Pete Parkkosen toinen mahdollisuus
Puheenaiheet
Pete Parkkosen toinen mahdollisuus
Pete Parkkonen on palannut kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen. Laulaja on miettinyt tauon aikana musiikillista linjaa ja käsitellyt kappaleita tehdessä myös menetyksiään.
22.4.2014
 |
Apu

Pete Parkkonen, 24, tuli koko kansalle tutuksi vuoden 2008 Idolsista. Ohjelman jälkeen julkaistiin levy, joka myi kultaa. Petestä tehtiin kirja ja hän teki levyn puitteissa 150 keikkaa. Pyöritys oli kovaa, mutta 18-vuotiaan pihtiputaalaisen miehen pää kesti ja jalat pysyivät maassa.

Toinen levy myi ensimmäiseen verrattuna vähemmän. Lopulta Pete alkoi itse pääosin myymään omia keikkojaan.

- Kaikki tapahtui pikkuhiljaa. Toisen levyn kiertueen jälkeen jatkoin keikkailua coverbändin kanssa ja akustisesti. Lavat pienenivät, mutta sain myytyä keikkoja aika hyvin.

Pete ei kadu Idolsia, vaan pitää ohjelmaa hyvänä oppikouluna.

- Ohjelman aikana miljoonaa ihmistä seuraa tekemisiäsi. Ohjelman jälkeen tarvitaan kuitenkin laulajalta paljon voimaa ja omaa tahtoa, että saa uran toimimaan.

Laulaja on nyt uuden edessä, kun hän julkaisee kolmen vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia. Kieli on vaihtunut englannista suomeksi, myös levy-yhtiö sekä keikkamyyjä ja bändi ovat uusia. Mies on itse ollut tekemässä kuutta uuden albumin kappaleista. Uusi musiikkivideo on kuvattu Havaijilla.

- En halua ottaa liian isoja paineita levyn vastaanotosta. Viime levyn jälkeen ajattelin, että jos yleisö ei ota kappaleita omakseen, pitää vain tehdä parempia. 

Helsinkiin Idolsin myötä muuttanut Pete on ammentanut kappaleisiin voimaa myös surullisista asioista. Peten on menettänyt joitakin läheisiä viime vuosien aikana.

- Menetykset ovat järkyttäneet, ja ne ovat olleet mielessä kappaleita tehdessä. Haluan kuitenkin laulaa myös toivosta. Olen mennyt elämässä eteenpäin ystävien tuella, puhumalla ja tekemällä musiikkia.

Pete Parkkosen uusi albumi julkaistaan 25.4.

Kommentoi »