Toisen maailmansodan alla 1930-luvulla Suomi oli suomettunut Saksan suuntaan – samaan tapaan kuin sodan jälkeen Neuvostoliitto-suhteissaan.
Vastavihityllä Helsingin Olympiastadionilla juostiin 21.6.1938 kansainvälisten yleisurheilukisojen satanen. Kenttäkuuluttuja ilmoitti voittajaksi Abraham Tokazierin, joka edusti juutalaista Makkabi-seuraa. Maalituomarit julistivat Aarre Savolaisen ykköseksi, Tokazier pudotettiin neljänneksi. Syynä pidetään katsomossa istuneita saksalaisia natsijohtajia sekä yleistä asennoitumista: antisemitismistä oli tullut suomalaista arkipäivää.
Maaliviivalla ikuistetun kuvan todistusvoima pätee yhä: voittaja oli Tokazier. 75 vuotta on Makkabi yrittänyt saada oikeusmurhaa kumotuksi.
Kirjailija Kjell Westö palaa tapaukseen kirjassaan Kangastus 38. Keskustelu väärästä tuomiosta syttyi, Suomen Urheiluliitto pyysi tapausta anteeksi ja lokakuussa 2013 viralliset tulokset muutettiin.
Helsingin Sanomat kuvitti Westön kirjan arvostelun Akseli Neittamon ikuistuksella maaliviivalta, muukin media aktivoitui. Pohdittiin muun muassa sitä, mikä mahtoi olla SUL;n silloisen puheenjohtajan Urho Kekkosen osuus asiassa.
Suomen urheiluelämän arjalaistamisesta keskusteltiin maassa vilkkaasti samalla kun valmistauduttiin vuoden 1940 olympialaisiin, joita ei sitten tullutkaan. Tuli olympialaiset vasta vuonna 1952.
Kjell Westö, miltä tuntuu, kun kaunokirjallisuus aiheuttaa tällaista – osasitko ennakoida sitä?
– Vaikka toimittajan ajoistani on jo aikaa, minulla on kuitenkin jonkinlainen journalistinen tausta. Olen myöhemminkin ollut kiinnostunut median tavasta toimia, Westö vastaa.
– Aavistin, että romaanin satasen juoksusta ongittaisiin esiin se, että se perustuu tositapahtumiin, ja että siitä jonkin verran juttua tulisi. En osannut odottaa, että siitä näin isoa juttua tulisi, en millään.
Westö sanoo, että ei romaani yksin keskustelua nostattanut, vaan median kiinnostus ja sattumatkin.
– Totta kai tuntuu hienolta, että on osaltaan voinut vaikuttaa siihen, että vanha vääryys korjataan näinkin pitkän ajan kuluttua. Pisteet myös SUL:lle ja sen puheenjohtajalle Vesa Harmaakorvelle, joka on minusta toiminut suoraselkäisesti.
Oletko itse saanut palautetta ja yhteydenottoja?
– Jonkin verran olen palautetta saanut, ja se, mitä on tullut, on ollut positiivista ja sydäntä lämmittävää. Iloisin olen Abraham Tokazierin lasten ja hänen veljenpoikansa muusikko Hillelin Tokazierin puolesta.
Abraham Tokazier muutti Ruotsiin ja kuoli siellä 1976.
Mikä on seuraava vääryys, kupru, näennäisesti pieni detalji mutta oire suuremmasta, johon aiot tarttua kirjoissasi?
– Tarina sadan metrin juoksusta oli vain pieni osa Kangastus 38 -romaania, sivuteema, joskin hyvin tärkeä sellainen.
– En ole ylettömän poliittinen kirjailija sillä tavalla, että joka kirjan kohdalla valitsisin etukäteen jonkin teeman ja ajattelisin: ”nyt lähdetään korjaamaan nuo ja nuo historialliset vääryydet”. Yritän löytää kerrottaviksi sellaisia tarinoita, joista käy ilmi miten kovat ovat ihmisen elinehdot, kaikkialla ja kaikkina aikoina. Miten paljon väärää ja huonoa tapahtuu, jos emme puolusta ihmisarvoa, jos emme ole valppaina pahoja ajatuksia ja pahoja tekoja kohtaan, jos emme väliä toisistamme ja kunnioita toisiamme.
Westö sanoo kirjoittaneensa lähes kymmenen vuoden ajan Suomen ja Helsingin 1900-luvun kipupisteistä. Seuraavaksi on vuorossa ehkä nykyaikaan sijoittuva tarina.
– Kun olen kirjoittajatyypiltäni sellainen kuin olen, uskon, että siinäkin romaanissa tulevat näkymään sekä kipu että ilo, sekä pahuus että hyvyys, Kjell Westö sanoo.
Teksti Raila Kinnunen, Kuva Petri Mulari
