Tunnetun italialaismerkin myynti loppuu
Autot ja liikenne
Tunnetun italialaismerkin myynti loppuu
Fiat lopettaa Lancia-merkin viennin Italian ulkopuolelle. Lancia on osa Fiat-konsernia.
13.1.2014
 |
Tuulilasi

Merkin siirtymisen unholaan vahvisti Fiatin pääjohtaja Sergio Marchionne italialaislehti La Repubblicalle.

Marchionnen mukaan Lancian mallisto myös supistetaan ja jäljelle jää enää pikkuauto Ypsilon. Oletettavasti myös tälle vuodelle uudistunut Delta (kuvassa vm. 2008) pysyy myynnissä lähivuodet.

Lancian hylkäämisen myötä Fiatin sisaryhtiöitä varten varatut paukut laitetaan Alfa Romeoon.

"Lanciasta tulee vain Italiaan suunnattu brändi", Marchionne saoo.

"Käytämme kaikki resurssit Alfan kehitykseen."

Suomeen Lanciaa on viimeksi tuonut Aro-yhtymän tytäryhtiö AutoFennica, jolle maahantuonti siirtyi vuonna 2009 Delta Motorin yrityssaneerauksen yhteydessä. Merkin maahantuonti jäi toistaiseksi tauolle varsin pian maahantuojan vaihduttua ja loppunee nyt siis kokonaan.

Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Kommentoi »