Vaaleanharmaa silokallioluoto nousee merestä. Laineet liplattavat kalliorantaan, välillä kauempana kulkevan veneen peräaallot nousevat sileätä saarenkylkeä hieman korkeammalle. Haahkanaaraat rotkottavat ulapalla. Kivellä seisoo merkillisen näköinen lintu. Se on laulurastaan kokoinen, tanakka, oranssijalkainen kahlaaja, karikukko. Höyhenpeite näyttää kuin se olisi koottu erivärisistä tilkuista: hartia- ja peitinhöyhenet ovat voimakkaan oranssinruskeat, rinnasta kaulaan kulkee musta kuvio valkoisella pohjalla. Päälaki on jyrkän mustavalkeaviiruinen. Sukupuolet ovat samannäköiset, koiraan höyhenpeite on hieman kirkkaamman värinen, ja päänseudun kuviot ovat jyrkkärajaisemmat kuin naaraalla. Linnun noustessa siivilleen välähtää näkyviin pitkin siipeä kulkeva valkoinen juova ja valkoisessa yläperässä välkkyy v-kirjaimen muotoinen musta kuvio. Karikukon pituus on 22–24 senttiä, siipiväli 50–57 senttiä. Nuorelta karikukolta puuttuvat selän oranssit värit, se on tummahkonruskea. Selkä näyttää suomuiselta höyhenien vaaleiden reunusten vuoksi. Nuoren linnun jalat ovat ruskeankeltaiset ja tumman nokan tyvi on kellanpunainen. Naapuriluodolla asustaa samankokoinen punajalkaviklo, joka näyttää silti isommalta: karikukon jalat ja nokka ovat lyhyemmät, ja kaulaakin sillä on vähemmän. Vaikka karikukko on kahlaajaksi värikäs lintu, se sulautuu hyvin luotojen harmaisiin väreihin. Karikukon oranssinpunaisilla jaloilla ei kovin syvässä vedessä kahlata, sillä ne ovat kahlaajan jaloiksi lyhyet.

Kurppien heimoon kuuluva karikukko vilistää vauhdikkaasti luodon sileällä kalliolla etsien hyönteisiä ja hämähäkkejä ravinnokseen. Lyhyellä nokallaan se tonkii touhukkaasti rantaan ajautunutta rakkolevää, pieniä kiviä ja puunpalasia, joiden alla mehevät saaliseläimet lymyävät. Ravinnonetsintätavastaan karikukko on saanut kuvaavan englanninkielisen nimensä Turnstone eli ”kivenkääntäjä”. Karikukko saattaa ruokailla kuolleiden eläinten raadoilla, jotkut oppivat munarosvoiksikin. Keväällä karikukko saapuu pesimäluodolleen toukokuun puolivälissä. Se on hyvin uskollinen pesimäpaikalleen – ja puolisolleen. Linnut eivät ole yhdessä muulloin kuin pesimäkautena. Muutolta tultuaan ne löytävät toisensa tutulta pesimäluodolta. Soitimella karikukko laulaa kuuluvan kitisevästi ”hui-kuiti-kuiti-kuiti-titititi”. Varoitusääni muistuttaa soidinlaulua, mutta on heikompi ja nenäsointisempi. Kutsuääni on lyhyt ”kju” ja lentoääni pikkutyllimäinen ”kjiy”.

Reviirikiistat ajautuvat usein tappeluihin. Ensin kumarrellaan, sitten uhkaillaan. Kun muu ei auta, syöksytään päälle. Linnut ottavat yhteen nokallaan, siivillään ja jaloillaan.

Karikukko on reviirilintu. Suurilla saarilla saattaa pesiä useita pareja, mutta pienille luodoille mahtuu vain yksi pari. Vieraan linnun yrittäessä luodolle reviirin haltija lennähtää nopeasti paikalle. Linnut silmäilevät toisiaan kuin arvioiden kiistakumppanin voimia. Reviirin haltija ojentaa itsensä mahdollisimman korkeaksi. Tunkeilija painuu matalaksi pitkin kallion pintaa. Linnut kumartelevat, ja tunkeilija lähestyy. Reviirin omistaja ponnahtaa ilmaan ja käy kimppuun höyhenet pölisten. Linnut lyövät siivillään ja yrittävät nokkia toisiaan. Hetken aikaa luodolla on yhtä siipien, jalkojen ja nokkien mylläkkää, kunnes reviirin haltija saa karkotettua tunkeilijan matkoihinsa. Alkukesällä koiras hoitaa reviirikiistat, mutta poikasten kuoriuduttua naaras ottaa hiljalleen rajavartijan tehtävät itselleen.

Karikukko on ulkosaariston runsaslukuinen lintu. Sen kanta on vahvin Merenkurkussa, mutta sitä tavataan kaikkialta saaristostamme. Karikukko tarvitsee ruokailualueikseen avoimia, niukkakasvuisia tai kasvittomia somerikkoja, kivikkoa, hietikkoa tai liejukkoa. Usein karikukko pesii tiira- ja lokkiyhdyskunnissa. Sisämaassa se on erittäin harvinainen vieras, mutta harvoja pesintöjä tunnetaan muun muassa Oulujärveltä. Pesänsä karikukko rakentaa rantakasvillisuuteen, suojaiseen kivenkoloon tai pensaan alle. Se vuoraa vaatimattoman pesänsä heinänkorsilla ja muilla kasvinosilla. Touko–kesäkuun vaihteessa naaras munii useimmiten neljä harmaanvihreätä, ruskeatäpläistä munaa. Molemmat emot osallistuvat haudontaan. Poikaset kuoriutuvat noin kolmen viikon päästä, ja emot huolehtivat niistä yhdessä. Karikukon syysmuutto alkaa aikaisin,  jo heinäkuussa. Elokuussa lähes kaikki karikukot ovat kadonneet. Meiltä ne muuttavat Länsi- ja Etelä-Euroopan sekä Pohjois-Afrikan rannikoille. Karikukko on yömuuttaja. Vanhin Suomessa rengastettu karikukko oli reilut yhdeksäntoista ja puoli vuotta vanha. Se on Euroopan vanhin lajinsa edustaja.

Karikukko muuttaa talvehtimaan etelään. Pääsin kuvaamaan talvehtivaa lintua Kreetan saarella, Elafonissin kuuluisalla rannalla.

Australialainen karikukko on tehnyt uskomattomia lentomatkoja. On vaikea ymmärtää, että näin pieni lintu voi lentää niin pitkiä matkoja. Reilun sadan gramman painoinen lintu lensi Australiasta Siperiaan ja takaisin. Matkaa kertyi yhteensä 27 000 kilometriä. Lintujen jalkaan kiinnitettiin gramman painoinen paikannin, joka antoi tietoja kahdesti päivässä. Sama lintu sai paikantimen kahtena peräkkäisenä vuotena. Keväällä linnun palatessa pesimäsijoilleen pohjoiseen se lensi kuudessa päivässä 7 600 kilometrin päähän Taiwanin tienoille. Tankattuaan lintu jatkoi Siperiaan 5 000 kilometrin päähän ja saapui pesimäpaikalleen kesäkuun alussa. Linnut muuttavat pohjoiseen kaikki samaa reittiä, mutta syysmuutolla etelään reitit vaihtelevat. Jotkut palaavat Aasian kautta, mutta osa lensi pitkiä merimatkoja Aleuttien kautta. Paikantimen avulla selvisi, että lintu lensi Aleuteille ja tankkasi siellä kaksi kuukautta. Sieltä se lähti kohti Australiaa, ja lensi ilman välipysähdystä Kiribatin saarelle 7 800 kilometrin päähän. Sieltä se jatkoi edelleen meren yli 5 000 kilometriä Australiaan. Karikukot ovat vähentyneet, ja se luokitellaan Suomessa vaarantuneeksi lajiksi. Sen pesimäkannaksi arvioidaan noin 3 000 paria. Se oli ennen vuoden 2010 uhanalaistarkastelua elinvoimainen, mutta luokitus muutettiin suoraan vaarantuneeksi.

Teksti ja kuvat Timo Nieminen