Tuuli ei tunnu, mutta latvus kahahtaa. Syksyinen haapa on epätodellinen näky, kuin akvarellimaalaus. Litteät lehtiruodit saavat kultaiset lehdet havisemaan pienestäkin vireestä.

Lehvästössä havisee, haavassa kuhisee. Populus tremula on elonkirjolle eittämätön avainlaji.

Vain pari prosenttia puittemme tilavuudesta on haapoja, ja reilusti alle prosentti maamme metsistä haapavaltaisia. Silti haavoilla elää jopa tuhat eliölajia nisäkkäistä lintuihin, sieniin, hyönteisiin ja sammaliin. Ryhmyisellä ja emäksisellä kuorella elää jäkäliä ja kasveja, jotka eivät muilla puilla viihdy.

– Haapa myös nopeuttaa ravinteiden kiertoa metsässä, koska sen karike lahoaa nopeasti. Nykyään pitää mainita, että haapa parantaa metsän hiilinielua, sanoo metsätieteiden yliopistonlehtori Timo Kuuluvainen Helsingin yliopistosta.

Vanhoilla haavoilla on ikimetsissä sijansa. Kun haavan ikä lähentelee vuosisataa, haavankäävän itiöt hamuavat sen sisään, ja sieni alkaa kovertaa puuta sen kuolleesta ytimestä ontoksi.

– Sitten haavalle lehahtaa palokärki tai joku muu tikka, hakkaa reiän ja tarjoaa pääsyn onkaloon pesäpaikkoja etsiville linnuille, liito-oraville ja lepakoille, Kuuluvainen kuvailee.

Vanhat ontot haavat ovat elinvoimaisia, ja myöhemmin lahotessaankin osalle lajeista korvaamattomia. Niiden tärkeys on hoksattu myös metsätaloudessa. Hakkuuaukioilla seistä jököttää usein ryhmä suoria haapoja.

– Säästöpuuksi haapa on oikea ratkaisu. Monet niissä elävät lajit voivat pärjätä paahteessakin, kunnes metsä kasvaa takaisin, Kuuluvainen sanoo.

Hakkuut eivät nykyisin ole haapojen pahin uhka. Ongelma on siinä, mistä tulevaisuuden vanhat haavat kasvavat.

– Haapa yleistyy pellonpientareilla, mutta metsähaapaa uhkaa suuri hirvikanta. Kenttätöissä aarnialueilla huomaa, kuinka vesat talvisin syödään. Vain tuulenkaatojen alla ja hankalissa ryteiköissä haapa saa mahdollisuuden, Kuuluvainen sanoo.

Haapa lisääntyykin pääasiassa kasvattamalla juurivesoista itsensä klooneja. Pohjois-Amerikkalainen haapa p. tremuloides on siinä meikäläistä haapaa suurilinjaisempi.

Utahilainen yksilö Pando kasvaa monituhatrunkoisena ja on levittäytynyt 40 hehtaarin alueelle. Se on yksi planeetan vaikuttavimpia eliöitä, tuhansia vuosia vanha.

Meikäläistenkin haapojen yksittäinen runko voi elää 200 vuotta, ja juurakot olla hyvin vanhoja.

– Metsässä samaan juurakkoon kuuluvat haavat näkee syksyllä paljaalla silmillä, kun eri yksilöiden lehdet kellastuvat hieman eri tahtiin, Kuuluvainen vinkkaa.