En usko, että elämällä on jokin ylevä tarkoitus. Elämän tarkoitus on vain, että elellään, ja minulle se merkitsee tyytyväisyyden tavoittelua. Onni on liian auvoinen sana. Pienet onnen pyrskähdykset voivat tulla ihan mistä vain: ne ovat lyhyitä hetkiä, kun tuntuu, että nyt on kaikki hyvin.

Nuorempana tunsin oloni lavalla hyvin vaivautuneeksi. Keikkoihin liittyi silloin kaikenlaista hölynpölyä, ja meitä tultiin enemmän katsomaan kuin kuuntelemaan. Kun 20 vuotta myöhemmin aloin keikkailla uudestaan, huomasin, että kaikki hype olikin poissa. Yleisö halusi kuulla nimenomaan musiikkiamme ja sanoituksiamme.

Ihailen Steely Dan -yhtyeen tekstejä. Ne ovat enemmänkin kuvia, välähdyksiä ja tunnelmia. Se on sellaista lauseilla maalaamista. Olen enemmän runoilija kuin muusikko. Suomi vaatii lauluja tehdessä rytmistä vapautta, koska sanat ovat pitkiä. Annan rytmiikan elää tekstin ehdoilla, en pakota tekstiä sävellykseen vaan toisinpäin.

Annan luonnostani muille periksi aika iisisti. Vaimoni on opettanut minua pitämään puoliani. Hän todellakin osaa sen taidon, ja pitää myös läheistensä puolia.

Merkittävä lapsuudenkokemukseni liittyy vapauteen. Olin viisivuotias, kun saimme siskoni kanssa jäädä ensimmäisen kerran kahdestaan kesämökille, kun isovanhemmat lähtivät töihin. Nukuimme saunakammarissa, ja aamulla tuli kova tuuli, joka riuhtaisi oven auki. Katsoin kimaltelevaa järveä, joka kylpi auringossa, ja samalla minussa hyrskähti ihan mieletön vapaudentunne.

Äidinkielenopettajani Aarne Salminen oli hyvin kannustava. Hän luki usein minunkin aineitani ääneen luokan edessä ja nauroi silmät kyynelissä. Vaikka niissä oli kielioppivirheitä, hän antoi ymmärtää, ­että anna mennä vaan, sisältö on tärkein!

Kun viimeinen lapsemme lensi pesästä, jouduimme vaimoni kanssa vapauden hurmaan. Myimme talomme ja muutimme Kemiönsaareen asumaan purjeveneessä. Syksyllä huomasimme, ettei veneessä asuminen ollutkaan niin hyvä idea. Onneksi paikkakunnalla tuli myyntiin talo, johon meillä oli varaa. Asumme siinä yhä.

Kemiönsaaressa on rauhaa ja tilaa hengittää. Harrastan kaikkea nikkarointia. Rautaisen purjeveneen rakentaminen kesti viisi vuotta. Se oli elämäni onnellisinta aikaa, parempaa kuin itse purjehtiminen. Merta olen oppinut pelkäämään. Se ei ole ihmisen elementti, ja se voi syödä sinut minä hetkenä tahansa. Silti avomerellä pienessä veneessä oleminen on mieletön kokemus. Tykkään myös meloa. Se on kuin mietiskelyä.

Elämän tekee erityisen kauniiksi tieto ­siitä, että se loppuu – kilvoittelemme täällä ja yritämme saavuttaa jotakin ja elää hyvin. Siihen kaikkeen pyritään elämän ­itsensä takia, ei siksi, että lopussa olisi jokin palkinto. En usko kuoleman jälkeiseen elämään. Koska kuolema on aika­taulukysymys, en näe sitä katastrofina. Jos olisikin kaksi vaihtoehtoa: että ­ihminen joko kuolee tai ei kuole. Mutta kun ei ole.