Kun kolme suomalaista vammaisurheilijaa osallistui Rooman kansainvälisiin Stoke Mandeville -kilpailuihin 1960, niitä ei vielä kutsuttu paralympialaisiksi, vaikka tapahtuman historian katsotaan alkaneen näistä kilpailuista. Nimeä alettiin käyttää vasta vuonna 1984.

Mukana Roomassa oli kaikkiaan 400 vammaisurheilijaa 23 maasta. Ohjelmaan kuului muun muassa avajaisparaati ja tulen sytyttäminen avajaisissa. Kilpailulajeja oli kahdeksan.

Suomen ensimmäinen paralympiamitalisti oli Tauno Valkama (1923–2001), joka voitti kultaa 50 metrin vapaauinnissa selkäydinvammaisten luokassa. Hän osallistui myös jousiammuntaan, keihäänheiton pituus- ja tarkkuuskilpailuihin, sekä viisiotteluun, jossa lajeina olivat edellisten lisäksi kuulantyöntö ja keilanheitto.

– Ensimmäisille kilpailijoille oli tyypillistä se, että he olivat monen lajin taitajia, kertoo Suomen Paralympiakomitean viestintäpäällikkö Lauri Jaakkola.

Nykyinen paralympialiike lähti kehittymään toisen maailmansodan jälkeen Englannista. Siellä Stoke Mandevillen sotainvalidien kuntoutuskeskuksessa toiminut lääkäri Ludwig Guttman piti urheilua hyvänä kuntoutusmuotona. Hänen johdollaan kylässä alettiin järjestää Stoke Mandevillen kilpailuita vuosittain 1948 alkaen ja suomalaisetkin tulivat mukaan 1953. Vuonna 1960 kisat pidettiin ensi kertaa samassa paikassa olympialaisten kanssa.

Alkuvaiheessa kilpailuihin osallistui ainoastaan selkäydinvammaisia urheilijoita. Valkama oli saanut selkäydinvamman Karjalassa 1943 kranaatinsirpaleesta.

– Hän oli ollut kuntoutettavana Kaunialan sotavammasairaalassa Kauniaisissa, josta oli tiivis yhteys Stoke Mandevilleen. Myös Kauniaisissa panostettiin eri lajien harrastamiseen.

Paralympialaisten alkuaikoina kilpailijoiden vammojen luokittelu ei ollut loppuun asti hiottu. Osalla Valkaman kilpakumppaneista uinnissa oli toimintakykyä jaloissa ja jotkut heistä tulivat jopa onnittelemaan häntä kävellen.

Valkama voitti silti oman luokkansa ylivoimaisesti. Hän harjoitteli eri lajeja kotipiirissä ja ui läheisessä järvessä. Vasta paralympialaisissa hän huomasi, että muilla oli käytössään avustajia altaaseen menossa.

– Hänellä oli kovat käsivoimat. Tauno korjasi töikseen radioita ja kulki kotoaan Sääksjärveltä 10 kilometrin matkaa Tampereelle varaosia hakemaan kuoppaisia hiekkateitä käsikäyttöisellä pyörällä. Kultamitali teki hänestä tunnetun. Se helpotti, kun kiersimme vuosittain keräämässä avustuksia sotainvalideille, kertoo Valkaman ottopoika Jyrki Majakulma.

Valkama oli mukana paralympialaisissa myös 1972, jolloin Suomea edustivat ensi kertaa sekä siviili- että sotainvalidit, sekä 1976, jolloin kisoihin otettiin mukaan amputoidut ja näkövammaiset urheilijat.

Tuolloin Valkamalla oli kotiin tuomisina hopeaa jousiammunnan joukkuekilpailusta. Samana vuonna järjestettiin ensimmäiset paralympialaisten talvikilpailut. Vuonna 1980 paralympialaisiin tulivat myös CP-vammaiset urheilijat.

Paralympialaisia on järjestetty samoissa kaupungeissa ja samoilla kilpailupaikoilla olympialaisten kanssa vuodesta 1988 alkaen. Kansainvälinen Paralympiakomitea perustettiin vuotta myöhemmin.