Suomessa tuotetaan vuosittain 70–100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. Se on huolestuttava määrä eikä vähiten siksi, että tekstiilijätteen jalostaminen uusiksi tuotteiksi on hankalaa ja kierrätysprosessit usein pitkiä.

Siinä missä pahvin tai lasin kierrättäminen on yksinkertaista, on tekstiilikuidun purkaminen tai sulattaminen huomattavasti hankalampaa.

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n erikoistutkija Pirjo Heikkilä toimii koordinaattorina Telaketju-hankkeessa, jossa kehitetään ja testataan keinoja tekstiilijätteen kierrättämiseen.

Hankkeen kehitystä vauhditti EU:n päätös, joka velvoittaa järjestämään tekstiilijätteen erilliskeräyksen vuoteen 2025 mennessä.

Toistaiseksi tekstiilijäte luokitellaan poltettavaksi jätteeksi. Vaatteena tai muuna vastaavana tuotteena uudelleen käyttöön kelpaamattoman tekstiilin kierrätykselle ei toisin sanoen ole Suomessa tällä hetkellä mahdollisuuksia.

Täällä syntyvästä tekstiilijätteestä 80 prosenttia poltetaan energiaksi. Kierrätykseen päätyy 20 prosenttia, kun yritykset ostavat ja hyödyntävät materiaaleja uusiin tuotteisiin. Poltettaessa vaatteiden ja muiden kankaiden materiaaliresurssit menevät hukkaan.

– Tietoisuus kierrätyksen tärkeydestä lisääntyy koko ajan, ja EU:lta tuleva erilliskeräys- ja sitä seuraava kierrätysvelvoite tulee aiheuttamaan muutoksia. Erilliskerättyä jätettä ei saa polttaa vaan materiaali on hyödynnettävä, Heikkilä kertoo.

Tekstiilimateriaalien kierrätyksestä puhutaan, kun tekstiili puretaan kuiduiksi, josta valmistetaan uutta kangasta.

– Kangas leikataan tilkuiksi, joka voidaan purkaa langoiksi ja langat edelleen kuiduiksi. Tästä kuidusta voidaan tehdä uutta lankaa. Mekaanisessa kierrätysprosessissa kuitujen pituus lyhenee, jolloin sitä joudutaan sekoittamaan muuhun kuituun, jotta siitä saataisiin uusi laadukas materiaali.

Kemiallisilla kierrätysmenetelmillä puolestaan saadaan aikaan uutta vastaavia kuituja.

Tekstiilijätteen kierrättäminen on mahdollista Suomessa tämän hetken suunnitelmien mukaan vuonna 2023. Muutokseen on valmistauduttu, mutta infrastruktuurista puuttuu vielä joitain osia.

Jätteenlajittelulaitoksen rakentaminen on tällä hetkellä suunnitteilla, ja hanketta johtaa Lounais-Suomen jätehuolto. Sen lisäksi järjestelmään tarvitaan tekstiilijätettä jalostava eli kangastekstiilin takaisin kuitutasolle purkava laitos. Sellainen on jo rakenteilla, ja se valmistuu Paimioon vuonna 2021.

Lounais-Suomen jätehuolto on tehnyt Telaketju-hankkeessa suunnitelman erilliskeräyksen toteuttamiseksi. Kahden vuoden päästä suomalaisten on mahdollista lajitella käyttöön kelpaamaton tekstiili keräyspisteisiin, joista ne kuljetetaan tekstiilijätteen lajittelulaitokseen ja siitä jalostukseen.

Pirjo Heikkilä kertoo, että kierrättäminen halutaan tehdä kuluttajille mahdollisimman helpoksi: keräysastiat yleistyvät ensin alueellisesti, ja myöhemmin myös asuinkiinteistökohtainen kerääminen on mahdollista.

Jo nyt tekstiilijätekeräystä järjestetään paikallisesti Lounais-Suomen jätehuollossa sekä Helsingin seudun ympäristöpalveluiden toiminta-alueella. Suurin osa eli 80 prosenttia siitäkin poltetaan energiaksi.

Kerättyä tekstiilijätettä on voitu hyödyntää tekstiilikierrätyksen pilotoinnissa, ja osa siitä on päätynyt uudelleenkäyttöön yrityksille.

Lisäksi Tampereella, Forssassa ja Imatralla toimii hyväntekeväisyysvoimin pajoja, jotka vastaanottavat tekstiilijätettä ja lajittelevat sitä niin uudelleenkäyttöön kuin kierrätettäväksi.

Myös jotkut vaatekauppaketjut vastaanottavat tekstiilijätettä. Keräyksistä jäte toimitetaan ulkomaille lajiteltavaksi, eikä kuluttajille tarjota tarkkaa tietoa siitä, mitä tekstiileille tapahtuu keräyksen jälkeen.

Kierrätysprosessissa materiaalin tarkastusta tullaan tekemään käsin. Materiaalien erottaminen toisistaan, kuten puuvillan ja polyesterin lajittelu, on välttämätöntä sekä kierrätysprosessien toimivuuden että laadukkaiden uusiotuotteiden aikaansaamiseksi. Siksi väärin lajiteltu materiaali työllistää eikä välttämättä päädy ollenkaan kierrätetyksi.

– Kuluttajan ainut tehtävä on olla perillä siitä, mitä materiaalia hänen vaatteensa ovat, jotta hän voi kierrättää vaatteensa oikein sitten, kun niitä ei enää itse voi käyttää. Eli pesulappuja ei kannata missään nimessä leikata irti, sanoo kierrätysmuodin asiantuntija, vastuullisuusvaikuttaja ja vaatesuunnittelija Outi Pyy.

Tekstiilijäte on helpointa kierrättää silloin, kun se on valmistettu yhdestä materiaalista.

– Esimerkiksi sataprosenttisesti puuvillasta valmistettu vaate on helppo kierrättää. Toisaalta kun puuvillakankaaseen lisätään polyesteriä, se kestää paremmin kulutusta.

– On tuottajan asiantuntijuuden varassa pohtia, kumpaa näistä, kierrätettävyyttä tai käyttöikää, tulisi korostaa missäkin tuotteessa. Sitä ei voi tai kannattaisi jättää kuluttajan vastuulle, VTT:n Pirjo Heikkilä sanoo.

Uuden tekstiilin valmistaminen on ympäristöä kuormittavaa. Jos vaatteita käytettäisiin pidempään ennen kierrättämistä, niiden valmistamiseen käytetyt resurssit käytettäisiin hyödyllisemmin.

– Ihmiset pesevät vaatteensa pilalle. Kannattaisi harkita tarkemmin sitä, milloin konepesu on todella tarpeen, sanoo Pyy ja lisää, että jos kuluttajat kiinnittäisivät enemmän huomiota vaatehuoltoon, vähenisi sekä tekstiilijätteen määrä että uusien vaatteiden tuotanto.

Pirjo Heikkilän mukaan tekstiilin ensisijainen kierrätysmuoto on uudelleenkäyttö, sillä se rasittaa ympäristöä vähemmän kuin tekstiilimateriaalien kierrättäminen.

Uudelleenkäytöllä tarkoitetaan vaatteen myymistä tai lahjoittamista eteenpäin niin, että sitä hyödynnetään alkuperäisessä muodossaan, vaatteena.

Outi Pyy kertoo, että väärään paikkaan kierrätetty tai huonosti pakattu tekstiili päätyy poltettavaksi.

– Esimerkiksi vintage-vaatteet eli yli 20 vuotta vanhat vaatteet eivät ole jätettä, vaikka olisivat rikki tai haisisivat oudolle. Sen sijaan uudempia vaatteita, jotka eivät ole täysin puhtaita ja ehjiä, ei saa lahjoittaa uudelleenkäytettäväksi. Niiden huoltaminen ei ole hyväntekeväisyysjärjestöille mahdollista.

Jokainen suomalainen kuluttaa tekstiilejä keskimäärin 13–18 kiloa vuodessa. Jätehallintaa tutkinut Lapin yliopiston sosiologian professori Jarno Valkonen kääntäisi katseen kulutustottumuksiin, jotta jätteen määrää voisi vähentää.

– Kuluttaminen ei ole yksilön asia, vaan se on kollektiivista. Me kulutamme vaatteita, koska me olemme osa yhteisöä, jossa niillä ilmaistaan kuulumista ja erottautumista. Kulutuskulttuuria ei ratkota yksilötasolla vaan tarvitsemme kuluttamiseen rakennetason muutoksia.

Kulutuskulttuurimme on kaukana ympäristöystävällisestä, mutta jätteeseen suhtautuminen on jo muuttunut.

– Aikaisemmin jätettä tai sen syntymistä ei ajateltu. Nykyään jätteen kierrättäminen on lain mukaan jokaisen velvollisuus, Valkonen sanoo.

Kierrättämiseen liittyy yhä vääriä oletuksia. Valkonen viittaa Lapin yliopiston sosiologiryhmän ja Helsingin Sanomien yhteistyönä toteuttaman jätekyselyyn: suomalaiset tuntuvat ajattelevan, että lajittelemalla he tekevät osansa ympäristön suojelun eteen.

– On syntynyt virheellinen ajatus, että tehokkaasti tehty lajittelu ratkaisisi nämä tuotantoon liittyvät ympäristöongelmat.

Jätteiden määrä on kasvanut vuosikymmenestä toiseen, ja ilmiöön on alettu hakea ratkaisuja EU:n tasolta. Jätteen kaupallistaminen liittyy kiertotalousajatteluun.

– Suomessa kunnilla on ollut velvollisuus ja mahdollisuus vastata jätteenhoidosta. Se on todettu tehokkaaksi, mutta toki rajoittaa kilpailua, kun se ei ole yrityksille mahdollista. Ja nyt tähän kilpailun lisäämiseen on paineita. Tätä kautta voisi syntyä myös uusia työpaikkoja.

Valkosen mukaan yhdyskuntajätehuollon osittainen siirtyminen pois kunnilta yritystoiminnan piiriin on kuitenkin herättänyt pelkoja siitä, kuka lopulta vastaa yhdyskuntajätehuollosta, jos samaa tehtävää hoitavat useat eri toimijat.

Kiertotalousajattelu on kuitenkin muuttanut suhdettamme jätteeseen ja se näkyy myös lainsäädännössä. EU:n direktiivi tekstiilijätteen erilliskeräyksestä on osoitus tällaisesta jätepolitiikasta. Jäte nähdään materiaalina, jolla on arvoa.

VTT on arvioinut, että tekstiilien mekaanisen kierrätyksen vuosittainen markkinapotentiaali voisi olla parhaimmillaan jopa 120 miljoonaa euroa.

– Samasta aineksesta, josta on ennen haluttu eroon, onkin syntynyt jotain, mistä kilpaillaan, professori Valkonen sanoo.