan. Pitivät liian rankkana kappaleena. Mutta pidin pääni, Samuli paljastaa.

Meressä viihtyvän Samulin käsivarteen on tatuoitu delfiini.

Samuli vaikuttaa löytäneen omaan elämäänsä sekä taiteilijan ammattiinsa mukavan tasapainon. Laulaminen maistuu hänelle siinä missä näytteleminenkin. Albumeja on ilmestynyt parin vuoden välein, ja keikkoja hän tekee vuosittain 30–50. 

Siinä sivussa Samuli on ehtinyt esiintyä muun muassa Tappajan näköinen mies -elokuvan pääroolissa sekä tammikuussa alkavassa Ylen draamasarjassa Presidentti, jossa hän näyttelee yritysmaailmasta Suomen valtionpäämieheksi nousevaa Henri Talviota.

– Esittämäni presidentti ei missään tapauksessa ole Sauli Niinistö eikä sarjaan muutenkaan ole otettu aineksia tosielämän henkilöistä, Samuli huomauttaa.

Levynjulkistuspäivänä Samulilla ei ole joulurauhasta vielä tietoakaan. Viimeinen joulukonsertti on vasta seuraavana päivänä, sen jälkeen on aikaa hiljentää.

- Tätä työtä pitää rakastaa ja varsinkin kiertämistä, tuhansien kilometrien keikkamatkoja. Muuten ei jaksaisi, Samuli sanoo.

Joulun välipäivinä Samulin laulua pääsee kuulemaan Viattomien lasten päivän konserteissa Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Samuli on ollut konserttia järjestävässä Pappa Fest Ry:ssä mukana alusta alkaen jo kahdeksan vuoden ajan, sillä päihteiden vastainen ja erityisesti lasten sekä nuorten hyväksi tehty työ on lähellä hänen sydäntään. 

Tänä vuonna tapahtuman tuotto ohjataan Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimelle sekä Suojatie-, Tukikohta ja Alpert-yhdistyksille.

Sitä ennen luvassa on yhdessäoloa perheen, Laura-vaimon ja teini-ikäisten Venlan ja Ilmarin seurassa. 

Edelmannin perhe asui kymmenisen vuotta Maltalla, kunnes muutti takaisin Suomeen vuosi sitten.

– Joulua pääsemme viettämään täällä Suomessa yhdessä ihan perinteisissä merkeissä, Samuli iloitsee.

Hän kävelee vielä toistamiseen Uunisaaren laiturille ja pulahtaa kylmään veteen. Onhan se joulu kuitenkin jo lähellä. ●

Teksti Tuomas Marjamäki, kuvat Timo Villanen