Laulaja Paula Vesala on toiminut dramaturgina Kansallisoopperan Lailassa, joka on immersiivinen ja interaktiivinen installaatio.
– Laila on Esa-Pekka Salosen sävellys, mutta myös tila, jossa visuaalinen maailma muuttuu sen mukaan, miten siellä ollaan ja liikutaan. Teos on siten jokaiselle omanlaisensa. Halusimme rikkoa lineaarista aikakäsitystä, Vesala kertoi.
Kaipuu lavoille
Teatterista tuttu näyttelijä ja ohjaaja Jussi Nikkilä työskentelee nykyään oopperan parissa.
– Ensimmäinen oopperaohjaukseni oli Don Giovanni, jota ehdittiin esittää maaliskuussa vain kaksi kertaa, ennen kuin korona sulki paikat.
Hän kuvaili ohjaamista melko samanlaiseksi, oli kyseessä teatteri tai ooppera.
– Haluaisin myös näytellä tosi paljon, mutta tämänhetkiset projektit ovat siirtyneet ensi vuodelle.
Vuosien työ
Japanista kotoisin oleva uusi ensitanssija Hanako Matsune aloitti uransa Suomessa Kansallisbaletin nuorisoryhmässä.
– Ensitanssijaksi pääseminen vaatii vuosien harjoittelua. On tärkeää pystyä luottamaan muihin, mutta myös itseensä. Kaikki ei riipu lahjakkuudesta, vaan kaiken takana on pitkäjänteinen työskentely.Tanssin tykitystä
Taiteellinen johtaja Madeleine Onne kuvaili Kansallisbaletin uutta Cow-teosta nykyaikaan sopivaksi.
– Teini-ikäinen poikani vaihtaa koko ajan ohjelmaa, koska hänellä ei ole kärsivällisyyttä katsoa vain yhtä. Cow’ssa tapahtuu myös jatkuvasti jotain uutta, se on puolentoista tunnin jatkuvaa tanssitykitystä.
Hän myös kertoi, että tanssijat ovat todella onnellisia.
– Pienet olohuoneet ovat vihdoin vaihtuneet isoihin lavoihin.
Uusi ensitanssija
Kanadalainen Abigail Sheppard toimii nykyään Kansallisbaletin ensitanssijana.
– Ennen Suomeen tuloa tanssin Viron ja Hollannin kansallisbaleteissa. Olen viihtynyt Suomessa jo viisi vuotta.
Shepherd kertoi menestyksensä perustuvan työntekoon.
– Haluan aina oppia lisää. Ensitanssija ei ole missään päätepisteessä, vaan vasta uransa alussa, useita merkittäviä rooleja tanssinut Sheppard pohti.