Pyöräilin viime viikon lopulla työmatkalla Mikkelin ytimessä. Torin laitaa kulki kevyen liikenteen väylä. Tai niin tulkitsin. Kaistamerkintöjä ei ollut, enkä nähnyt liikennemerkkiä, joka kertoisi, mihin tila oli tarkoitettu. Jatkoin keskustasta kaakkoon, kohti Saimaan rantoja.

Suuressa kiertoliittymässä autoliikenne kulki maan pinnan tasolla. Pyöräilijät ja jalankulkijat joutuivat sukeltamaan ali, matalan ja pimeän alikulun kautta, jyrkän laskun, mutkan ja nousun kulkien. Kevyen liikenteen väylän pinta oli osin murentunut, viereinen ajorata oli paremmassa iskussa.

Pyöräilijälle ja jalankulkijalle tämä on tuttua kaikissa Suomen kaupungeissa. Myös kotikaupungissani Helsingissä.

Mutta eikö jalkakäytävälle kasattu sähköskuuttiläjä tai pyörätielle pysäköity auto ole pikkujuttu? Ohikiitävästi harmistuttava kierrettävä este?

Ei. Kun puhutaan kävelyn ja pyöräilyn sujuvuudesta ja mukavuudesta, puhutaan suurvaltapolitiikasta ja maanosan tulevaisuudesta.

Pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan Maailman energiajärjestö IEA julkaisi kymmenkohtaisen listan siitä, miten venäläisen öljyn käyttöä voisi vähentää ja nopeasti. Euroopan valtiot ovat olleet riippuvaisia venäläisestä fossiilisesta energiasta. Kun öljystä ja kaasusta maksetaan Vladimir Putinin koplalle, rahoitetaan suoraan hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Kysyin juttua varten kolmelta suomalaiselta asiantuntijalta, miten keinot voisivat purra Suomessa, ja mitkä niistä olisivat parhaita. Yllätyin siitä, miten tärkeää heidän mielestään oli, että kaupunkien keskustoista otetaan tilaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

Vaikka onhan se järkeenkäypää: jos halutaan, että ihminen kävelee kilometrin tai kaksi tai ajaa pyörällä viisi kilometriä ennemmin kuin autoilee saman matkan, on huolehdittava siitä, että käveleminen tai pyöräily on mukavampi ja houkuttelevampi tapa liikkua kuin autoilu.

Tilan ottaminen autoilta ihmisille olisi suuri murros. Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, ryhdyttiin rakentamaan joskus toisen maailmansodan jälkeen elinympäristöä, joka nojaa autoiluun. Ajatus siis oli, että kaikki on hyvin, kun jokaisella perheellä on oma auto ja asutuskeskus rakennettu niin, että sillä autolla pääsee joka paikkaan.

Helsingin kantakaupunki on kiinnostava esimerkki. Se poikkeaa muusta Suomesta: Kantakaupungissa vain kolmasosa talouksista omistaa auton ja matkoista vain neljäsosa tehdään autolla. Koko maassa tilanne on melkein päinvastainen, noin kolme neljäsosaa kotitalouksista omistaa auton.

Luulisi siis, että Helsingin ytimessä, jos jossain, jalankulkijalla ja pyöräilijällä on tilaa. Tiedon visualisointiin erikoistunut Koponen+Hildén-toimisto selvitti viime vuoden marraskuussa, miten suuri osa Helsingin kantakaupungin katutilasta on varattu autoliikenteelle ja miten paljon jalankululle ja pyöräilylle.

Tulos: Ajorataa 69 prosenttia ja maanpäällistä pysäköintitilaa 17 prosenttia. Jalankululle tilasta oli varattu 7 prosenttia, yhdistetylle jalankulku- ja pyöräväylälle 4 prosenttia ja pelkälle pyöräilylle prosentti.

Uudet liikkumisen ja tavarankuljetuksen muodot, kuten sähköpotkulaudat ja lähetyksiä kuskaavat robottikärryt kulkevat enimmäkseen kevyen liikenteen seassa ja kaventavat vähäistä tilaa entisestään.

Auton käyttövoiman muuttaminen bensasta tai dieselistä sähköksi auttaa irrottautumaan Putinin ja muiden tämän maailman ikävien öljykauppiaiden kuristusotteesta. Venäjä kun ei ole ainoa itsevaltainen, ihmisoikeuksia polkeva öljynviejävaltio.

Sähköautossa on se vika, että energiaa sekin vaatii. Keskiviikkona (13.7.2022) Hesarissa asiantuntijat ennustivat ensi talvelle vielä viime talvea paljon jyrkempää hintapiikkiä.

Vielä Venäjän vastaista kamppailua tärkeämpää on vähentää päästöjä ja hillitä ilmastokriisiä. Fossiilisista erkaantuminen on oleellista, mutta myös sähköautojen valmistus kuluttaa luonnonvaroja ja energiaa. Itse sähkönkin puhtaus on täysin kiinni tuotantotavasta.

Kaupunkien keskustoissa olennaista on myös tila. Autot vievät tilaa myös silloin kun niitä ei käytetä, eikä keskimääräistä autoa käytetäkään kuin pieni tovi vuorokaudessa.

Kävelemisen ja pyöräilyn on oltava niin mukavaa, että autoilu vähenee. Silloin vähenee riippuvuus diktaattorien öljystä ja vaikeasti hankittavista luonnonvaroista. Silloin vähenevät kasvihuonekaasupäästöt. Autoilijakin hyötyy, kun turha ajelu vähenee. Syntyy myönteinen kierre.

Muutos vaatii sitä, ettei autotonta kohdella toisen luokan kansalaisena. Kevyttä liikennettä on opastettava liikennemerkein ja merkinnöin. Pyörätiet ja jalkakäytävät eivät saa olla kapeita, kuoppaisia ja vaarallisia väyliä, joilla lojuu sähköpotkulautoja ja joille parkkeerataan.

Jalankulkijoille ja pyöräilijöille on uskallettava antaa tilaa.