Tämä on helvetin vaikeaa. Kello on seitsemän torstai-iltana. Olemme juuri kokoustaneet kaksi tuntia. Osa meistä on jäänyt työstämään puoluejuttua, ja selaamme läppäreillämme eduskunnan nettisivuja. Kasvavan epäuskon vallassa yritän navigoida läpinäkyvän oikeusvaltion virallista tietokantaa.

– Siis miten sä pääsit sinne äänestyksiin? Mitä sä painoit?

– En minä tiedä, jostakin minä tänne löysin.

– Se oli ehkä tuolta, valtiopäiväasiois… aa, ei ollutkaan, ootas…

– Eiku, ei tässä äänestyssivulla luekaan mitään äänestyksiä, tää oli vaan ohje niiden löytämiseen…

Koko sivusto on kuin aikamatka 1990-luvulle. Otsikot ovat epäselviä, ja pitää etsiä kauan, ennen kuin niiden alta löytää mitään.

Haluamme tarkastella, miten puolueet ovat äänestäneet ja mitä ne ovat päättäneet nuoria koskevista asioista. Haluamme löytää puolueita, jotka ajavat nuorten asioita.

Emme löydä äänestystuloksia. Emme tiedä, mistä etsiä. Emme näe muuta kuin laivastonsinistä grafiikkaa ja byrokratiaa.

Soitan eduskuntaan. Puhelu ohjataan eteenpäin viestintäkoordinaattorille, joka kääntää haastattelupyyntöni yhdelle viestintäpäälliköistä ja niin edelleen. Lopulta pääsen haastattelemaan toista eduskunnan viestintäpäällikköä, Petteri Nymania.

– Käytettävyys on juuri niitä asioita, joita me pohdimme. Aineistoa on paljon, ja sen löytäminen on hankalaa. Mutta annamme mielellämme lisätietoa siitä, miten verkkopalvelujen kautta voi tietoa löytää.

Eli jos haluaisin löytää eduskunnan nettisivuilta jotakin, minun pitäisi soittaa suoraan teille?

– Se on yksi kanava saada lisätietoa. Me pyrimme tekemään palveluja niin, että niitä pystyy käyttämään aina ilman mitään erillistä kysymystä meiltä.

Saan tietää, että nykyiset sivut on julkaistu vuonna 2015, vaikka käyttöliittymä vaikuttaa ikäistään parikymmentä vuotta vanhemmalta. Nymanin mukaan sivujen vaikeaselkoisuuteen on monta syytä. Tiedot sivustolle tulevat useasta eri lähteestä. Hallinnon ja kansalaisten välinen kapulakielimuuri ei helpota asiaa.

Ei kai tässä silti yritetä estää kansalaisia lukemasta tietoja poliitikkojen tekemisistä?

— Ei, meidän etu on, että tiedot ovat mahdollisimman hyvin ja avoimesti saatavilla.

Kansalaisten tiedonsaannin tulevaisuus ei näytä aivan toivottomalta. Nyman paljastaa, että sivuja ollaan parhaillaan uudistamassa. Asia konkretisoituu hetken päästä Nymanin soittaessa takaisin: hän pyytää Nuorten Ääni -toimituksen nuoria testaamaan sivujen uutta versiota.

Koska uusien sivujen tuoma apu ei ehdi tämän jutun pelastamiseen, kuoppaamme idean äänestysten analysoinnista. Keskitymme siihen, mitä puolueet lupaavat tehdä nuorten hyväksi vaaliohjelmissaan. Jaamme puolueet työryhmän kesken, ja jokainen saa työkseen selvittää puolueiden kannat muun muassa opetussuunnitelmista, mielenterveyspalveluista, harrastuksista, nuorisotoiminnasta, asepalveluksesta ja tasa-arvoasioista.

Olemme liikkeellä tammikuun lopulla, mikä tarkoittaa, että kaikki puolueet eivät vielä ole julkaisseet vaaliohjelmaansa. Ongelmaksi osoittautuu myös se, että monet puolueet eivät ole linjanneet meidän aiheistamme mitään.

Emme pysähdy, vaan lähdemme tavoittelemaan puolueita. Monet vastaavat, kaikki eivät. Joudumme erikseen tavoittelemaan keskustan, sosialidemokraattien ja kokoomuksen puoluejohtoa.

Vastauksia ei kuulu. Soitamme sähköpostiviestien perään. Keskustasta ilmoitetaan, että kysymyksiin vastataan heti, kun ohjelma on julkistettu.

Lopulta keskusta lähettää monisivuisen dokumentin, jossa kerrotaan muun muassa, että puolue on translain uudistuksen kannalla. Seuraavana päivänä katsomme, kun puolet puolueen kansanedustajista äänestää uudistusta vastaan.

Kokoomus kiittää viestistämme, kertoo vaaliohjelman olevan tuloillaan, toivottaa mukavaa tammikuun jatkoa ja lähettää linkin vaihtoehtobudjettiinsa ja ”tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspoliittiseen ohjelmaan”. Kummassakaan ei ikävä kyllä tarjota kunnollisia tai ymmärrettäviä vastauksia kysymyksiimme.

Onneksi tunnen kokoomuslaisen ex-ministerin. Vetäisen häntä hihasta ja saan lyhyitä, mutta ainakin jonkinlaisia vastauksia.

Kysymme SDP:ltä selvästi tyhmiä kysymyksiä, sillä saamme asiantuntijalta tylyn yksinkertaisia vastauksia: ”En ymmärrä kysymyksen tarkoitusta” ja ”Julkiset palvelut rahoitetaan verovaroilla”.

Soitan Helsingin Sanomien politiikan toimitukseen Veera Paanaselle.

Miksi täsmällisten vaalilupauksien löytäminen on niin hankalaa?

– Puolueet ovat yleensä aika haluttomia kertomaan niistä ennen vaaliohjelman julkaisua. Ennen vaaleja ei usein haluta antaa kovin yksityiskohtaisia vaalilupauksia.

Ongelmana on tietysti myös vaalien jälkeinen tilanne.

– Hallitusneuvot­teluissa päätetään hallitusohjelma, ja se on usean puolueen kompromissi. Käy helposti niin, että kaikkia omia lupauksia ei pysty pitämään. Puolueet eivät halua jäädä lupaustenpettäjän asemaan.

Paananen ei usko, että puolueiden haluttomuus vastata johtuu suoraan siitä, että kysyjät ovat nuoria.

– Varmaan on niin, että mitä tunnetumpi taho kysyy, sitä enemmän puolueen organisaatiossa panostetaan vastaamiseen. Silti puolueet haluavat tavoittaa nuoria. Se on niille tärkeää, koska nuoret ovat tulevia äänestäjiä.

Teimme saamistamme taustatiedoista värikoodatun excel-taulukon, ja melkeinpä koko linjasto tihkui vihreää. Kaikki olivat kaiken nuoriin liittyvän toiminnan kehittämisen kannalla.

Silti tuntuu, etteivät nuorten asiat ole erityisen tärkeitä silloin, kun tehdään päätöksiä ja jaetaan rahaa. Kysyn siitä Paanaselta.

Voisiko ongelmana olla se, että koska nuoret tuppaavat äänestämään vähemmän, niin varmempia äänestäjiä eli vanhempia priorisoidaan?

– Herkemmin ehdotetaan opintotuen kuin eläkkeiden leikkaamista. Olisi aikamoinen riski ehdottaa isolle äänestäjäjoukolle heikennyksiä.

Arvionsa tueksi Paananen nostaa esimerkin korona-ajalta.

– Puhuttiin vanhusten pärjäämisestä ja siitä, että ravintoloiden pitää saada olla auki. Samaan aikaan lukiolaiset olivat pitkään etäkoulussa, ja harrastuksiakin rajoitettiin.

Taustatoimittajat: Malin Lehtonen, Henni Rantamäki, Olli Malankin, Daniel Nikkar, Fanni Niskala, Ahmad Qasemi, Aino Sipilä ja Anni Vehkaoja