Suoraan lähetykseen oli kaksi ja puoli minuuttia aikaa. Psykoterapeuttiopiskelija Mippi Vuorikoski ja fysiikan opiskelija Juho Sarvanko katsoivat toisiaan kauhusta valkeina.

Elettiin kesää 2018. Parivaljakko oli kutsuttu MTV3:n Enbuske, Veitola & Salminen -keskustelu­ohjelmaan puhumaan omista psykedeelien käytön kokemuksistaan ja niiden vaikutuksista mielenterveyteen. Teema oli pinnalla, koska Helsingin yliopistossa oli alkamassa masennuksen hoitoon liittyvä psilosybiinitutkimus.

”Se fiilis oli kuin oltaisiin menossa mestauslavalle”, Vuorikoski kertoo neljä ja puoli vuotta myöhemmin videopuhelussa. Imagen haastattelu oli tarkoitus tehdä Suomen mielenterveyden hoidon historian kannalta merkittävän Lapinlahden sairaalan alueella, mutta kuten talvella niin monien pienten lasten vanhempien suunnitelmat, myös nämä kaatuivat lapsen sairastumiseen.

MTV3:n ohjelmassa Vuorikoski kertoi omasta psilosybiini­sienten ja dmt:n käytöstään ja kokemusten vaikutuksesta elämäänsä. Vaikka kyse oli huumeista, Vuorikoski ei pelännyt oikeudellisia seurauksia, sillä kokemuksista oli jo vuosia aikaa. Hän ei kannustanut ketään kokeiluihin tai kertonut, oliko käyttö tapahtunut Suomessa. Perheenkään reaktio ei pelottanut, sillä heille Vuorikoski oli ollut asioistaan avoin.

Mutta törkypalautteen vyöry pelotti tosissaan.

Vuorikoski epäilee nyt, että hänet oli pyydetty mukaan, koska ohjelmaan haluttiin ”joku ei-niin-hippi hahmo”. Mikään Vuorikoskessa ei tosiaan ole ensi vilkaisulla erikoisen hippiä. Nykyään hän työskentelee sekä yksilöterapeuttina että ihmissuhdekysymysten parissa pariterapauttina ja työyhteisösovittelijana. Sarvanko puolestaan on töissä A-klinikkasäätiöllä ja toimii Humaania Päihdepolitiikkaa ry:n puheenjohtajana.

Sittemmin Vuorikoski on kommentoinut muitakin provosoivia aiheita televisiossa. Keväällä 2022 hän oli mukana monisuhteisuutta käsitelevässä Kulttuuricocktail-ohjelman jaksossa. Hän on aktiivinen myös Instagramissa, jossa hän keskustelee mielenterveydestä ja hyvinvoinnista mutta myös esimerkiksi luonnonkosmetiikasta ja horoskoopeista.

Nyt Vuorikoski haluaa taas puhua huumeista. Joten kuunnellaan, mitä uutta sanottavaa hänellä on.

On uuden haastatteluyrityksen aika. Lapsen tervehdyttyä pääsemme lopulta Lapinlahteen kahville. Vuorikoski kertoo, että hän ei ole koskaan aiemmin käynyt alueella, vaikka lapsuudessa Vuorikosken taiteilijaisän ateljee sijaitsi aika lähellä.

Ensimmäisestä tv-esiintymisestä on kulunut neljä ja puoli vuotta. Siinä ajassa moni asia on muuttunut. Vaikka Helsingin yliopistoon suunniteltu psilosybiinitutkimus kaatui lopulta byrokratiaan, nykyään Suomessakin puhutaan laittomien psykedeelien, kuten LSD:n, psilosybiinin, MDMA:n ja DMT:n, terapeuttisista mahdollisuuksista. Se ei ole ihme, sillä hoidon tarve mielenterveydessä on huutava.

Vuorikoski puhuu kokemuksistaan rauhallisesti ja madaltamatta ääntään, vaikka ihmisiä kävelee pöytämme ohi. Hänen kauhukuvansa törkypalautteesta eivät toteutuneet.

Sen sijaan tapahtui jotain kiinnostavaa. Ohjelman jälkeen Vuorikoskeen otti yhteyttä psykologi, joka kysyi, kiinnostaisiko Vuorikoskea opiskella psykedeeliavusteista psykoterapiaa. Tarkoituksena oli kouluttaa neljä suomalaista terapeuttia, jotka työskentelisivät myöhemmin Suomessa MDMA-avusteista terapiaa tarkastelevassa tutkimuksessa. Kyllähän se kiinnosti. Vuorikoski lähti heti samana vuonna mukaan.

Koulutuksen järjesti maps (Multidisciplinary Association for Psychedelic Studies). Se on vuodesta 1986 toiminut tutkimus- ja koulutusorganisaatio, joka edistää psykedeelien ja kannabiksen hyödyllistä käyttöä. MDMA on bilehuume ekstaasin vaikuttava aine, ja sitä kokeiltiin käyttää jonkin verran 1970–1980-lukujen vaihteessa psykoterapian osana, kunnes se 1980-luvulla säädettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

Koulutuksessa mukana oli noin 70 ihmistä ympäri maailmaa. Koulutus aloitettiin verkkoluennoilla, joissa käsiteltiin MDMA:n historian lisäksi sitä, millainen lääke se on ja miten se vaikuttaa. Sitten osallistujat kokoontuivat viikoksi Hollantiin. Siellä kouluttajina toimivat Michael Mithoefer ja Anne Mithoefer, jotka ovat olleet mukana sekä psykedeeliaktivismissa, -terapiassa että -tutkimuksessa vuosikymmeniä.

Hollannissa Vuorikoski katsoi muiden koulutettavien kanssa neljän tai viiden asiakkaan terapiavideoita oikeista potilastilanteista. Mukana oli pahasti traumatisoituneita ihmisiä, esimerkiksi sotaveteraaneja. Samalla Mithoeferit kertoivat, miten he toimivat prosessissa terapeutteina.

Videot olivat raskasta katsottavaa. ”Jouduin muutaman kerran viikon aikana lähtemään ulos tilasta itkemään. Ennen kaikkea mieleen on jäänyt kuitenkin paranemisen ja toipumisen kauneus”, Vuorikoski sanoo.

Psykedeeliavusteisessa terapiasessioissa ihminen tyypillisesti makaa laput silmillä peiton alla. Terapeutit istuvat hänen molemmilla puolillaan valmiudessa kuuntelemaan, mitä asiak­kaalla on kerrottavaa. Asiakas saattaa olla pitkään hiljaa, sisäänpäin kääntyneenä. Välillä asiakkaat kertoivat terapeutilleen näkemästään ja kokemastaan ikään kuin he olisivat palanneet elämänsä traumaattisiin tilanteisiin. MDMA:n vaikutuksen alaisena ihminen saattaa olla tuntematta pelkoa ja toisaalta empatian kokemus saattaa vahvistua.

Lopuksi katsottiin video jälkikeskustelusta asiakkaan kanssa muutamaa kuukautta myöhemmin. Massiivisista traumaoireista kärsivät ihmiset kertoivat jälleen pystyvänsä elämään tavallista arkea. Muutos oli Vuorikosken mielestä ällistyttävä.

Koulutuksen mullistavin osuus oli kuitenkin vasta tulossa.

Kesällä 2019 Vuorikoski lennätettiin Etelä-Carolinaan ottamaan osaa MDMA:n terapiakäyttöä koskevaan tutkimukseen terveenä koehenkilönä. Samalla se oli osa hänen koulutustustaan. Hän saisi käytännön opin siitä, miltä psykedeeliavusteinen terapia tuntuu.

Matkaan valmistautuessaan Vuorikoski oli ennakkopuheluissa kertonut Mithoefereille itsestään ja elämästään sekä siitä, minkälaisten aiheiden äärelle sessiossa mahdollisesti tultaisiin.

”Koskaan ei voi tietää, mihin psykedeeliterapia vie, mutta suurimmalla osalla ihmisistä on joku intentio”, Vuorikoski sanoo. Hän ei enää muista, mitä itse silloin terapialtaan odotti.

Saavuttuaan kaupunkiin Vuorikoski pääsi Airbnb-asuntoon lähelle klinikkaa. Hänestä piti huolta assistentti, joka kyseli jo etukäteen kaikkea lempi Gatorade-mausta ja pähkinä­valinnasta lähtien.

Terapia aloitettiin ennakkokartoituksella kasvokkain. Koska kyseessä oli tutkimus, Vuorikosken fyysistä tilaa mitattiin tarkasti sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Vaikka hän oli tutkimuksessa terve koehenkilö, ennen ja jälkeen -tilanteita verrattiin psykologisilla testeillä, joilla mitattiin esimerkiksi masennusta ja ahdistusta.

Ensimmäisessä terapiaistunnossa Vuorikoski sai plasebo-lääkettä. ”Tietyllä lailla menin siinäkin syviin tiloihin, emmekä olleet kukaan varmoja, olenko saanut lääkettä”, Vuorikoski sanoo. Normaali verenpaine ja syke paljastivat kuitenkin plasebon.

Toisessa istunnossa MDMA alkoi vaikuttaa noin 25 minuuttia sen oton jälkeen. Hetken Vuorikoskesta tuntui kuin hän olisi ollut punaisen pillerin niellyt Neo Matrix-elokuvassa metallimaisen nesteen ottaessa kehon valtaansa.

Seuraavassa hetkessä Vuorikoski itki ja huusi läheisen ihmisen hiljattain tapahtunutta menetystä.

Vuorikosken kertomus kuulostaa siltä kaikkein ilmeisimmältä: matkalta eli tripiltä. Hän kertaa käsitelleensä mdma:n vaikutuksen alaisena sekä traumaattisia että hyviä, merkityksellisiä asioita. Ne liittyivät esimerkiksi seksuaalisuuteen ja sukupuoleen. Hän kuvaa ymmärtäneensä, kuinka oli painanut niihin liittyviä ajatuksia jo lapsena syrjään, koska ne eivät sopineet normiin.

Vuorikoski ajattelee nyt, että kokemus opetti hänelle, miten ihmisen mieli rakentuu.

”Trauman ydin on se, että me ollaan liian yksin jossain tilanteessa, ja se kokemus jää elämään meihin. Trauman purku on sitä, että ei ole enää yksin.”

Mithoefereiden kanssa pidetyn mdma-terapia­istunnon aikana Vuorikoski oli tuijottanut seinällä ollutta hiilipiirustusta gorillasta. Sen oli piirtänyt psykedeelialan pioneeri Stanislav Grof. Jokin teoksessa askarrutti ja tuntui olennaiselta.

Yhteys oman elämän, teoksen ja Grofin välillä tuntui löytyvän, kun lääkäri Antti Hupli lähetti viime syksynä Vuorikoskelle viestin. Hupli kysyi, lähtisikö Vuorikoski mukaan kolmen vuoden mittaiseen koulutukseen Tanskaan ja Hollantiin. Tarkoitus oli oppia hyödyntämään terapiatyössä Grofin kehittämää niin sanottua holontrooppista hengitys- ja kehotyöskentelyä.

Menetelmällä tavoitellaan samankaltaista tajunnantilaa, jota psykedeelityöskentely tarjoaa, mutta ilman lääkkeitä. Koulutukseen kuuluu myös psykedeeliterapeuttinen työskentely psilosybiinisienten avulla. Vuorikoski suostui heti, haki ja pääsi mukaan.

Koulutus maksaa muutaman tonnin vuodessa. Grof Legacy Training -verkkosivun mukaan se on suunnattu kaikille ammattilaisille, jotka haluavat käyttää näitä menetelmiä työssään. Vuorikoski kertoo, että suurin osa mukana olijoista on myös terapeutteja.

Koulutus alkoi tänä syksynä. Vuorikoskesta tuntuu kuin hän olisi odottanut sitä koko elämänsä.

”Tässä ollaan vihdoin kehollisuuden äärellä, mietitään, miten vapautetaan solutasolla kannettua traumaa”, Vuorikoski sanoo.

Vuorikosken mielestä olemme olleet liian pitkään Freudin ja kumppaneiden liikkeelle laittaman keskusteluterapian äärellä. Omassa MDMA-terapiasessiossaan Vuorikoski piti kädestä kiinni Mithoefereita.

Psykedeeliavusteinen terapia vaatii ammattilaiselta kykyä vastaanottaa hurjiakin purkauksia ja tarinoita, joita pitkissä, jopa seitsemän tunnin mittaisissa sessioissa voi nousta esiin. Periaatteessa samaa tapahtuu perinteisessä keskusteluterapiassakin, mutta hän pitää intensiteettiä moninkertaisena.

Mutta millaisia tilanteet konkreettisesti ovat?

”Voi olla tärkeää huutaa kovempaa kuin ikinä elämässä tai antaa kehon olla kaarella, olla turvallisessa sylissä ja itkeä ihan täysillä”, Vuorikoski kuvaa.

Se on kaukana perinteisestä terapiatyöskentelystä, jossa terapeutti pitää asiakkaaseen kohteliaan etäisyyden.

Minuutteja oli kulunut vain yksi ja puoli, mutta Mippi Vuorikoski huusi keuhkojensa täydeltä. Edessä olisi miltei kolmetuntinen sessio hengitystyöskentelyä.

Näin tapahtui Tanskassa, Vuorikosken koulutukseen kuuluvassa istunnossa lokakuussa.

Huutaminen oli Vuorikoskesta ihanaa ja vapauttavaa. Välillä hän sai kokeilla myös sitterin työtä. Sitteri on ammattilainen, joka varmistaa, että muuttuneessa tietoisuuden tilassa olevalla potilaalla on kaikki hyvin. Siitäkin tuli hyvä olo, kun sai nähdä muiden vapautuvan.

Niin, vapautuminen. Siitä Vuorikoski puhuu ja paljon. Hän näkee psykedeeliavusteisen terapian eräänlaisena jatkumona esimerkiksi shamaanien ja parantajien tekemälle työlle, jota on erilaisissa yhteiskunnissa ja traditioissa pidetty arkisina.

”Ollaan länsimaissa katsottu, että onpa erikoisia juttuja, mitä tuolla viidakossa tekevät ja noissa heimoissa harjoittavat. Nyt länsimaissa aletaan katsoa, että mehän ollaan vaan ihmisiä ja että shamaanit ovat olleet kärryillä psyykestä ja sen ilmiöis­­tä, vaikka ei ole ollut aivokuvantamista”, Vuorikoski puhuu.

Psykedeeliavusteinen terapia eroaa intensiivisyydellään hoidoista, joita olemme tottuneet mielenterveyden palveluista samaan. Siihen liittyy myös riskejä.

Tiedetään, että psykedeeleillä on haittavaikutuksia. Esimerkiksi mdma:n käyttö voi olla vaarallista aivoille ja sydämelle, ja psilosybiini voi nostaa hetkellisesti verenpainetta. Aineiden käytön aikana ihmiset voivat kokea esimerkiksi huimausta, pahoinvointia ja tokkuraisuutta.

Paniikkikohtaukset tai jopa psyykoosin tai skitsofrenian puhkeaminen ovat mahdollisia, jos ihmisellä on niille alttiutta. Hallusinaatioita on raportoitu käytön lopettamisen jälkeenkin. Vähintäänkin pintaan voi nousta asioita, joita on vaikea käsitellä, ja ajattelu voi muuttua ennakoimattomilla tavoilla.

Vuorikoski sanoo olevansa huolissaan ihmisten omatoimisista psykedeelikokeiluista, varsinkin yksin.

Hän ei kuitenkaan aja tiukempaa päihdepolitiikkaa, vaikka se voisi yhteiskunnallisesti johtaa suopeampiin asenteisiin rajattua terapiakäyttöä kohtaan.

”Kaikki kriminalisointi pois”, hän sanoo.

Sitten hän tarkentaa: Ei siksi, että jengi saisi vetää, mitä haluaa, vaan siksi, että jos joku käyttää kovia huumeita, tämä joku saisi apua.

Elämme uudenlaisia aikoja. Suomessa alkaa ensi vuonna kanadalaisen bioteknologiayhtiö Clair­voyantin tutkimus psilosybiinin käytöstä alkoholismin hoidossa. Pohjois-Amerikassa mdma:ta saanee muutaman vuoden päästä käyttää lääkkeenä terapiassa. Alalla on useita pörssiyhtiöitä. Lääkefirmat kehittävät uusia annostelutyyppejä ja muita innovaatioita.

Tutkimusnäyttö psykedeelien tehosta terapian tukena on lupaavaa ja sitä tulee jatkuvasti lisää. Psilosybiinistä on alustavasti tutkittu olevan apua riippuvuuden, ahdistuksen ja masennuksen hoidossa. MDMA-avusteinen terapia taas vaikuttaa toimivan hyvin ainakin traumaperäisen stressihäiriön hoidossa. Suomessa aihetta pitävät esillä Psykedeelitutkimusyhdistys ry ja Psykedeelisen sivistyksen liitto, jotka järjestävät psykedeeleihin liittyviä keskusteluja ja tekevät julkaisuja.

Ilmassa on hypeä, ja joidenkin mielestä polku hoitojen sallimiseen näyttää selvältä.

Aineisiin liittyvät ennakkoluulot eivät kuitenkaan katoa nopeasti. Urbaanilegendat ihmisistä, jotka LSD:n vaikutuksien alaisena alkavat kuoria ihoaan irti kuin appelsiinia, elävät vahvoina.

Varovaisuuteen onkin syytä. Kaikki näyttö on vielä alustavaa. Tutkimuksissa on tähän mennessä ollut mukana suhteellisen vähän koehenkilöitä, ja haittoja saattaa ilmetä lisää, kun lääkkeitä saavat yhä useammat. Tutkimuksia ovat tähän asti tuottaneet lähinnä muutamat teemalle omistautuneet tutkijaryhmät. Yhteisvaikutuksista muiden lääkkeiden kanssa tiedetään vain vähän.

Tutkimus- ja terapiakäyttö on tavallaan irrallaan huumeiden dekriminalisaatio-, depenalisaatio- ja laillistamiskeskusteluista. Huumausainelainsäädäntöön ei lähtökohtaisesti tarvitse tehdä muutoksia, jos huumausainetta sisältävä valmiste saa myyntiluvan tai mikäli jotain huumausainetta käytettäisiin tutkimuskäytössä. Luvista vastaa lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea, ja niitä edeltää aina kattava tutkimus. Voi kuitenkin olla, että myös huumelainsäädäntöä tarkasteltaisiin uudelleen, jos hoidot sallittaisiin.

Jos psykedeelien käyttö terapiassa sallitaan, muutokset tuovat mukanaan myös uusia kysymyksiä esimerkiksi siitä, miten aineita säilytetään tai kuka terapiaa saa antaa. Vuorikosken saama koulutus tuskin kelpaa sellaisenaan Valviralle.

Aineiden valmistaminen ja yksittäiset hoitokerrat kahden ammattilaisen kanssa ovat kalliita. Hoitoon pääsy ei olisi todennäköisesti helppoa vielä pitkään aikaan aineiden lääke- statuksen jälkeenkään.

Hidas kehitys turhauttaa Vuorikoskea. Hän kokee istuvansa osaamisensa päällä. Kun hänen kolmen vuoden mittainen koulutuksensa päätyy, Suomessa tuskin on mahdollista tehdä psykedeeliavusteista terapiatyötä.

”Ammatillisesti risoo eniten se kivun ja tuskan ja kärsimyksen määrä, johon tämä voisi auttaa.”

Voi olla, että mahdollisuudet lailliseen työskentelyyn vetävät Vuorikosken jossain vaiheessa ulkomaille.

Nyt hän aikoo kuitenkin tehdä voitavansa. Hän jatkaa opintojaan sekä aiheen tuomista esiin julkisuudessa. Siihen auttoi MDMA-terapiaistunnossa tullut ymmärrys: hänen täytyisi jatkaa puhumista.

”Olen vapaa agentti, jolla ei ole luurankoja kaapissa. Kun on tällainen vapaus, olisi hölmöä olla käyttämättä sitä.”

Juttua varten on haastateltu myös tutkija Aleksi Huplia ja Fimean ylitarkastaja Katja Pihlaista.

Mippi Vuorikosken meikki ja hiukset: Emma Bentley