Tunis no, viva lampedusa on kirjoitettu Lampedusan kylästä pakolaiskeskukseen johtavalle asfalttitielle.
Tunisiasta Lampedusaan noin 130 kilometrin matka, joka hyvällä säällä kestää vain 10 tuntia.
Piskuisella Italiaan kuuluvalla kalliosaarella ei ole juuri mitään: saari on elättänyt itsensä lähinnä kalastuksella ja turismilla.
Vastaanottokeskuksen portin nurkalla kivetyksellä istuu ikäistään vanhemmalta näyttävä Aziz, 31, joka vielä reilu kuukausi sitten keräsi työkseen turistikylän rannalta roskia Tunisian Djerbassa. Nyt turisteja ei enää ole, ja mies teki saman johtopäätöksen kuin yli 6 000 maanmiestään. Säästöjensä, myymänsä vähäisen omaisuuden ja sukulaistensa rahojen turvin hän osti tuhannella eurolla venematkan Eurooppaan.
– Presidentti otti kaikki rahat ja edut, ja kansa eli köyhyydessä. Jos hallintoa vastaan sanoi jotain, he tulivat kotiin ja veivät vankilaan, Aziz kertoo.
Aziz on henkilökohtaisesti joutunut kokemaan korruptoituneen hallinnon mielivallan. Viime vaaleissa hän kieltäytyi äänestämästä diktaattori Ben Alia. Poliisi piti miestä vangittuna 35 päivää, sitoi ja hakkasi.
Diktaattori on syösty vallasta. Miksi lähteä nyt?
– Mikään ei ole muuttunut, Aziz väittää.
– Sama puolue on vallassa. Systeemi on sama.
Aziz haluaa töitä, mitä tahansa töitä, Italiasta tai muulta Euroopasta.
– Minulle jää vuokran jälkeen rahaa viisi euroa. Mitä sellainen elämä on? Vaikka joutuisin elämään taivasalla, sillä ei ole väliä, kunhan voisin elättää vanhempiani Tunisiassa. Isäni piti minusta huolta, kun olin pieni. Nyt on minun vuoroni. Minulla on myös 21-vuotias kehitysvammainen veli, joka tarvitsee päivittäin kalliita lääkkeitä.
Lampedusan poliisiasemalla on alueelle julistetusta humanitaarisesta hätätilasta huolimatta yllättävän rauhallinen tunnelma. Poliisipäällikkö Tommase Donata kertoo, että saaren 5 000 asukasta ovat tottuneita vastaanottamaan pakolaisia, mutta tasapaino voi särkyä nopeasti.
– Olemme onneksi saaneet lisää poliisivoimia, Donata kertoo.
Ulkona penkillä istuvat lampedusalaispapat juttelevat vilkkaasti pakolaisvirrasta.
– Niin kauan kuin heillä on rahaa, he ovat ok, mutta kun rahat loppuvat, syntyy ongelmia ja he voivat alkaa kerjätä rahaa. Pelkäämme myös kesän turistikauden puolesta, Leonardo nyökkää.
Kolmeen taloon on murtauduttu. Tunkeilijat ovat syöneet, juoneet ja käyneet suihkussa, mutta mitään ei ole viety. Tekijöitä ei tiedetä. Epäilyt kohdistuvat vieraisiin.
– Meistä tuntuu hyvältä, että poliisi partioi niin näkyvästi kadulla. Tunnemme olomme turvalliseksi etenkin iltaisin, miehet toteavat.
Sunnuntaimessun loputtua Tansaniasta kotoisin oleva pappi, isä Vincent Mwagala kertoo, että kirkko on yrittänyt auttaa parhaansa mukaan. Myös paikallisilla on hyvä sydän. Ennen vastaanottokeskuksen avautumista, jotkut saarelaisista ottivat pakolaisia koteihinsa ja antoivat heille ruokaa.
Messussa ollut nainen vahvistaa isä Vincentin sanat. Maria tuntee syvää surua pakolaisten puolesta.
– Voi olla, että heidän joukossaan on pahoja ihmisiä, mutta kun näen ihmisiä, joilla on rikkinäisiä vaatteita ja huonot kengät, tunnen sääliä heitä kohtaan.
Tunisian asukkaista yli puolet on alle 30-vuotiaita. Osa työttömistä, näköalattomista ja turhautuneista nuorista, jotka saivat vallankumouksen liikkeelle, ovat lähtijöiden joukossa. Iso osa Tunisian taakseen jättäneistä on myös kotoisin turismista eläneistä rannikkokaupungeista.
Ben Alin vallasta syöksemisen jälkeen maahan turismista virranneet tulot ovat laskeneet 40 prosenttia.
Pakolaiskeskuksen edessä kivetyksellä Aziziksin vieressä notkuu siististi farkkuihin, villapaitaan ja tennareihin pukeutunut mies. Hän esittelee itsensä Ridaksi, 30.
Kädenpuristus on tukeva ja lämmin. Rida ja 44 muuta saapuivat kuusimetrisellä veneellä saarelle 10 päivää sitten. Rida kaivaa esiin kännykkäkameralla kuvaamansa pätkän vaikealta merimatkalta.
– Purjehdus kesti viisi päivää, ja jo kahden päivän jälkeen meiltä loppui polttoaine ja ruoka. Onneksemme saimme toisesta pakolaisveneestä ilmaiseksi polttoainetta ja juotavaa.
Kotimaassa hotellityöntekijän työt loppuivat kuin seinään.
– En usko, että turistit tulevat pian takaisin.
Rida pyrkii Ranskaan, jossa hän tuntee ihmisiä. Tunisialla on Ranskaan vahvat historialliset siteet siirtomaa-ajoilta. Ranskassa on myös paljon siirtolaisia Tunisiasta.
– Palaan takaisin kahden vuoden kuluttua, kun tilanne maassani toivottavasti rauhoittuu, Rida miettii.
Kävellessämme 10 minuutin matkan pakolaiskeskuksesta kylään kysyn Ridalta ja Azizilta, missä naiset ovat. Miehet vastaavat, että lähteminen on miehille helpompaa.
Ja miehet tekevät töitä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n Federico Fossin mukaan tähän mennessä pakolaisten joukossa on tullut 20 naista, joista yksi oli raskaana.
Paikallisen kahvilan nurkassa pauhaa televisio. Parveilevien tunisialaisten keskuudessa leviää tieto, että diktaattori on kuollut.
– Forza Tunisia! Eläköön Tunisia, joku tuulettaa.
Aziz osallistui Tunisian vallankumousmielenosoituksiin vasta sen jälkeen, kun turistit olivat poistuneet maasta. Hän harmittelee, että olisi toivonut diktaattorin elävän ja toimitettavan takaisin Tunisiaan oikeuden eteen.
Seuraavana päivänä tieto Saudi-Arabiaan paenneen Ben Alin kuolemasta osoittautuu vääräksi.
Ilta-aurinko värjää meren kultaiseksi Lampedusan satamassa. Takanamme jalkapallokentän vieressä on kallellaan takavarikoituja tunisialaisaluksia. Vielä muutamia päiviä sitten ennen pakolaiskeskuksen avautumista tunisialaiset nukkuivat hiekkakentällä kylki kyljessä tähtitaivaan alla.
Nyt joukko pakolaisia pelaa siellä ajankulukseen jalkapalloa.
Kahdeksallesadalle ihmiselle mitoitettu vastaanottokeskus on tupaten täynnä, vaikka maahantulijoita siirretään monta kertaa päivässä vastaanottokeskuksiin Sisiliaan ja Italian mantereen puolelle. Tulijoita rantautuu lisää.
Maanantaina (21.2.) keskukseen on majoitettu 1 300 ihmistä. Se on liikaa, mikä näkyy pieninä nahinointeina ruoasta, tilasta ja lähtöjärjestyksestä muualle Italiaan.
Aziz morjenstaa ohi kulkevia tunisialaisia naapureitaan, jotka matkustivat hänen kanssaan samassa veneessä 50 muun ihmisen kanssa. Nahkatakkiset Mosbah, 34, ja Salem, 27, ovat veljeksiä. Italian ja Ranskan työmarkkinat houkuttavat heitäkin.
– Diktaattori kontrolloi rajaa tiukasti, eikä meillä ollut esimerkiksi lupaa tulla öisin rannalle, he kertovat.
Tunisiassa poliisi on kadonnut katukuvasta. Armeijalla on vastuu turvallisuudesta. Sen koko on huomattavasti pienempi kuin diktaattorin poliisikoneisto. Sotilaita ei yksinkertaisesti ole riittänyt rajavalvontaan.
Yksi päälähtöpaikoista on ollut Etelä-Tunisiassa sijaitseva Zarzisis.
Siirtolaisten huippuvuosi oli 2008. Italiaan tuli veneellä lähinnä Libyan kautta yli 30 000 siirtolaista, joista suurin osa ensimmäiseksi Lampedusalle. Monet tulivat Eritreasta, Somaliasta ja Etiopiasta, tai sitten Nigeriasta Länsi-Afrikasta. Pohjois-Afrikan omia kansalaisia ei juuri joukossa ollut.
Viime päivinä tulijat ovat olleet lähes poikkeuksetta Tunisiasta. Tämä kertoo siitä, että on olemassa paine Pohjois-Afrikan maista lähtevälle siirtolaisuudelle. Tunisialaiset suuntaavat Italiaan, mutta jos ihmiset lähtevät liikkeelle Egyptistä, suuntana saattaa olla Kypros tai Kreikka. Italia odottaa kauhuissaan, että seuraavaksi ihmispärskeet lyövät rantaan voimalla Libyasta.
Italia on aikaisemmin pyrkinyt ratkaisemaan ongelmaa pohjoisafrikkalaisten hallitusten kanssa kahdenvälisesti. Toukokuussa 2009 Italia ja Libya tekivät sopimuksen taloudellisesta yhteistyöstä ja siitä, että Libya alkaa valvoa sieltä lähtevien maahanmuuttajien määrää.
Välimerellä vuodenajat vaikuttavat liikenteeseen: yleensä ihmisvirta Pohjois-Afrikasta on keskittynyt kesään.
Vuoden 2009 kesäsesonki jäi Italian ja Libyan sopimuksen myötä tulematta.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on kritisoinut pikakäännytyksiä, jossa alus saatetaan takaisin Libyan aluevesille tai satamiin asti.
Keskellä Välimerta olevilla siirtolaisten venekunnilla on oikeus kansainvälisten sopimustenmukaan anoa Italian viranomaisilta turvapaikkaa. Käytännössä tämä oikeus ei toteudu, jolloin myös ne, jotka ovat aidosti vainottuja, on käännytetty takaisin. Jos turvapaikan hakijoilla on uhka joutua vainon kohteeksi, kansainvälisen oikeuden mukaan heitä ei saa käännyttää.
Nykyisessä tilanteessa Italian entinen ratkaisu siirtolaisongelmaan – sopia asioista suoraan Välimeren eteläpuolisten itsevaltiaiden kanssa – ei enää toimi: Italia pelkää sopimuskumppanien katoamista, jolloin se ei voi enää estää tulijoita aluevesillään.
Italialla on myös pahat muistot 1990-luvun alusta, jolloin muutaman päivän aikana Italiaan saapui kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita Albaniasta. Italian sisäministeri Roberto Maroni on väläytellyt, että Tunisiasta saattaa tulla jopa 80 000 ihmistä.
Välimeren yli tuleva siirtolaisvirta näkyy uutisissa, mutta se on pieni osa siirtolaisista. UNHCR:n mukaan 90 prosenttia dokumentoimattomista maahanmuuttajista tulee Italiaan turistiviisumilla. Reilu 6 000 ihmistä ei tee Italiasta merkittävää vastaanottajamaata.
Italiassa on jätetty vähemmän turvapaikkahakemuksia asukaslukuun nähden kuin esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa. Italia myöntää turvapaikkoja kitsaasti. Pohjoismaihin verrattuna myös kansainväliseen suojeluun perustuvan oleskeluluvan saajia on huomattavan vähän.
Sekä Azizin että Mosbahin ja Salemin veljet lähtivät vaaroja uhmaten viisi vuotta sitten Lampedusalle, ja sitä myöten Ranskaan. Tosin Aziz ei ole kuullut veljestään kolmeen vuoteen. Puhelut ovat kalliita. Viimeksi veli työskenteli pizzeriassa.
Mosbah ja Salem haaveilevat, että töitä löydettyään he yrittävät saada myös perheensä Eurooppaan. He nauravat isänsä olleen ahkera: perheeseen kuuluu yhdeksän lasta, neljä siskoa ja viisi veljeä.
Joukkoomme liittyy lisää tunisialaisia.
Yksi heistä käy meressä huuhtomassa kätensä ja vitsailee uivansa takaisin kotiin. Todella vain vitsailee, sillä kukaan ei halua palata Tunisiaan.
– Miksi palaisimme, kun kerran olemme päässeet tänne? Zarzisin rannikkokaupungista kotoisin oleva baarimikko Wajdi, 31, hämmästyy, mutta sanoo ymmärtävänsä, että voi olla Euroopalle ongelma.
Aziz epäilee, että heidän ei ole turvallista palata, koska Tunisian eronneen pääministeri Muhammed Ghannouchin mukaan lähtijät ovat niitä, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia tai karanneet vankilasta.
– Se on vale, Aziz murahtaa.
Myös Italian sisäministeri Roberto Moroni on todennut, että epävakaista oloista Euroopasta turvaa hakevien tulijoiden joukossa voi olla myös al-Qaidan tukijoita ja vankiloista mielenosoitusten aikana karanneita rikollisia, jotka käyttävät sekasortoista tilannetta hyväkseen.
Italia on ilmoittanut olevansa etulinjassa koko Eurooppaa koskevassa ongelmassa: se on muistuttanut, että laittomiksi nimetyt maahanmuuttajat ja mahdolliset terroristit hajaantuvat muihin Schengen-alueen maihin helposti ja nopeasti.
Italia peräänkuuluttaa Euroopan yhteisvastuuta. Maan pitkäaikainen tavoite on turvapaikanhakijoiden solidaarinen kiintiöjärjestelmä, mutta ehdotus ei ole saanut vastakaikua.
EU on tarjonnut Tunisialle auttavaa kättä demokratiaan siirtymisen alkuvaiheessa niin taloudellisesti kuin tarjoamalla esimerkiksi apua vaalien järjestämisessä.
Italiassa seurataan tarkkaan myös Euroopan rajaturvallisuusvirasto Frontexin toimia. Euroopan rajaturvallisuusvirasto voi tarjota esimerkiksi ilmatukea, jotta saadaan tietoa EU:n ulkorajoja lähestyvistä venekunnista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Toiminta on kuitenkin sidottu Euroopan ulkorajoille.
Kinkkinen kysymys on, kuinka Frontex pystyisi estämään siirtolaisten tuloa, kun Italiakaan ei pysty. Se ei onnistu ilman yhteistyötä lähtö- tai kauttakulkumaiden kanssa, mikä voi olla epävakaissa oloissa olla vaikeaa tai mahdotonta.
Italian vastuulla on selvittää, ketkä ovat oikeutettuja turvapaikkaan tai oleskelulupaan.
Maahantulijat voi jakaa kahteen ryhmään: niihin, joilla on oikeus jäädä, ja niihin, joilla ei ole. Frontex tukee Italiaa laittomien siirtolaisen palautusoperaatioiden järjestämisessä.
Frontexin operaatiot keskittyvät myös rajan ylittävän rikollisuuden paljastamiseen: muutamia laittomasti maahantuloa järjestäneitä henkilöitä on jo viiden ensimmäisen päivänä aikana otettu kiinni, vaikka viranomaisten voimavarat ovat keskittyneet maahantulijoiden uudelleen sijoittamiseen Lampedusalta vastaanottokeskuksiin muualle Italiaan.
Huumori on selviytymiskeino. Wajdi pelleilee taas, kun laahustamme satamasta takaisin Lampedusan pääkadulle:
– Nyt tapasit sitten elävän terroristin, hän virnistää.
Kaikki eivät pysty samaan. Seuraavana päivänä meitä vetää kylällä hihasta yksin istuva Magrem, 38. Hän erottuu yleensä kaksin tai ryhmissä liikkuvista maanmiehistään.
Magremilla on Tunisiassa perhe.
– Näin Tunisiassa poliisin ampuvan ihmisiä vallankumousmielenosoituksissa. Pelkään, että poliisi on hiljaa muutaman kuukauden ja etsii käsiinsä heidän tekojensa silminnäkijät. En saa unta, koska olen sairas
huolesta perheeni puolesta. Lapseni näkevät nälkää, enkä voi suojella heitä.
Silmiemme edessä Magrem murtuu, purskahtaa itkuun ja sopertaa tappavansa itsensä.
– Poltan itseni, jos en pääse eteenpäin, hän sanoo.
Teksti Sini Kaipainen
Kuva Riccardo Venturini
