Lauantai-iltana 21. lokakuuta 2017 kello kymmeneltä kuopiolaisen poliisipartio 405:n radiosta kajahtaa hätäkeskuksen ilmoitus: ”Päihtynyt seurue on häirinnyt naapureita useamman viikon. Asunnossa nainen ja kaksi miestä.” 

Vanhempi konstaapeli Marko Kilpi kääntää vauhdissa mustamaijan Petosen kaupunginosan suuntaan, ja hänen työparinsa, vanhempi konstaapeli Minna Lindroos ryhtyy lukemaan tietokonejärjestelmän näyttöruudulta lisätietoja.

Kymmenen minuutin kuluttua Kilpi ja Lindroos soittavat kerrostaloasunnon ovikelloa. Oven avaa jo kukkeimman nuoruutensa ohittanut naisihminen tukevassa humalassa, päällään pelkät alushousut. Asunnosta löytyy loput seurueesta: vanhempi mies alasti sohvalla, nuorempi sankari alushoususillaan.

– Orgioitako täällä pidätte? Lindroos keventää tunnelmaa.

– Jos meno ei rauhoitu, joudutaan hakemaan teidät seuraavaksi putkaan, Kilpi lisää rauhallisesti.

– Vain, jos sinä tulet hakemaan, nainen vinkkaa silmäänsä salskealle konstaapelille. 

Jotkut asiat ovat liikaa karskeille poliiseillekin. Kilpi päivittelee näkyä työvuoronsa loppuun saakka.

Konstaapeli Kilven ja Lindroosin 12-tuntinen työvuoro alkaa lauantai-iltapäivänä poliisilaitoksella viideltä. 

Sonnustauduttuaan pukuhuoneessa työvaatteisiin, luotiliiveihin ja varustevyöhön he tarkistavat muut varusteensa: avaimet, etälamauttimen, tarvikerepun, aseet ja ”tikkarit”, tikkumaiset pikahuumetestit. 

– Etälamauttimen punainen laservalo tekee jo vaikutuksen hämärässä huumekämpässä, Kilpi toteaa lakonisesti.

Partioautoon pakataan lisäksi muun muassa vaatteita, kaasunaamareita, valovahvistinkiikarit ja komposiittikypärät. Konepistooli lukitaan kaappiinsa.

Autotallissa vastaan tulee työvuoroaan lopettavan partion auto. 

– Onko mitään kiinnostavaa näkynyt? Kilpi ja Lindroos kysyvät auton ikkunasta. 

– Pari myynti-ilmoitusta kuopiolaisilla asuinalueilla Silkkitie-kauppapaikalla, työtoverit vastaavat.

Kenttäpoliisitkin joutuvat nykyään seuraamaan internetin pimeää puolta, josta voi ostaa mitä tahansa palkkatappajasta heroiiniin. 

Huumeita liikkuu Kuopiossa paljon, poliisit sanovat. Kilven 20-vuotisen työuran aikana tilanne on levinnyt käsiin, ja huumausaineita löydetään entistä suurempia määriä.

– Tor-verkot ovat tehneet huumekaupasta helpompaa ja vähemmän riskaabelia. Myynti voidaan sopia anonyymeissä viestipalveluissa, ja tapaaminen vaikka ruokakaupan tuulikaappiin. Kovatkin huumeet ovat ihan kaikkien käytettävissä ja myytävissä – tätä eivät ihmiset tajua, konstaapeli huokaa.

Vanhempien mielestä nuori istuu illat tietokoneella, mutta todellisuudessa hän pyörittääkin suurta huumekauppaa.

– Siinä on nuoren loppuelämä jo pelattu, kun asiaan havahdutaan. Arkipäivinä on toisinaan sellaisia yövuoroja, joissa käytännössä jokainen työtehtävämme liittyy huumeisiin.

Mutta tänä iltana Kuopiossa ei liiemmälti huumerikollisia näy. 

Poliisipartio ohittaa alkuillasta keskustassa vain pari poikasta, jotka haluavat ottaa valokuvan. Pojille lainvalvoja on vielä sankari.

Työvuoron kestettyä 25 minuuttia poliisiradio säräyttää ilmoille partion ensimmäisen työtehtävän. Vahvasti humalainen mies odottaa rautatieasemalla, paikalle ehtineet ensihoitajat sanovat nuorukaisen puhaltaneen alkometrin lukemaksi 4,5 promillea. 

Kilpi ja Lindroos taluttavat nuoren mustamaijan takaosaan ja kuljettavat tämän putkaan poliisilaitoksen kellariin. Vasta selliin talutettaessa mies alkaa niskuroida.

– Tule tule nyt, hyvä mies, ei siellä autossa niin mukavaa ole, Kilpi sanailee asiakkaalle kärsivällisesti.

Poliisivankilan vartijoiden valvontahuoneen seinällä on kahvivuorolista, asianajajien puhelinnumeroita ja huumetestiohjeita. Joku on liimannut hedelmätarroja ilmoitustaululle.

Poliisin työssä pääsee näkemään tulevaisuuteen, Kilpi sanoo. Kohtaamaan asioita, joista tavalliset kansalaiset lukevat mediasta vasta vuosia myöhemmin. 

Yksi näistä on Marko Kilven sydämen asia: nuorten syrjäytyminen.

– Jengi ei tajua, kuinka laajaa se on, ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Syrjäytyminen on yhteiskuntamme suurin sisäinen turvallisuusuhka: kun nuori tajuaa, ettei hänellä ole mitään saumaa päästä kiinni yhteiskuntaan, hänellä ei ole enää mitään hävittävää.

Me-säätiön tuoreen selvityksen mukaan Suomessa on 69 000 syrjäytynyttä alle 30-vuotiasta. 

Osasta heistä tulee konstaapeli Kilven työtehtäviä.

Seuraava työtehtävä tulee kesken rauhallisen ajelun Kuopion illassa. 

Poliisiradio ilmoittaa punaisesta Toyotasta, joka ajelee Juankosken suunnassa holtittomasti keskellä tietä. Konstaapeli Kilpi painaa kaasujalan pohjaan, ja pian partioauto kiitää 160 kilometrin tuntivauhtia moottoritiellä pillit huutaen, siniset valot vilkkuen. Edellä ajavat väistävät ripeästi.

– Onko se edelleenkin ajanut vastaantulevaa kaistaa? Näetkö, millainen kuski tai montako henkilöä autossa? Lindroos kyselee puhelimessa autosta ilmoittaneelta kansalaiselta.

Kuuslahdessa Kilpi parkkeeraa maijan bussipysäkille ja jää odottamaan punaista autoa. Pian oikea rekisterinumero ilmestyy näköpiiriin, letka perässään. Kilpi pääsee kiilaamaan jonon kärkeen ja saa Toyotan nopeasti pysäytettyä.

Auton ratista löytyy 68-vuotias ikäneito, joka puhaltaa alkometriin puhtaan nollan. Ajokorttikin löytyy. 

– Täytyy ilmoittaa rouvan ajokunnosta, poliisit mutisevat toisilleen.

Partioauto on täynnä näyttöruutuja. Karttakuva on kuskin näköpiirissä koko ajan, ja vieressä istuvalla on käytössään ainakin radio, puhelin ja tietokonejärjestelmä. 

Mustamaijan tuulilasissa vastaantulevaa liikennettä kuvaa ja tietoja tallentaa koko ajan niin sanottu Revika-laite eli rekisterikilpien lukulaite, video ja kamera. Se piippaa äänimerkin, kun kuvatun rekisterin tiedoissa on jotain huomionarvoista. 

– Tilanteenhallinta, suunnistus ja taustatietojen hankinta on helpompaa nyt. Tietysti se on harmi, että toinen meistä on koko ajan nenä kiinni ruudussa, mutta kokonaisuudessa on enemmän hyvää kuin huonoa, Kilpi ja Lindroos sanovat.

– Oikealla asenteella immeisiin saavuttaa paljon, konstaapelit Kilpi ja Lindroos sanovat

Huumeet ovat muuttaneet poliisin työn vaarallisemmaksi. 

Huumevelkojen perintä on Kilven mukaan Kuopiossa perinteisesti ”melko roisia” eivätkä uhrit ole halukkaita puhumaan tapauksista. 

– Tyypit on täällä sellaisia, väkivalta synnyttää väkivaltaa. Huumeiden takia ihmiset kantavat nykyään aseita: toisiaan varten, mutta huumeidenkäyttäjät voivat olla todella harhaisia, ja psykoosissa me poliisitkin ollaan niitä mörköjä. 

Vaarallisia ovat huumeaineetkin: välillä markkinoille tulee uusia, tuntemattomia aineita, joiden pieni hiukkanenkin saattaa olla hengenvaarallinen. Silti poliisien on mentävä huumekämppiin ja käänneltävä pöydiltä löytyneitä epämääräisiä muovipussukoita.

– Huumeidenkäyttäjät ovat arvaamattomia ja epäluotettavia, niiden kanssa ei voi sopia mitään niin kuin vanhan kansan rosvojen kanssa. Niiden sana ei pidä. Se on armoton maailma, jossa ei ole muuta kaveria kuin aine, konstaapeli Marko Kilpi huokaa.

Eikö poliisi koskaan pelkää?

Totta kai, poliisin virkapuvun sisällä on tavallinen ihminen, jolla on tunteet ja omat pelkonsa, Kilpi vastaa. 

– Pelkoa saattaa tuntea silloin, kun ollaan vasta matkalla tilanteeseen eikä tiedetä, mitä vastassa on. Mutta tilanne vie mennessään. Ainahan pieni pelko on hyväksi, se pitää hereillä ja auttaa selviytymään.

Harvassa ovat ihmiset, jotka eivät tunne tervettä pelkoa, kun on ”tarpeeksi jäykkää keikkaa” tiedossa. Vain psykopaateilla normaalia stressireaktiota ei tule, Kilpi muistuttaa – ja heitäkin välillä näkee poliisin työssä.

– Stressireaktiosta ei poliisikoulutuksessa tarpeeksi puhuta, vaikka se on ihan normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen. 

Sitä paitsi, kirjailija-poliisi Marko Kilpi on joka tapauksessa hengenvaarassa joka yö. Hän kärsii pahasta rakenteellisesta uniapneasta.

– Nukkumaan kun menen, äkkikuolema on aina olennainen vaihtoehto. Epäsäännölliseen työhön yhdistettynä tilanne ei ole paras mahdollinen.

Näkemänsä lohduttoman alamaailman konstaapeli Kilpi on siirtänyt kaunokirjallisuuteen. 

Savolainen sanansäilä on julkaissut viisi rikosromaania ja yhden lastenkirjan. Hänen toinen romaaninsa Kadotetut nimitettiin Finlandia-palkinnon ehdokkaaksi vuonna 2009.

Tuntematon sotilas -elokuvan juuri ohjannut elokuvaohjaaja Aku Louhimies teki Kilven Elävien kirjoihin -romaanista elokuvan 8-pallo. Kirjan elokuvaoikeudet myytiin Hollywoodiinkin vuonna 2015. 

Nyt Kilvellä on työn alla moniosainen Undertaker (CrimeTime 2017), joka ilmestyy kirjasarjan lisäksi toivottavasti myös televisiosarjana. Sen päärooliin, sysipahaksi hautausurakoitsija Kiveksi kirjailija-poliisi haluaisi ystävänsä, näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen.

Storytelin 10-osaisena äänikirjanakin julkaistu Undertaker on juoneltaan yhtä monitahoinen kuin nykyaika, sanoo tekijä. 

– Lukijan pitäisi ymmärtää, ettei se ole oikein, mitä Kivi tekee – mutta samalla hän toivoo, ettei hahmolle kävisi huonosti. Näin lukija pakotetaan peilaamaan Kiven hahmoa oman moraalikäsityksensä kautta;  mikä on oikein ja väärin maailmassa. Se on tämän päivän maailmanmenossa hyvin olennainen kysymys, Kilpi sanoo.

Kirjailija sanoo itse tottuneensa maailman pahuuteen, liiankin hyvin.

– Mikään ei oikein tunnu enää miltään: henkirikoskin on kovin tavanomainen juttu. Tämä tuo ikäviä puolia elämääni ja suhtautumiseeni. Näen niin paljon petosta, valehtelua ja pahaa, ihan mitättömissäkin asioissa, että luottamus ihmisiin on aika tavalla mennyttä.

Kirjoihinsa konstaapeli ei voi tosiasioita kirjoittaa sellaisena kuin on nähnyt, korkeintaan lainata tunnistamattomia yksityiskohtia.

– Kirjoittaessa pitää pikemminkin painaa jarrua. Jotkut jutut on kuin suoraan helvetin esikartanosta, ei niistä voi kirjoittaa, Kilpi sanoo.

Miten Marko Kilpi ehtii tehdä pitkät työpäivät, romaanien kirjoittamisen, poliisin videoblogin pitämisen, crossfitvuorot kolmesti viikossa, sählytreenit viikoittain kahdesti, televisiosarjan rahoituksen etsimisen, kaupunginvaltuutetun luottamustehtävän – ja hoitaa kuusihenkisen perheen?

– Olen tottunut kirjoittamaan kotona hallitsemattomassa kaaoksessa. Kun pidin töistä virkavapaata kirjoittaakseni, tulin puolivälissä takaisin; kaipasin työyhteisöä, Kilpi hymyilee.

Kaupunginvaltuuston luottamustehtäväkään ei tunnu raskaalta, kun se luontevasti jatkaa poliisin työtä, hän sanoo.

– Kieltämättä vapaapäivän käsite on outo, mutta kun kaikki tekemäni asiat ovat niin mielenkiintoisia, ne antavat energiaa ja potkua. Olen sillä tavalla viallinen, etten oikein osaa pysähtyä. Aika moni vetää elämässään käsijarru päällä, ihmiset voisivat saada paljon enemmän aikaiseksi, Kilpi pohtii.

Hän myöntää, että kokonaisuus on vedetty niin tiukille, ettei ”systeemi kestä kovin isoja häiriöitä”.

– Ainahan yksi valinta on muusta pois. Talvisaikaan naapurit näkevät, koska minulla on kirja työn alla, kun lumityöt jäävät tekemättä, konstaapeli virnistää.

Ihmisen pahuus välähtää näkyviin Lindroosin ja Kilven työvuoronkin aikana. 

Ohitamme illalla Petosessa kotipihallaan tupakoivan miehen. 

– Tuo oli se tappaja, jota käytin esimerkkinä kirjassani Elävien kirjoihin. Hän puukotti poliisia kaulaan, Kilpi tokaisee. 

Toisella pyörähdyksellä näemme baarin, joka on muuttanut nimensä Kaivuri-pubiksi.

– Portsari ei päästänyt yhtä isäntää sisään, kun tämä oli liian humalassa. Mies haki kaivurin ja ajoi baarin seinästä läpi, Kilpi kertoo.

Poliisiradiosta rätisee ilmoituksia juhlivista seurueista, jotka häiritsevät naapureita, ja miehistä, jotka mahdollisesti pahoinpitelevät naisiaan. 

Konstaapelien viimeiseksi työtehtäväksi aamukolmelta osuu baaritappelu, jonka toisen osapuolen poimimme kyytiin. Uhri jää kävelykadulle pitelemään veristä nenäänsä ensihoitajien ja ovimiesten seurassa.

– Se pahoinpitely paljastui paljon vakavammaksi kuin alkuun näytti. Kaveri oli kuristanut uhrin ravintolassa tajuttomaksi ja paiskasi sen jälkeen painavan, metallijalkaisen pöydän tajuttoman päälle. Uhrilta puuttui pieni pala nenästä, alahuulessa oli iso haava ja sunnuntai-iltana kaveri oli vielä sairaalahoidossa, Kilpi kertoo jälkikäteen.

Kun hyppään sunnuntain pikkutunneilla maijan takapenkiltä hotellilleni, poliisiradiossa päivystäjä kysyy: ”Kovassa humalassa oleva mies pitää kovaa meteliä asunnossaan, ei avaa ovea. Postiluukun kautta on huudeltu. Itsekseen pitää älämölöä. Mennäänkö yleisavaimella sisään?” 

Päivitetty 31.12.2019. Alkuperäinen juttu ilmestynyt 7.11.2017.