Tero Välimaa istahtaa Iittalan lasitehtaan valoisan kokoushuoneen pöytään. Hänen työvuoronsa on juuri päättynyt, kello on kaksi. Kari Nyqvist hörppii kahvia. Hänen iltavuoronsa on alkamassa.

Juuri näin puhaltajamestarit yleensäkin kohtaavat: lennosta vaihtaen.

– Ei niitä samaan vuoroon voi laittaa töihin! vitsailee tuotantopäällikkö Antti Salminen.

Oikeasti Välimaa ja Nyqvist ovat tehtaan ainoat vuorovastaavat. Jompikumpi on aina töissä, ei koskaan molemmat.

Nyqvistillä on takana 49 vuotta lasitehtaassa, Välimaalla 26. He osaavat kertoa, miten yli satavuotiaan tehtaan henki on muuttunut viime vuosikymmeninä, eikö?

– Ei tässä o muuttunu mikään, Nyqvist sanoo hämäläisen lyhyesti.

Lasitehdas oli melko lailla samankaltainen paikka, kun Nyqvist aloitti siellä tammikuussa 1974.

– Koneita on nyt tietty enempi. Mutta ydin on säilynyt.

Lasipuhaltajan työ on fyysistä painavien kappaleiden nostelun takia, mutta samalla taiteellista. Vanhan ajan käsityötä. Lasinpuhaltajat näkevät materiaalin, kun se tulee tehtaalle säkeissä: lasihiekan ja soodan. Ne syötetään vannaan yhdestä päästä, toisesta lasisula poimitaan pillin päähän.

Nyqvist tuli tehtaalle ”suoraan mettästä”, siis metsätöistä.

– Olin kuusitoista. Tuli moottorisahakielto, alle 18-vuotias ei saanut enää sahata. Täti ja tädin mies oli täällä töissä. Siitä se lähti.

Monella lasitehtaan työntekijällä on ollut sukulaisia tehtaassa. Tero Välimaan isä teki töitä tehtaassa ennen häntä.

Kari Nyqvistille Iittala oli askel eteenpäin metsätöistä.

– Tiätysti. Oli katto pään päällä! Ei tarvinnut lumessa rämpiä talvella.

Nyt moni tulee töihin lasikoulusta oppisopimuksella.

Kenestä tulee hyvä puhaltaja?

– Jos vähänkään on halua tehdä käden­taidollista hommaa, tämä on hyvä työ. Rytmitaju on aa ja oo. Se on motorikkaan perustuvaa tekemistä koko ajan, vaatii rytmikkaa, Välimaa sanoo.

Musikaalisuudesta on siksi merkittävää apua.

– Kun juttelee uuden työntekijän kanssa, jos hän harrastaa musiikkia, soittaa jotakin soitinta, siinä on heti askeleen edellä, kertoo Välimaa. Hän itse soittaa kitaraa ja laulaa. Ja hän paljastaa Nyqvistin hyväksi tanssijaksi.

Puhaltajan pitää osata ohjata lasia.

– Lasihan on neste. Jos se ei ole rytmillisesti hallussa, se menee sinne, mihin se haluaa, eikä sinne mihin puhaltaja haluaa, Välimaa sanoo.

Nyqvist kertoo yleensä aloittavansa uuden puhaltajan opettamisen yksinkertaisesti: ottaa piikillä uunista lasia.

– Tiputtaa sillä, yrittää pitää pisarana, Nyqvist sanoo.

– Tehdään lasinpuhaltajan kyynel. Se on ensimmäinen juttu. Sitten pillillä vähitellen, Välimaa jatkaa.

Vaikka lasinpuhaltajan työ ei ole muuttunut, Iittalan lasitehdas on toki elänyt ja muuttunut.

Tehtaan perusti 1881 ruotsalainen lasinpuhaltaja Peter Magnus Abrahamson. Hän oli riitautunut Nuutajärven lasitehtaassa 60 kilometrin päässä Iittalasta, Urjalassa, ja perusti oman tehtaan.

Nuutajärvi oli Suomen vanhin lasitehdas, perustettu jo 1700-luvulla. Se fuusioitui Iittalan kanssa 1988, tuotanto ja työntekijät siirtyivät Iittalaan 2014.

Iittalan tehdasrakennus on varsin kaunis nytkin, kalkittu tiilitalo, mutta ensimmäisen tehdasrakennuksen talot olivat puuta. Niistä on säilynyt yksi vanha kuva. Sitä katsellessa saattaa kuvitella todeksi Marketta Klemolan maalailevan kohdan Iittalan historiasta kertovassa kirjassa Juodaan kunnes Iittala näkyy:

1881 rakennetaan syrjäiseen Kalvolan pitäjään lasi­pruuki, jonka uunit hehkuvat tulenkarvaisina talvi-iltojen pimeydessä.

Iittala on entisen Kalvolan kunnan keskustaajama, ja se liitettiin vuonna 2009 Hämeenlinnaan. Työntekijöitä pruukissa oli 50, joista 17 lasinpuhaltajia.

Ensimmäinen maailmansota syöksi tehtaan vaikeuksiin. Se myytiin osaksi Ahlströmin Karhula-yhtiötä. Tuotteet kantoivat nimeä Karhula-Iittala 1950-luvulle saakka.

Legendaariset teolliset muotoilijat nostivat Iittalan maineeseen.

Vuonna 1946 tehdas järjesti koristelasikilpailun, jonka ratkettua Iittalaan tuli kaksi nuorta muotoilijaa, Kaj Franck ja Tapio Wirkkala. Franck siirtyi pian Nuutajärvelle. Iittalaan palkattiin suunnittelijaksi Timo Sarpaneva. Suomalainen muotoilu löi itseään läpi maailmalla.

Iittala keskittyi pitkään koristelasiin. Vasta Sarpanevan suunnittelema i-linjan käyttölasien sarja teki Iittalasta jokakodin nimen 1950-luvun lopulla. Tehdas laajeni, tuli lisää koneita, lisää väkeä.

Kun Kari Nyqvist tuli Iittalaan 1974, työntekijöitä oli yli 800. Nyt väkeä on parisensataa.

Vuonna 2007 Iittalasta tuli Fiskarsin tytäryhtiö.

Nyqvist ja Välimaa ovat eläneet läpi monet yt-neuvottelut.

Nyqvist kertoo, että ei ole koskaan ollut lähdössä omasta halustaan.

– Kerran kertausharjoituksissa olisin armeijaan päässyt töihin, mutta en mä mennyt. Täältä sai enemmän!

Tehtaan asema kyläyhteisössä on muuttunut.

– Vielä 1970–80-luvulla tunsi melkein kaikki. Lähes kaikki työntekijät oli Iittalasta, Hämeenlinnasta jokunen.

Nyt suurin osa iittalalaisista käy muualla töissä.

– Ja tehtaassa käy muualta porukkaa töissä, pitkämatkaisimmat Ylöjärveltä.

Postipoika ottaa pillin ja postin ja lisää uuden kerroksen lasia palloon. Sitten lasinpuhaltaja istuu tuoliin, jäähdyttää kappaletta, kuuppaa ja ryykää pahvinpalalla oikean muotoiseksi. Sitten taas puhallus ilmaa ja peukalo pillin päälle.

Kappale on nyt jo melko iso, kirkas lasipallo. Muotoilu alkaa. Puhaltaja nostaa kappaleen aisalle, metallitangolle ja pyörittää sitä soikeammaksi. Sitten kappale pudotetaan muottiin ja puhalletaan täyteen.

Hetken päästä puhaltaja ottaa kappaleen muotista ja vempauttaa sen irti pillistä. Pillissä kiinni ollut pää leikataan pois. Se on pinttiä, hukkalasia, joka kierrätetään.

Kappaleella on muoto, jonka lähes jokainen suomalainen tuntee: siitä on tullut Alvar Aallon suunnittelema Aalto-maljakko. Tehtaan väki ei paljasta, paljonko niitä syntyy vuodessa. Paljon joka tapauksessa, Aalto-vaasi on Iittalan lippulaivatuote. Koriste-esineet ovat edelleen tärkeä osa Iittalan tuotantoa.

Seuraamme yleisölle avoimelta parvelta, kun yhden koneen luona puhalletaan Oiva Toikan ensi vuoden lintumallia, vielä salaista. Viipurissa 1931 syntynyt tunnettu muotoilija Toikka kuoli 2019.

– Toikan linnut ovat suosittuja keräilijöiden keskuudessa, tuotantopäällikkö Antti Salminen kertoo.

Kuka tahansa voisi nyt tulla tähän yleisöparvelle, joka on auki joka arkipäivä, ja tarkkailla uuden linnun syntyä...?

– Periaatteessa! Salminen sanoo ja nauraa.