Sanotaan että taksilla matkustaminen on turvallisempaa, varsinkin yöllä.

Onko se? Taksiuudistuksen jälkeen kaikki on muuttunut epämääräiseksi. Naisasiakkaita saatetaan lähennellä. Ja huijaus on yleistä. Yksi kuski kielt­äytyi ottamasta ystävääni kyytiin, koska määränpää oli hänen mielestään liian lähellä.

Viime viikolla tilasin taksin Hietalahdesta Kaivopuistoon. Kuski oli ystävällinen, jostain päin Lähi-itää kotoisin. Matka oli lyhyt. Perillä mittari näytti 15,90 euroa. Kun ojensin kortin, kuski ilmoitti: ”Minun minimi kaksikymmentä euroa, vaimo odottaa lasta!”

Mitä tuossa tilanteessa olisi voinut tehdä? Olin jo tilaisuudesta vähän myöhässä. Mies oli roteva ja vaikutti tinkimättömältä, ystävällisyys oli tiessään. Ei auttanut kuin maksaa.

”Onnea perheenlisäyksestä”, minun teki mieli sanoa ennen kuin paiskasin auton oven kiinni. Vaikka koko vauvajuttu olikin luultavasti valhe.

Mutta kyllä ulkomaillakin osataan. En nyt halua yleistää (vai haluanko?), mutta unkarilaiset taksikuskit huijaavat usein. Jopa omia maanmiehiään.

Kerran huidoin itselleni taksin Bangkokin lentokentällä kahdentoista tunnin lennon jälkeen. Kuski nousi ylös autosta mutta ei avannut minulle ovea.

– Bussilla pääsisi paljon halvemmalla, hän sanoi.

– Niitä menee koko ajan tuolta alimmasta kerroksesta.

– En halua mennä bussilla, vastasin. Hän jatkoi jankkaamista bussin halpuudesta.

– Otatko minut kyytiin vai et? minun oli lopulta kysyttävä. Hän otti.

Ikävin kokemukseni on seuraava.

Vuosia sitten silloinen miesystäväni unohti kännykkänsä taksin takapenkille. Siinä oli minusta otettuja alastonkuvia. Taksikeskus ei tiennyt kännykästä mitään. Mies pelkäsi, että puhelin olisi iäksi hukassa. Minä pelkäsin, että kuvat ilmestyisivät nettiin.

Parin päivän kuluttua minulle soitettiin tuntemattomasta numerosta, prepaid-liittymä.

– Mulla on sun miehen kännykkä, naisihminen ilmoitti esittelemättä itseään.

– Se ehkä haluaa tän takas? Kun täällä on kaikenlaista materiaalia.

Sovin hädissäni heille tapaamisen samaksi illaksi tiettyyn baariin. Soitin miesystävälle ja kerroin ajan ja paikan. Nainen myöhästyi reilusti eikä tullessaan luovuttanutkaan kännykkää.

– Mitä sä oot valmis maksamaan tästä? hän kysyi.

– Normaalin löytöpalkkion eli viiskyt euroa, mies vastasi.

– Aika moni olis varmasti näistä kuvista kiinnostunut, nainen sanoi.

– Oletko varma, että viisikymppiä riittää?

– Olen, miesystäväni vastasi. – Ja nyt häivy! Nainen otti setelin ja heitti kännykän pöydälle mutta ei häipynyt vaan alkoi lähennellä miesystävääni. Lopulta mies joutui häipymään itse.

Miksi emme tehneet rikos­ilmoitusta? Koska kuvat nolottivat minua. Jos tapausta olisi alettu penkoa, ne olisivat ehkä joutuneet poliisinkin silmiin.

Olisi kuitenkin pitänyt vähintään ilmoittaa taksikeskukseen. Kyllä tämä varas ja kiristäjä olisi jäljitetty, ja miesystävänihän tunnisti hänet ulkonäöltä. Siitä olisi voinut tulla potkut.

Vieläkö ehtisi?