Vanhanaikainen hiustenkuivain, seinässä kiinni oleva kupu, surahtaa käyntiin, kun Eila Kristeri työntää päänsä ja pitkän märän tukkansa kuvun alle.
Naisten pukuhuoneessa Vuosaaren uimahallissa, Itä-Helsingissä, vallitsee torstai-iltapäivän rauhallinen tunnelma. Koulupäivä on kesken, eikä lapsia tai nuoria näy pukuhuoneessa.
Eila Kristerin olo on rentoutunut, ja pitkä tukka on kohta kuiva.
– Käyn uimahallissa kaksi kertaa viikossa vesijumpassa, hän sanoo.
Suomalainen ei arastele saunassa ja pukuhuoneessa alastomuutta, ja Itä-Helsinkiin kotiutuneet maahanmuuttajatkin ovat omaksuneet meikäläisen uimahallikulttuurin.
Sulassa sovussa ollaan, hoikat ja lihavat, iso- ja litteäpyllyiset, raskausarpiset ja litteät vatsakummut, kiinteät ja roikkuvat rinnat, myös muutamat yhden rinnan naiset.
Tavallisena torstaina naisten puolella juttua riittää henkilökohtaisten asioiden ohella flunssarokotusten tarpeellisuudesta ja siitä, miten kaikki eivät muista ottaa lauteille takapuolen alusta.
Libanonilainen nainen ja eläkkeellä oleva vuosaarelainen rouva pesevät hiuksiaan vierekkäin suihkussa, eikä kukaan kysy, kuka olet.
Itä-Helsingissä riittää eri puolilta maailmaa muuttaneita, ja ajatuksia vaihdetaan vilkkaasti saunan lämmössä.
– Onneksi saan jutella uimahallissa elämästäni, minulla ei ole perhettä eikä sukulaisiakaan. Kukaan ei koskaan soita minulle ja kysy, mitä kuuluu. Täällä tapaan saunatuttuja, jotka kyselevät kuulumisiani, seitsemänkymppinen Airi kertoo.
Pesuhuoneessa hän huolehtii vaikeasti rollaattorilla liikkuvalle suihkuun menijälle jakkaraa takapuolen alle.
Yksinäinenkin tuntee olevansa hetken osa porukkaa.
Ella Kristerin viikkorutiineihin kuuluu vesijumppa, jonka jälkeen olo on onnellinen.
Vapaakortti uimahalliin on kuin lottovoitto. Niin tuumaa saunanpunaamin poskin Aili Löf.
– Kortti ei ole tullut ilmaiseksi. Sain sen kaikista vaivoistani ja leikkauksistani. Olen parsittu sieltä ja täältä kuin joulupossu, seuraavaksi menen suonikohjuleikkaukseen. Sitten se elämä valkenee, allas auttaa.
Aili Löf tekee pukuhuoneessa selväksi, että hän harrastaa uimisen ja saunomisen lisäksi kuorolaulua ja posliininmaalausta.
– Kuorossa käymme mieskaverini kanssa, mutta yhdessä ei asuta.
Kuuman saunan lauteilla istuu Ljubov Antoni, kutsumanimeltään Lempi. Hän muutti 16 vuotta sitten Tartosta Suomeen ja työskenteli vuosia Kansallisoopperassa pukijana. Puoliso tuli töihin oopperan kuoroon.
– Kotikielemme on venäjä. Suomea saan treenata täällä lauteilla, sillä juttuseuraa löytyy aina.
Olga Makarova tulee saunaan löylymyssy päässään. Kotikaupunki Petroskoi jäi taakse kolme vuotta sitten. Siellä ei ollut sellaista uimahallia kuin Vuosaaressa.
– Rakastan saunomista, ja täällä on kaupungin parhaat löylyt.
Löylyjen ja peseytymisen jälkeen hän lähtee altaaseen, jonka ison ikkunaseinän takana näkyy kohti marraskuista iltaa hiipuva valo.
Tartosta Suomeen muuttanut Ljubov Antoni oppii saunassa suomea.
Allasosaston vesijuoksurata on ahkerassa käytössä. Kirsti Hosia ja Toini Hannukainen polkevat vettä tunnin kerrallaan. Se ei ole heistä aika eikä mikään.
– Kaverin kanssa aika kuluu, sillä suoraan sanoen me juoruamme, Kirsti Hosia sanoo.
– Jos tulen tänne yksin vesijuoksemaan, aika kuluu meditoiden. Ei täällä kelloa vilkuilla, Toini Hannukainen jatkaa.
Lastenaltaassa pulikoivat 8-vuotias Ada ja mummansa Hannele Westerlund.
– Tämä on meille yhteinen leikki. Olen tuonut Adaa tänne ihan pienestä pitäen. On viittä vaille, että Ada oppii uimaan, mumma sanoo.
Porealtaassa Maria Tolner uittaa tytärtään Annaa. Kaksi ja puolivuotias on tottunut veteen, koska häntä on tuotu halliin vauvasta saakka.
Vesiliukumäessä ei iltapäivällä näy vielä ketään, mutta iltaisin mäessä riittää vilskettä, lapsia ja vanhempiakin.
Aili Löf tietää, että allas ja pukuhuonejutut auttavat moneen vaivaan.
Takaisin saunaan, jossa Helena Granström ottaa treenin jälkeisiä löylyjä.
Treeni tarkoittaa eläkeläiselle kilometrin uintia ja sen päälle tunti vesijuoksua.
Ja kaikki tämä tapahtuu viisi kertaa viikossa.
Lauteilla istuvat saavat kuulla, että uimahallista hän menee joka päivä Malmin hautausmaalle sauvakävelemään ja käymään tyttärensä haudalla.
– Tyttäreni kuoli 21-vuotiaana syöpään. Siitä on jo yli 14 vuotta.
– Suru muuttaa muotoaan, mutta ikävästä ei pääse koskaan eroon. Malmin hautausmaa on kuitenkin rauhoittava paikka, ja otan usein mukaan kahvia termariin ja istuskelen penkillä.
Aviomiehestään Helena Granström erosi tyttären kuoleman jälkeen.
– Vietämme kuitenkin yhdessä joka talvi kaksi kuukautta Espanjassa, mutta heti Suomeen palattuamme suuntaamme omiin koteihimme. Se toimii mainiosti niin.
Vieressä istuva Mej Wu saa kuulla, että Helena Granströmillä on viisi lastenlasta, iältään 4–22-vuotiaita.
– He ovat elokuva-alalla kuvaajana työskentelevän poikani Jamin ja hänen kätilövaimonsa lapsia, ja kaikki samasta avioliitosta.
Pojan kanssa jutellessa Helena Granströmillä riittää juttua lastenlapsista.
Suomalaisetko tuppisuita? Eivät ainakaan uimahallissa, eivät naisten saunassa ja pukuhuoneessa.
Yksinäinen Airi, joka auttoi jakkaran rollaattorilla kulkevan vanhuksen alle, kertoo huomaavansa, jos joku ei halua jutella.
– En minä väkisin ala puhua. Hiljaa saa olla, jos niin haluaa. Olen huomannut, että varsinkin maahanmuuttajataustaiset naiset jaksavat vastata juttuihini.
– Se, että kuuntelee ja kannustaa, ei ole keneltäkään poissa. Keskustelu antaa yksinäiselle paljon hyvää mieltä.
Teksti Liisa Talvitie, kuvat Milka Alanen
Lue myös:
