Minulla on opettajia, joita en ole nähnyt kuin tietokoneruudun välityksellä, vantaalainen Sandra Åstrand kertoo. Hän opiskelee Vantaan Varian ammattiopistossa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa ja valmistuu keväällä lähihoitajaksi.

Pandemia on vaikuttanut 18-vuotiaan Sandran opintoihin alkukuukausista lähtien. Työharjoittelujaksoja lukuunottamatta monet kurssit on suoritettu koulussa etäopiskeluna. Uusien asioiden sisäistäminen ja opiskelurytmin löytyminen vaativat varsinkin aluksi totuttelua.

– Ehkä toiset ovat tästä nauttineetkin, mutta itse olen kaivannut tavallista lähiopiskelua. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että kaikki päivät toistuvat samanlaisina. Se on vaikuttanut mieleen ja myös ihmissuhteisiin: en ole tutustunut opiskelukavereihini, koska olemme nähneet niin vähän.

Sandran mukaan tilannetta on helpottanut yhdessäolo poikakaverin, Benjaminin kanssa. Nuoripari on seurustellut jo kolme vuotta ja suunnittelee yhteen muuttoa.

– Kunhan valmistun keväällä ja saan työpaikan, etsimme vuokrakodin Helsingistä. Ben pitää välivuoden ja hakee sitten lääketieteelliseen.

Sandra on tyytyväinen omaan alavalintaansa, vaikka harkitsikin pitkään lukion ja ammattikoulun välillä.

– Kaikki kaverit menivät lukioon, joten ajattelin, että minunkin pitäisi. Mutta sitten aloin miettiä, ettei se opiskelutyyli ehkä sovikaan mulle. Olen ollut tyyppinä aina käytännönläheisempi ja tiesin jo yläasteella, että haluan hoitoalalle. Mitä olisin siinä välissä tehnyt jollakin ylioppilastutkinnolla?

Toisinaan Sandra on seurannut hieman kadehtien lukiolaisten juhlia: penkkareita, abiristeilyjä ja tulevien ylioppilasjuhlien suunnittelua. Poikaystävänsä parina hän pääsi sentään osallistumaan vanhojentansseihin. Ammattiopinnoissa yhteisiä tapahtumia järjestetään yhä vähän.

– Minusta on outoa, ettei amiksessa ole mitään kivoja perinteitä, jotka kohottaisivat yhteishenkeä ja irrottaisivat hetkeksi opiskelun arjesta. Välillä tuntuu, että tavallinen nuoruus on jäänyt kokematta ja että olen joutunut aikuistumaan nopeammin kuin kaverini.

Sandra oli jo 16-vuotiaana työharjoittelussa hoivakodissa, jonka asukkaina oli muistisairaita. Opinnoissaan hän on erikoistunut mielenterveys- ja päihdepuoleen.

– Aika pian piti tottua siihen, että tällä alalla potilaat voivat käyttäytyä äkkipikaisesti. Minuakin on haukuttu, ja välillä joku on käynyt käsiksi. Mikään ei silti voita sitä fiilistä, kun saan rauhoitettua tilanteen puhumalla. Tykkään tästä työstä mielettömästi.

Valmistumisen jälkeen Sandra toivoo saavansa töitä kunnallisen terveydenhuollon puolelta, koska palkka on siellä parempi kuin yksityisellä sektorilla. Lähihoitajan peruspalkka, hieman yli 2 000 euroa, ei silti päätä huimaa.

– Huvittaa, kun ihmiset hokevat aina, että teette tärkeää työtä. Miksei se sitten näy palkoissa? En tiedä, pystyisinkö elämään niin pienellä palkalla ainakaan perheellisenä Helsingissä.

Sandra ei vielä tiedä, haluaako hän lapsia. Hän toivoo, että pääsisi valmistumisen jälkeen nauttimaan huolettomasta elämästä ja matkustelemaan. Ottamaan takaisin sitä vapautta, jonka pandemia vei.

– Voisin kokeilla erilaisia työtehtäviä ja jatkaa sitten opintoja terveydenhoitajaksi. Perheen perustaminen voisi olla edessä vasta kymmenen vuoden päästä, mutta silloinkin haluaisin mieluummin adoptiolapsen. Miksi tehdä lisää ihmisiä maapallolle, kun meitä on jo nytkin liikaa?

Moni asia Suomessa on kehittynyt parempaan suuntaan Sandran vanhempien sukupolven nuoruusvuosista. Elintaso on noussut ja harppauksia on otettu niin tasa-arvossa kuin suvaitsevaisuudessakin. Toisaalta hyvien muutosten taustalla vaanii nyt iso mörkö, ilmastonmuutos.

– Kyllä se ahdistaa, koska ilmastonmuutokseen liittyy niin paljon päätöksiä, jotka eivät ole yksittäisen ihmisen käsissä. Itse yritän tietysti vaikuttaa elintavoillani ja äänestämällä, mutta en tiedä, mitä muuta voisin tehdä.

Sandra kertoo olleensa kasvissyöjä jo monta vuotta, ja poikaystävän kautta ruokavalio on kallistunut yhä enemmän vegaaniseen suuntaan.

– En muuttanut omaa ruokavaliotani ilmaston vuoksi, vaan siksi, että eläinten oikeudet ovat aina olleet minulle tärkeitä. Ja onhan kasvisruoka nyt paljon terveellisempääkin. Nykyään kaupoissa on loistava valikoima lihankorvikkeita, joista saa kaikki tarvittavat proteiinit.

Jos Sandran tekee mieli shoppailla vaatteita tai kirjoja, hän suuntaa usein kierrätyskeskuk- siin tai SPR:n Konttiin. Tulevaan kotiin hän etsii parhaillaan astioita ja huone­kaluja.

– Oli järkyttävää tajuta, että uusi sohva maksaa kaupoissa jonkun viisisataa euroa. Nuorempana ostin halvempia juttuja, enkä oikein edes miettinyt rahaa.

Lapsuuskodin elämäntilanne on vaikuttanut osaltaan rahasuhteen muodostumiseen. Sandra kertoo kasvaneensa keskiluokkaisessa kodissa, jossa ei ole ollut akuuttia pulaa rahasta.

– Minun ei ole tarvinnut murehtia, riittäävätkö äidillä ja isällä rahat. Kaikilla ei ole asiat niin hyvin.

Sandra uskoo pärjäävänsä pienemmilläkin tienesteillä, sillä hänellä ei ole kalliita harrastuksia, joihin rahaa kuluisi.

– Tykkään nykyään lukea paljon, ja sitten käymme Benin ja hänen koiransa kanssa kävelylenkeillä. Paljon on kivoja juttuja, jotka eivät maksa mitään.