Lapsuuteni sitkein haave oli tulla sairaanhoitajaksi. Isosiskoni valmistui erikois­sairaanhoitajaksi ja ihailin häntä suuresti. Tietenkin minulle hankittiin oma sairaanhoitajan laukku ja kun toinen siskoistani tuli raskaaksi, olin koko ajan hoivaamassa ja tutkimassa, onko kaikki hyvin.

Teini-iässä inhosin erityisesti kotiintuloaikoja ja rajoja, jotka minulle asetettiin kotona. Kapinoin niitä vastaan ja yleensä äitini sai vihat niskaansa. Näin myöhemmin olen ollut niistäkin äärimmäisen kiitollinen vanhemmilleni. Rajat ovat rakkautta ja rakkautta sain ja saan edelleen.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun sairastuin syömis­häiriöön. Olen kamppaillut asian kanssa koko ikäni ja vasta viime vuosina ymmärtänyt, ettei se ehkä koskaan lähde minusta kokonaan.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun mietin vanhempiani ja ikävöin lapsuudenkotiini Tuupovaaraan. Ne metsät vetävät minua puoleensa aina. Vain siellä tunnen saavani täydellisen rauhan ja sieltä haen voimia, jos välillä tuntuu tai on tuntunut, ettei jaksa.

Viimeksi kiljuin riemusta, kun voitin Syksyn sävel ­-kilpailun. Tuo voitto oli niin monen ihmisen aikaansaama. Olin onnellinen koko tiimin ja sen suuren fanijoukon puolesta, jotka olivat mukana tällä hienolla matkalla. Minä sain tämän upean laulun laulettavaksi ja kunnia kuuluu isosti lauluntekijöille! Upeaa, että tuo hieno kilpailu on taas herätetty henkiin.

Pelkään kuollakseni käärmeitä! Elämässäni on ollut muutama tilanne, että olen joutunut koskemaan käärmeeseen. Vieläkin karvat nousevat pystyyn ­pelkästä ajatuksesta. Usein väsyneenä näen unia käärmeistä ja herään tuskaisena ja pelosta sekaisin.

En enää nykyään suutu, kun kuulen että joku ei pidä minusta tai kuulen juttuja, jotka eivät pidä paikkaansa. Usein ihmiset keskittyvät liikaa muiden elämään ja ­tietävät toisten asiat paremmin. Minulle on tärkeintä, että itse tiedän, kuinka asiat ovat ja olen onnellinen.

Kadun yhä, että murrosikäisenä käyttäydyin kotona todella vaikeasti. Myöhemmin olemme äidin kanssa käyneet asioita ja tilanteita läpi. Kaikki on anteeksi annettu, mutta kadun yhä tiettyjä hetkiä, kun murrosikä puski rytinällä läpi.

Jos elän yli satavuotiaaksi, haluan loppuun asti nauttia musiikista, ihmisistä ja elämästä ylipäätään. Olin ­taannoin konsertoimassa Jyväskylässä ja yleisössä istui 103-vuotias veteraani. Hän nautti täysin siemauksin ­lauluista ja eli niiden mukana.

Annoin viimeksi lahjan bändini pojille. He tekevät upeaa työtä taustallani. Tuli sellainen olo, että haluan palkita heidät. Ihan vaikka siksi, että he ovat olemassa ja panostavat isosti yhteiseen työhömme.

Viimeksi rakastuin, kun sisareni poika sai perheenlisäystä. Prinsessa valloitti koko suvun sydämet ja hänen viikoittaiset videonsa ilahduttavat arkea todella ­paljon.

Aion vielä opetella neulomaan! Olen neulonut tasan yhdet sukat ylä­asteen käsityötunnilla. Kadehdin ihmisiä, jotka neulovat missä vaan. Jotenkin näen sen ­rentouttavan, joten sen taidon haluan vielä oppia.