Maarit Tyrköstä tuli Urho Kaleva Kekkoselle (1900-1986) tärkeä ihminen. Ensin Tyrkkö presidentin lähellä Suomen Kuvalehden toimittajana, sitten muistelmien ja muiden kirjojen tekijänä. Töitä tehtiin Kekkosen vapaa-aikana, hiihtoretkillä, kalareissuilla, kavereiden kokoontumisessa.
Nopeasti Tyrkkö oivalsi, että jos hän vie toimittajan intohimonsa Kekkosen vapaa-aikaan, ja ryhtyisi raportoimaan esimerkiksi presidentin vanhenemisesta, hän lentäisi arjesta ulos.
Rinnakkain kulki kaksi projektia: presidentin muistelmat ja tämän Tyrkölle esittämä pyyntö: ”Tee minusta kirja ihmisenä.” On virallisempaa ja yksityisempää materiaalia. Presidentti lähetti Tyrkölle kirjeitään, puheitaan, papereitaan.
Tyrkön lähes 40 vuotta myöhemmin ilmestyvä kirjansa, tänään julkaistu 600-sivuinen Presidentti ja toimittaja (WSOY) kuvaa kellonaikoja myöten dokumentoitua presidentin intiimiä arkea ja vapaa-aikaa Tyrkön ja Kekkosen yhteisinä vuosina 1976–1981. Pari vuotta sitten ilmestynyt Tyttö ja nauhuri kertoi nuoren journalistin kehitystarinan, johon Kekkonen saapuu ETYK-vuonna 1975.
Uusi kirja ei ole poliittista historiaa, vaan kertomus nuoren tytön rakkaudesta ja vanhan valtiaan luopumisen tuskasta. Se on hämmästyttävä ja surullinen kuvaus ylipitkäksi venyneestä velvollisuudesta, vanhenemisesta, väsymisestä, stressistä, yksinäisyydestä, peleistä ja peloista. Henkisestä ja fyysisestä alamäestä, joka päätyy eristyksen vuosiin Tamminiemessä.
Joka sivulta huokuu rakkaus, arvostus ja huoli. Kirjauksia voi pitää myös noloina – varsinkin presidentin käyttämiä hellittelynimiä, kuten rakastettu, kullanmuru, kaivattu, rakas tyttö, soma napero, Pihlajanmarja, kuten rakkaudentunnustuksia tulvivissa presidentin kirjeissä luki. Tai julmina, turhan paljastavina, kuten tietoja presidentin uni- ja ruokavaikeuksista, sydämen ja suolen toiminnasta, kivuista ja kiukuista. Silti ne ymmärtää tosiksi ja senhetkisiksi.
Presidentti ja toimittaja vuonna 1981.
Kuva: Maarit Tyrkön arkisto.
Rakastitko Urho Kekkosta?
– Rakastin UK:ta. Ja heti pitää ruveta miettimään, mitä rakkaus on. En tietenkään rakastanut häntä niin kuin normaalisti avioliitossa rakastetaan miehen ja naisen välillä. Suhteemme oli toisenlainen. Mutta enhän minä olisi siinä ollut, ellen olisi ollut kiinni niin, että en voi jättää, Maarit Tyrkkö sanoo.
– Ei minusta koskaan tullut presidentin naista, mutta hänen tyttönsä ja ystävänsä kyllä. Naisia tulee ja menee, ystävät ja tytöt pysyvät. Ymmärrän hyvin, että karismaattinen ja komea ihminen, kuten UK, haluaa samantyyppistä seuraa itselleen. Mutta kun ihminen vanhenee – tämän olen ymmärtänyt vasta myöhemmin – hän tarvitsee enemminkin huolenpitoa, auttamista, kuuntelemista.
Lue lisää torstaina ilmestyvästä Avusta 34/2016!
teksti Raila Kinnunen
Lisää aiheesta:
