Helmikuussa 2020 näyttää näyttää vielä siltä, että sukupolvien unelmaksi ristitty haave Suomen jalkapallomaajoukkueen pääsystä arvokisoihin toteutuu kesäkuussa. Edes Musiikkitalon kahvilassa annostaan aloitteleva tulevaisuudentutkija Mika Aaltonen ei osaa ennustaa, että koronavirus siirtää jalkapallon EM-kisat kesään 2021.
Tämä on kertomus siitä, miksi Suomi saavutti mahdottoman tavoitteensa eli EM-kisapaikan juuri nyt, ja millainen on suomalaisen jalkapallon tulevaisuus. Koska Mika Aaltonen sanoo, että tarina on kuin Aristoteleen kynästä, aloitetaan sen kertominen Mika Aaltosen kautta.
Miesten futismaajoukkueen maineteot ovat vähissä. Yksi niistä tapahtui 26.6.1969. Suomen amatöörit voittivat maailman huippuihin kuuluneen Espanjan ammattilaisjoukkueen 2–0. Suomen ensimmäisen maalin tehnyt Tommy Lindholm analysoi voiton perustuneen koko joukkueen yhtenäiseen puolustuspeliin. Yhtenäinen, painakaa sana mieleen. Koska tarinaan kuuluu suomalaisen jääkiekon ja jalkapallon kohtalonyhteys, on mainittava, että joukkueessa pelasi myös jääkiekkoilija Timo Nummelin, jonka poika Petteri oli voittamassa jääkiekon MM-kultaa vuonna ysiviis.
Lokakuussa 1987 Tommy Lindholmin valmentama Turun Palloseura kohtasi Inter Milanon, yhden maailman parhaista seurajoukkueista, stadionilla, joka tunnetaan parhaiten nimellä San Siro. Turkulaisten hyökkääjä, palomies Vesa Salmela oli viettänyt edellisen yön sukeltamalla ruumista Turun satamasta.
TPS oli valmistautunut otteluun kokonaisen vuoden. Valmentaja Lindholm päätteli, että koska ruotsalaiset ovat pärjänneet Euroopassa, se on mahdollista myös suomalaisille. Hän oli iskostanut pelaajiinsa modernin pelitavan, aluepelin. Lindholm uskoi, että sillä pienikin voi pärjätä, jos kaikki menee nappiin.
Pelin 11. minuutilla 21-vuotias kauppatieteiden opiskelija Mika Aaltonen sai pallon 30 metrin päässä maalista, ja päätti ampua. Pallo lensi maalin oikeaan yläkulmaan ohi Italian maajoukkueveskari Walter Zengan. (Kannattaa katsoa Youtubesta). Aaltonen nöyryytti myös Interin keskikentän belgialaistähteä Enzo Scifoa laittamalla pallon tämän jalkojen välistä. Temppua seurasi tuuletus. Tämä on mainittava, koska Belgian rooli Huuhkajien kehityskertomuksessa on keskeinen. TPS voitti Interin 1–0. Shokki oli samaa luokkaa kuin, jos HJK voittaisi nyt Real Madridin.
Pelin jälkeen Inter halusi ostaa Mika Aaltosen. Hän pelasi lopulta Interissä vain yhden pelin, näytösottelun Neuvostoliiton maajoukkuetta vastaan, mutta pääsi kuitenkin pelaamaan Italian liigaa Bolognassa, Sveitsin liigaa Bellinzonassa ja oli nostamassa Hertha Berliniä Saksan pääsarjaan Bundesliigaan samana keväänä kuin Berliinin muuri murtui.
”Muuri kaatui torstaina, seuraava kotipeli oli lauantaina. Seura päästi siihen kaikki Itä-Saksasta tulleet ilmaiseksi. Se oli hieno ele. Stadionilla oli uskomaton tunnelma.”
Ammattilaisuran viimeinen pysäkki oli isrealilainen Hapoel Beer Sheva.
”Se on sama kaupunki, johon Abraham toi israelilaiset”, Aaltonen huomauttaa.
Syksyllä 1994 Mika Aaltosen nilkka hajosi ja hän päätti lopettaa.
“Koska olin silloin aloittanut väikkärinkin”, Aaltonen sanoo.
”Soitin Palloliiton pääsihteerille Pertti Alajalle, että tämä oli tässä.”
Tammikuun 5. vuonna 2017 Palloliitto kertoi puheenjohtajansa Pertti Alajan jääneen sairauslomalle. Syyksi paljastui syöpä. Tilanne oli muutenkin sysimusta. Palloliiton lippulaiva, miesten maajoukkue Huuhkajat, ei ollut voittanut ruotsalaisvalmentaja Hans Backen johdolla yhtään ottelua yli vuoteen.
Vuoden 2016 aikana Huuhkajat oli onnistunut tekemään yhteensä neljä maalia. Sijoitus jalkapallomaajoukkueiden paremmuutta mittaavassa Fifa-rankingissa oli 93. Suomen edellä sijoilla 91 ja 92 olivat Antigua ja Barbuda ja Togo.
Palloliitto oli hiljattain erottanut Backen ja nostanut hänen tilalleen vuosia kakkosvalmentajana toimineen Markku “Rive” Kanervan.
Silloin Mika Aaltosen puhelin soi.
Soittaja oli Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande. Hän ja Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen halusivat selvittää, “osana identiteettiprosessia” kuten Tihinen sanoo, mihin suuntaan suomalaista jalkapalloa pitäisi viedä.
“Tulimme siihen tulokseen, että ex-futari, joka on nykyään tulevaisuudentutkija voisi olla hyvä henkilö vetämään tällaista projektia”, Casagrande kertoo.
Kauppatieteen tohtori Aaltonen on peliuransa jälkeen luonut uran tulevaisuudentutkijana.
Hän on johtanut Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen laitoksen Helsingin toimistoa, ollut vierailevana tutkijana London School of Economicsissa, Pariisin CNAMissa ja gregoriaanisessa yliopistossa Roomassa, kirjoittanut 15 kirjaa, muun muassa maailman tunnetuimpiin kuuluvan tulevaisuuden tutkijan Rolf Jensenin kanssa.
”Jos ajattelemme vain kvartaali, vuosi tai vaalikausi kerrallaan, me itse asiassa työnnämme nykyhetkeä eteenpäin sellaisenaan. Jos haluamme erilaista, pitää keksiä millainen se erilainen olisi”, Aaltonen sanoi Akavalaisen haastattelussa vuonna 2017.
Aaltosen titteli on ennakoinnin ja kompleksisuuden dosentti. Kompleksisuus tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että tulevaisuus ei ole kaukana tulevaisuudessa vaan tässä hetkessä ja valinnoissa, joita teemme. Siihen liittyy olennaisesti kontekstuaalisuus ja aika- ja paikkasidonnaisuus. Eli se, mikä toimii tiettynä aikana jossain, ei välttämättä toimi muualla.
Aaltonen on konsultoinut kansainvälisten suuryritysten johtoa ja useiden maiden hallituksia. Hän esimerkiksi kuului vuosia Ranska pääministerin ennakointiverkostoon, johon kutsuttiin vain kolme ihmistä ranskankielisen maailman ulkopuolelta.
”Kokoonnuimme valkoisessa villassa Eiffel-tornin vieressä. Sen seinällä on taulu, jossa lukee ’teemme 100-vuotista projektia’, allekirjoitus Charles de Gaulle.”
”Tykkään ranskalaisten tavasta tehdä strategiaa. Heidän mielestään tärkeintä on huolehtia siitä, että keskustelu on korkeatasoista. Jos siinä onnistutaan, syntyy myös hyviä päätöksiä.”
Aaltosen näkemys yhteiskunnasta on humaani. Hän kritisoi suomalaista demokratiaa siitä, että ihmiset pääsevät päättämään omista asioistaan liian vähän. Esimerkiksi eläkejärjestelmästä päättävät yli 50-vuotiaat miehet, vaikka se koskee kaikenikäisiä suomalaisia.
”Kestävä ratkaisu olisi sellainen, jossa olisivat mukana monenlaiset ihmiset. Ihmisiltä voidaan kysyä muutakin kuin kuka tanssii tai laulaa parhaiten. Ihan asiakysymyksiä heidän omasta elämästään”, Aaltonen sanoi Akavalaisessa.
Kaikki edellinen Aaltosen urasta ja ajattelusta on syytä mainita, sillä juuri niillä eväillä hän päätti lähteä konsultoimaan myös suomalaista jalkapalloa Casagranden puhelun jälkeen.
Jälkikäteen ajatellen tilanne oli Aaltosen mukaan silkkaa aristoteletta. Suomalaisessa jalkapallossa oli kaikki pielessä vuoden 2017 alussa ja nyt taas paremmin kuin ehkä koskaan.
“Usko tekemiseen oli vähissä ja autoritäärinen johtaja sairastunut. Ei tuntunut välttämättä hyvältä ottaa tällaista projektia suomalaisen fudiksen pimeimpänä hetkenä”, Aaltonen muistelee. “Kultainen sukupolvi oli mennyt, eikä oikein mitään ollut tullut tilalle.”
Aina välillä joku pienistä maista saa jalkeille poikkeuksellisen määrän huippupelaajia. Silloin puhutaan kultaisesta sukupolvesta. Suomessa niin tapahtui 2000-luvulla. Jari Litmanen oli 1990-luvun puolivälissä noussut maailman parhaiden joukkoon. HJK eteni vuonna 1998 historian ensimmäisenä ja ainoa suomalaisjoukkueena Mestarien liigaan saakka. Antti Muurisen valmentamassa joukkueessa pelasivat muun muassa nuori Mikael Forssell, kokenut Markku “Rive” Kanerva ja lupaava toppari Hannu Tihinen. Muutamaa vuotta myöhemmin Suomella oli koossa kaikkien aikojen maajoukkue, jonka tähdet pelasivat maailman parhaissa seurajoukkueissa.
Maajoukkueen päävalmentajaksi noussut Antti Muurinen otti pelaajien taidoista ilon irti. Suomi esitti rohkeaa ja viihdyttävää peliä, napsi pisteitä maailman huippumailta Saksalta ja Englannilta ja nöyryytti ikimuistoisesti Portugalia ja Kreikkaa. Muurista arvosteltiin puolustuksen unohtamisesta ja vallan luovuttamisesta pelaajille.
Ei tullut arvokisapaikkaa vaan potkut.
Joukkue oli sen verran hyvä, että Palloliitto sai houkuteltua Muurisen tilalle kovan ulkomaisen nimen Roy Hodgsonin. Suomi taisteli Vuoden 2008 EM-kisapaikasta maailman neljänneksi parhaan joukkueen, Portugalin kanssa. Suomi olisi päässyt kisoihin voittamalla Cristiano Ronaldon ja kumppanit karsintojen viimeisessä ottelussa. Minuuttia ennen täyttä aikaa peli oli 0–0, kun Mikael Forssell sai pallon rankkaripilkun kohdalla ja ampui. Vähän ohi. Peli päättyi tasan.
”Moni itki kopissa”, kertoo kultaisen sukupolven toppari Hannu Tihinen.
Suomen kultainen sukupolvi ikääntyi ja poistui näyttämöltä. Roy Hodgson vaihtui Stuart Baxteriin ja sitten Mixu Paatelaiseen ja Paatelainen myöhemmin Hans Backeen. Seurasi voitoton vuosi 2016, kansainvälisesti meritoituneen Hans Backen potkut ja Markku Kanervan valinta maajoukkueen päävalmentajaksi.
Kun Tihinen, Aaltonen ja Casagrande kokoontuivat ensimmäiseen palaveriin, Casagrande halusi ottaa valokuvan.
“Neukkarissa oli kaksi miestä jotka oli molemmat tehneet Milanon San Sirolla unohtumattoman maalin: Tihinen “takavasaralla” eli kantapäällä (Katsokaa Youtubesta) ja Aaltonen 30 metristä.” Kuvassa kumpikin poseeraa asennossa, jossa heidän maalinsa syntyi.
“Napsaisin kuvan ja sanoin, että nyt lähtee Suomen jalkapallo uuteen kukoistukseen. Mutta en tarkoita edes leikilläni, että se olisi ollut se hetki, kun päätettiin, että nyt päästään kisoihin.”
Ihan helppoa tutkijan ja jalkapalloväen kanssakäyminen ei ollut, Casagrande sanoo.
“Piti aina välillä käydä keskusteluja siitä, että itse haen konkretiaa ja Altsin jutut on aika svääreissä. Meidän jalkapalloihmisten on vaikee keskustella siinä tasossa, jossa hän liikkui ja piti repiä häntä meidän maailmaan takaisin.”
Casagrande olisi halunnut nopeita tuloksia ja selkeitä vastauksia, mutta Aaltosen maailmassa sellaisia ei ole.
“Siteerasin ensimmäisessä palaverissa Nietzscheä”, Aaltonen muistelee.
“Zarathustra oli elänyt erakkona vuorilla ja ratkaissut kaikki ongelmat ja sitten hän tuli alas ja mietti, että nyt pitää ratkaista samat ongelmat ihmisten kanssa.”
“Vaadin, että pitää ottaa tarpeeksi ihmisiä mukaan. Aiemmat Palloliiton selvitykset oli olleet aika elitistisiä.”
Oli osallistettava koko jalkapalloväki ja kuunneltava myös muiden alojen ihmisiä ja toisten lajien valmentajia.
”Lähtökohtani oli että prosessi tehdään avoimesti ja läpinäkyvästi suuri joukko ihmisiä mukana.” ”Tää ei ollut Casan alkuperäinen ajatus, mutta hän oli kuitenkin niin fiksu, että antoi tälle mahdollisuuden.”, Aaltonen kiittää.
Hän haluaa tähdentää, että kyse ei saa olla vain huippujalkapallosta.
”Jos kaikki tekeminen niin huipulla kuin harrastustasolla on arvokasta, ollaan matkalla kohti hyvää Palloliittoa.”
Projektin tarkoituksena oli oppia muilta mailta, lajeilta ja asiantuntijoilta, käydä sitä korkeatasoista keskustelua ja luoda siltä pohjalta suomalainen tapa pelata, valmentaa ja organisoida jalkapalloa. ”Nimenomaan suomalainen tapa. Sitä emme voi apinoida muualta.”, Aaltonen, Tihinen ja Casagrande painottavat.
“Näin pienessä maassa eri alojen asiantuntijoiden kerääminen yhteen on tärkeää, että saadaan tarpeeksi diversiteettiä.”, Tihinen jatkaa.
Kansainvälisessä menestyksessä on kolme isoa tekijää. Harrastajämäärät, harjoitusolosuhteet sekä valmennus ja johtaminen. Suomi ei pärjää harrastajamäärissä Saksalle, Brasilialle tai Italialle. Menestystekijät on siis etsittävä olosuhteista ja valmennuksesta. Siksi on järkevää ottaa oppia niistä Suomen kokoluokan maista, jotka ovat menestyneet. Tihisen aloitteesta audienssi pyydettiin Belgian ja Tanskan jalkapalloliitoilta.
Belgian palloliiton valmentajien koulutuspäällikkö Kris van Der Heagen piti esitelmän siitä, kuinka harjoittelussa ja pelaajan kohtaamisessa huomioidaan lapsen kehitysvaiheet.
”Se oli monelle silmiä avaava kokemus.”, Aaltonen kertoo.
Yksi van Der Haegenin opeista on, että lasten pitää antaa pelata jalkapalloa niin kuin lapset haluavat. Viisivuotias ei halua syöttää kaverille vaan harhauttaa ja tehdä itse maalin. Siksi siinä iässä on hauskinta pelata yksi yhtä vastaan.
Lapsen aivojen kehityksestä Palloliittoa valisti Finbrain-tutkija Linnea Karlsson. Lapset kehittyvät eri tahtiin. Motivaatio voi kypsyä myöhäänkin ja eri ominaisuudet tulevat lapsesta riippuen esiin eri vaiheessa kehitystä. Aivot oppivat virheistä ja varsinkin niiden korjaamisesta. Moka voi siis todella olla lahja. Mutta jos homma ei suju, runsaan huomion kiinnittäminen siihen ei paranna tilannetta. Virheistä huutaminen kentällä on hyödytöntä ja aiheuttaa lapselle vain stressiä. Lapset oppivat sitä paremmin, mitä parempi henki joukkueessa on. Murrosiän kasvupyrähdys vaatii kropalta ja aivoilta paljon. Siksi lapsi tarvitsee silloin riittävästi aikuisesta täysin hyödyttömältä näyttävää "chillailuaikaa".
Projektin ydinryhmä pui suomalaista jalkapalloa monissa tapaamisissa töölölaisravintola Il Sognossa, jonka nimi on italiaa ja tarkoittaa suomeksi käännettynä unelmaa. Ravintolassa istuivat Aaltosen, Tihisen ja Casagranden lisäksi muun muassa Jari Litmanen ja Markku Kanerva. Aaltonen kiittelee, sitä, että kotimaisen jalkapallon kovimmat nimet lähtivät mukaan, vaikka ajat olivat synkät. Hän ylistää varsinkin Litmasen asiantuntemusta ja intohimoista panosta projektin aikana.
”Kyllä Litti oli tässä kulmakivi. ”
Il Sognon pöydissä pohdittiin, millainen on tulevaisuuden pelaaja ja mitä valmentajalta vaaditaan, että sellaisia pelaajia kehittyy. Pelaajan pitäisi olla hyvä kaikilla osa-alueilla ja vielä superhyvä jossain. Tästä aiheesta ryhmä kuuli Aaltosen entistä pelikaveria, hollantilaisen Feyernoord Rotterdamin kykyjenetsijää Mika Lipposta. Lipposen mukaan valmentajan tärkein ominaisuus on lahjakkuuden, eli sen superhyvän ominaisuuden, tunnistaminen ja kehittäminen.
”Ominaisuuksia ei voi oppia tai saada, mutta niitä voi kehittää. Hitaasta saa vain vähän nopeamman, tyhmästä vain hieman viisaamman. Nopeasta voi saada huippunopean ja älykkäästä voi jopa saada neron.”, Lipponen vastaa sähköpostilla Hollannista.
Lipposen mielestä valmentajan ei pitäisi vain katsoa, miten pelaaja pelaa, vaan pitäisi oppia näkemään, miten pelaajan lahjoilla voisi pelata.
”Monesti kuulen valmentajien vaativan pelaajilta asioita, joita ei heidän ominaisuuksillaan voi toteuttaa.”
Lipponen toivoo, että valmentajia testattaisiin, osaavatko he nähdä pelaajasta tämän lahjakkuuden. Ajatus lahjakkuuden tunnistaminen tuntuu maallikosta vaikealta, mutta Lipposen mukaan sitäkin voi oppia.
”Tarkkailemalla, analysoimalla ja esimerkkejä menneisyydestä hyväksi käyttämällä pystyy kyllä arvioimaan lasten urheilullisia ominaisuuksia ja niiden kehitysmahdollisuuksia”, Lipponen kirjoittaa.
”On sääli hukata lahjakkuuksia, jos valmentaja tekee väärät johtopäätökset pelaajan ominaisuuksista.” Lipposen mukaan suomalaiset pelaajat ovat usein liian samasta muotista. Jos valmennus lähtisi ominaisuuksien parantamisesta, saataisiin enemmän erilaisia pelaajia. Se olisi tärkeää siksikin, että eri pelipaikoilla tarvitaan erilaisia vahvuuksia. Lipponen kaipaa suomalaisilta valmentajilta myös enemmän ymmärrystä niin sanotuille vaikeille luonteille. Lipponen kertoo jopa etsivänsä hankalia tyyppejä, jos heillä vain on riittää intohimoa.
”Heissä on särmää . Sellaiset pelaajat on myös vaikeita vastustajille. Hulluus, nerokkuus ja luovuus ovat lähellä toisiaan.”
Lipposen mielestä joukkueen häirikköjä ei pidä edes yrittää laittaa ruotuun, koska se ei onnistu.
”Mutta jos sä pystyt ohjaamaan persoonallisuuksia oikeaan suuntaan, ei niiden käsitteleminen olekaan niin mahdotonta. Vaikeat luonteet voittavat matseja, ja sen jälkeen syntyy myös hyväksyntä joukkueen sisällä.”
Projektin ensimmäisen puhelun Aaltonen soitti suomalaisen jääkiekon professorina pidetylle Erkka Westerlundille. Westerlund kertoi futisväelle, kuinka hän jo vuoden 2006 olympiaturnauksessa Torinossa yhdisti modernin valmentamisen kaksi kulmakiveä; digitalisaation hyödyntämisen ja pelaajalähtöisen valmentamisen. Analyysiohjelmat tuottivat Westerlundin valmennusryhmälle 60 000 havaintoa jokaisesta Leijonien ottelusta. Ja jokaisen ottelun jälkeen jokainen Suomen kentällinen analysoi oman pelinsä näiden havaintojen pohjalta ja mietti, miten peli paranisi. Lopputuloksena oli melkein olympiakulta ja Teemu Selänteen sanoin Leijonien historian paras turnaus.
Sekä Saksan että Suomen koripallomaajoukkuetta valmentanut Henrik Dettmann taas korosti jalkapalloväelle, että jos Suomi yrittää toimia kuten maat, joilla enemmän pelaajia, rahaa ja osaamista, emme menesty. Westerlund, Dettmann, Kanerva ja muut suomalaiset huippuvalmentajat olivat jo aiemmin miettineet porukassa, millä yhteisillä eväillä maamme palloilujoukkueet voivat pärjätä. Syntyi lista: Tiivis, yhtenäinen ja aktiivinen puolustuspeli (Se sama, jolla Suomi voitti Espanjan vuonna 1969.), Puolustuksen ja hyökkäyksen tasapaino, Nopea tilanteenvaihto puolustuksen ja hyökkäyksen välillä, Hyvä erikoistilannepelaaminen, henkisesti vahvat ja joukkuepeliin sitoutuneet pelaajat.
Muiden lajien valmentajien kuulemisen lisäksi Aaltonen ja Tihinen kiersivät maata ja jututtivat jalkapalloväkeä. Kentän kuunteleminen oli merkittävä jo eleenä, sillä takavuosina Palloliittoa parjattiin norsunluutornistaan seuroille käskyjä jakavaksi möhkäleeksi. Aaltonen kirjoitti vuoden mittaisen projektin annista raportin nimeltä Rohkeasti suomalainen. Se jaettiin suomalaisille jalkapalloihmisille ja on luettavissa myös verkosta.
"Juuri ennen raportin julkaisua käytiin Litin kanssa asioita vielä läpi puolitoista tuntia puhelimessa. Se kertoo jotain Litin intohimosta”, Aaltonen sanoo.
Aaltosen lähestymistapa ihastuttikin ainakin osaa jalkapalloihmisistä kovasti. Tammikuussa 2018 Aaltonen pyrkikin Palloliiton puheenjohtajaksi “koska niin moni pyysi”. Ari Lahti sai vaalissa 52 ääntä, Ville Niinistö 43 ja Mika Aaltonen neljä. Aaltonen oli silti tyytyväinen.
“Uskon saavuttaneeni ne muutokset, jotka koin tarpeelliseksi Palloliitossa. Halusin rakentaa tilaa tulevaisuudelle, luoda sellaisen suomalaisen jalkapallokulttuurin, joka perustuu enemmän tulevaisuuden rakentamiseen kuin vanhojen rakenteiden ylläpitämiseen, tietoon kuin mielipiteisiin, empatian kuin itsekkyyteen. Mielestäni onnistuimme muutoksessa erinomaisesti.”
Paljonko Aaltosen ja kumppaneiden projekti sitten vaikutti siihen, että kisoihin päästiin? Monet tähän juttuun haastateltavat suostuvat varovasti toteamaan, että joukkueen pelissä oli paljon samoja elementtejä, joita projektin aikana nousi esille. Markku Kanerva oli myös mukana koko projektin ajan. Enemmän oli silti kyse suomalaisen jalkapallon tulevaisuudesta kuin maajoukkueen nykytilasta.
Aaltonen itse nostaa esiin Palloliiton Villassa Eerikkilän urheiluopistolla käydyt keskustelut.
“Minä, Hannu, Rive ja Keld Bordinggaard Tanskan palloliitosta, Tanskan maajoukkueen entinen kakkosvalmentaja, majoituttiin samassa huoneessa. Keld on tosi fiksu kaveri ja Tanska on meitä askeleen edellä. Siellä käytiin pitkiä ja älyttömän syvällisiä keskusteluja. Sanoin Rivelle, että sun vastuulla on ottaa tästä merkityksestä kiinni. Silloin ei vielä ollut mitään Rivelutionia, ja moni kysyi, että mitähän tosta tulee. Nyt voidaan sanoa, että hyvä tuli.”
Sarjan seuraavassa osassa Markku Kanerva kertoo oman versionsa siitä, kuinka Huuhkajat pääsi vihdoin arvokisoihin.
