150 vuotta sitten ihmiset eivät tienneet, mitä tapahtuu maapallon toisella puolella. Nyt me ihmiset emme tiedä, kuinka paljon olemme ylikulutuksella ylittäneet jo luonnonrajoja.

Ilmastonmuutoksen osalta on jo kohtuullisen hyvin tietoa – on sitten eri asia, käytetäänkö sitä – mutta luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä tiedämme hyvin vähän. Näin tutkimuksen, jossa kerrottiin, että metsässä 80 prosenttia lajeista voi kuolla ilman, että se näkyy ulospäin, mutta sitten koittaa piste, jossa koko ekojärjestelmä romahtaa.

Olen kuulunut rauhanjärjestö Sadankomiteaan sen perustamisesta alkaen. Sain niin sanotussa yllytysoikeudenkäynnissä 1969 raastuvassa ehdottoman vankeustuomion, joka kuitenkin kumottiin kokonaan hovissa. Rauhanmerkki kulkee takkini rintapielessä mukana aina. Ainoa, joka on kiinnittänyt merkkiin huomiota, oli Ruotsin silloinen pääministeri Göran Persson. Hän sanoi: ”Jassoo. Sinä olet rauhan puolesta.” Vastasin siihen ainoastaan: ”Emmekö me kaikki ole?”

Koen olevani yhä jonkinlainen radikaali mutta aika paljon nuorta itseäni oppineempi. Ihminenhän on kaikkein tietävimmillään 18-vuotiaana. Myöhemmin oppii, kuinka vähän tietääkään.

Minulla ei ole koskaan ollut yhtään pitkälle kantavaa elämänsuunnitelmaa. Pohdin korkeintaan viideksi vuodeksi eteenpäin enkä vaalikauden alkaessakaan tiedä, olenko ehdolla seuraavalle.

Ainoa poikkeus oli nuoruuden urheiluharrastukseni. Juoksussa tavoitteeni olivat 5 000 metriä alle 17 minuutin ja maraton alle kolmeen tuntiin. Molemmat saavutin. Pelasin koripalloa pitkään, mutta se päättyi parikymmentä vuotta sitten rannevammaan.

Urheilu on seurannut urallani. Olin TUL:n liittotoimikunnassa ja Olympiakomitean hallituksessa kaksitoista vuotta, mutta nekin ovat jääneet. En ole käynyt urheilukatsomoissakaan vuosiin, koska urheilukulttuuri meni kaupallistumisen ja dopingin myötä sellaiseen suuntaan, että se ei enää viehätä.

Viimeisen kerran olin Ruotsi-ottelussa 1970-luvulla ja muistan, että suomalaiskatsomon käyttäytyminen otti tosissaan päähän. Suoritustaan tekeviä ruotsalaisurheilijoita häirittiin niin epäurheilijamaisesti, että minulta meni maku.

Olympiakomitean hallitus oli näköalapaikka dopingskandaaleihin. Minulle ei jäänyt harhakuvitelmia siitä, mihin urheilumenestyksen nousu 70-luvulla perustui.

Olen ollut tavattoman etuoikeutettu, kun minulla on ollut lapsesta asti oikeus käyttää laajaa kotikirjastoa ja mahdollisuus oppia kieliä. Jos joku asia kaduttaa, niin se, että jätin nuorena venäjän kielen opinnot kesken. Nyt olen käännösten ja tulkkien varassa.

Kielestä riippumatta lukeminen kannattaa aina – huononkin kirjallisuuden. Se avartaa mieltä.