Jokereiden kapteeni, jääkiekkoilija Marko Anttila sairasti viime marraskuussa koronan.
– En osannut pelätä, onneksi selvisin aika vähällä. Oireet eivät olleet pahoja, toki pelikuntoon pääseminen kesti noin pari viikkoa, Anttila kertoi Lumikuningatar-jääshow'n pressissä.
Hän ei koskaan saanut selville mistä tartunta oli tullut.
– Olemme reissanneet joukkueen kanssa niin paljon.
Jokerit on joutunut siirtämään koronan vuoksi paljon pelejä.
– Olen lukenut kirjoja ja katsonyt paljon sarjoja eli ajantappaminen on kehittynyt, hän nauroi.
Anttila on myös ollut pidempiä pätkiä kotona.
– Oli kiva olla kesä perheen parissa, emmekä käyneet oikein missään kun ei voinut matkustaa. Se on ollut mukava asia pandemian keskellä.
Hän kertoi lukevansa joka päivä satuja tyttärelleen.
– Tykkään siitä, se on mukava rituaali ennen nukkumaanmenoa.