Biojätepusseja on melkoinen kasa. Ihmekös tuo, kun niitä kerätään kuudentoista kunnan alueelta. Ollaan Forssassa Kiimasuon teollisuusalueella, mutta Loimi-Hämeen Jätehuollon eli LHJ:n biojäteauto painaa kierroksellaan kaukana Hämeessä, Akaan seudulla.

– Tuo pinkki piste on jäteauto. Vihreät pisteet ovat niitä, jotka on jo hoidettu. Tältä päivältä on Viialan alue jäljellä, näyttää LHJ:n ympäristöneuvoja Mirva Naatula läppäriltään.

Jätteiden käsittelystä, kierrätyksestä ja biotaloudesta ammentava toiminta pyrkii tiivistettynä siihen, että mitään ei mene hukkaan.

Kun lähellä toisiaan olevat yritykset hyödyntävät toistensa sivutuotteita, siitä hyötyvät sekä ympäristö että energia- ja materiaalitehokkuuttaan lisäävät yritykset

LHJ on yhden symbioosin alkupää. Biojätepussit siirtyvät tien toisella puolella sijaitsevalle Envor Group Oy:lle, joka valmistaa jätteestä biokaasua. Kaasulla taas käy muun muassa Saint-Gobain Isoverin Forssan lasivillatehdas.

LHJ on osa Forssan teollista symbioosia, jossa on mukana kaupungin lisäksi 12 yritystä. Kaupunkiseutuun kuuluu viisi kuntaa: Forssa, Tammela, Jokioinen, Ypäjä ja Humppila.

Forssan markkinointislogan on toistakymmentä vuotta ollut ”Järkivihreä kaupunki”.

Forssan tekninen johtaja Antti Heinilä korostaa, että tarkoitus on pitää ympäristöystävällisyydessä aina mukana taloudelliset näkökannat, koska ne tukevat toisiaan ja lisäävät seudun elinvoimaa.

– Teollinen symbioosi on toiminut lähes neljännesvuosisadan; sitä ei vain aiemmin kutsuttu siksi. Nykyisin pyrimme saamaan mahdollisimman paljon yrityksiä matalalla kynnyksellä mukaan.

Kun LHJ:sta saapuu biojätelasti, se punnitaan Envorilla ja siirretään vastaanottohalliin. Esikäsittelyhallissa jätteestä poistetaan muovi, jäte murskataan ja pestään. Näin muodostunut syöte jatkaa matkaansa biokaasureaktoriin, joita Envorilla on kolme.

Keskellä halleja ja jätekasoja jököttävät harmaat metallireaktorit tuovat nimensä mukaisesti mieleen kuvat ydinvoimaloista. Reaktoreissa syntyy paitsi raakakaasua myös mädätysjäännöstä, joka palaa pelloille lannoitteeksi. Päätuote on silti biokaasu.

– Raakakaasun valmistuminen reaktorissa kestää noin 21 vuorokautta. Se välivarastoidaan kaasukelloon, josta raakakaasu jatkaa omaa putkeaan pitkin suoraan lasivillatehdas Isoverille. He käyttävät sitä tuotannossa korvaamaan propaania, Envorin toimitusjohtaja Juha Strandberg selvittää.

Valkoinen pyöreä kaasukello on kuin Tukholman Globen-hallin pienoismalli hieman oudommassa ympäristössä. Sen toinen linja tuottaa pääsääntöisesti höyryä eli lämpöä Envorin omaan tuotantoprosessiin.

Kotitalousjäte ei toki ole ainoa asia, mitä Envorille tuodaan. 22 hehtaarin alueella on omat kasat eri jätteille jatkokäsittelyä varten. Takavuosikymmeninä kaikki olisi kipattu samalle kaatopaikalle.

Haju on tymäkkä: puhdistamolietettä tuonut auto on juuri lähtenyt. Forssa sijaitsee Suomen viljantuotannon keskusalueella, ja valtaosa sikatilojen eläimistä päätyy HKScan Oyj:n Forssan lihajalostamolle.

Pelloilta tulee viljaa myös sikojen ruoaksi, ja lanta palaa käsittelyn jälkeen pellon ravintoketjuun.

– Meillä käsitellään kaikenlaista jätettä, mutta pääosa eli noin 70 prosenttia on biojätteitä ja puhdistamolietteitä, jotka menevät kaasun tuotantoon, kertoo Strandberg.

Seuraavaksi kuormansa kippaa salaatti- ja kaalilastissa oleva auto.

Käsittelyhallin edessä on läjittäin myymättä jääneitä maitotölkkejä.

Kun maito on kerätty jätteeseen, kartonkipakkaukset lähtevät uuteen kiertoon. Niiden tyhjennys on ainoa vaihe, joka Envorilla tehdään käsin.

Kolmas linja tekee puhdistusprosessin jälkeen liikennekelpoista biokaasua, jota voi tankata vuoden 2014 alusta toimineella Envorin tankkauspisteellä. Yhtiön kalustosta sillä kulkevat kaikki autot, joita saa kaasukäyttöisinä. Myös yksi LHJ:n keräysautoista käy kaasulla.

Liikennevirasto Traficomin tilaston mukaan Suomessa oli heinäkuussa 2019 noin 8 600 kaasuautoa, ja uusia rekisteröintejä tehdään kuukausittain noin 400. Autoille löytyy 50 tankkausasemaa. Maantieteellinen kattavuus on parantunut, mutta valtaosa asemista sijaitsee yhä Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.

Euroopan komission vuonna 2013 esittelemän polttoainestrategian mukaan kaasun tankkausasemia tulisi rakentaa 150 kilometrin etäisyyksille toisistaan. Tavoite pyritään saavuttamaan vuoteen 2020 mennessä.

– Voi sanoa, että Forssan alue on hyvä esimerkki kiertotaloudesta jo nyt. Maatalousvaltaisen ympäristön materiaalista ja biojätteistä tehdään kaasua, jota käyttävät paikallinen tehdas ja liikenne, ja ravinteet palaavat pelloille kiertoon lannoitteina, Juha Strandberg kertaa.

Toimitusjohtaja myöntää, että laitosinvestoinnit ovat kalliita eikä kaasun myynti ole vielä isoa bisnestä, mutta biokaasun kysyntä etenkin liikennepolttoaineena kasvaa kovaa vauhtia. Teollisuudessa sitä kasvattaa pyrkimys päästä eroon fossiilisista polttoaineista.

– Kun kysyntä nousee, samasta kaasun megawattitunnista saa paremman hinnan. Pitää ajatella pitkäjänteisesti. Esimerkiksi lasia on kierrätetty Forssassa teollisiin tarpeisiin jo 1980-luvun alusta. Biojätteen käsittely alkoi 1990-luvun puolivälissä yhteistyössä HK Scanin lihajalostamon kanssa, Strandberg kommentoi.

Valtaosa Envorin biokaasusta menee putkeen, joka kulkee maan alla vajaan kahden kilometrin matkan Saint-Gobain Isoverin lasivillatehtaalle. Tehdas on maallikon silmin iso ja laitteetkin valtavia. Tehdaspäällikkö Olli Saarenko selvittää, että täällä ei tehdä perinteistä ”pehmeää villaa”, joka on tuttua muun muassa vinttien eristeistä.

– Meillä valmistetaan kovia ja teknisiä eristeitä esimerkiksi laivateollisuuden ja elementtitehtaiden tarpeisiin. Prosessin lasinsulatuksessa 85 prosenttia lasista tulee kierrätyksestä: se on ikkuna- ja pullosirua.

– Jatkuvalämmitteinen lasiuuni toimii ekosähköllä, mutta sulaa lasia käyttävät kuidutuskoneet toimivat enimmäkseen Envorilta tulevalla biokaasulla. Näin on tehty jo kymmenen vuotta.

Biokaasusta saatava hyöty on konkreettinen: yhtiö on puolittanut CO2-päästönsä vuosikymmenen aikana. Vuodesta 2010 tehtaan hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet lähes 20 000 tonnilla. Silloin tarvitsee ostaa myös vähemmän päästöoikeuksia.

– Muutos on tapahtunut vihreän sähkön ja biokaasun avulla. Nestekaasun hinta on altis markkinaheilahteluille ja saattaa nousta korkeaksi. Käytämme kaiken biokaasun, mitä Envor pystyy meille tuottamaan. Tehtaan kokonaiskulutuksesta biokaasua on noin puolet, Saarenko sanoo. 

Kun kierrätyslasia sulatetaan, punaisena hehkuvan uunin lämpötila on kuumimmillaan 1 300 astetta.

– Prosessissa tuprahtelee runsaasti kuumaa höyryä. Työntekijän lapsi kommentoi kysyttäessä vanhempien työstä, että ”isi on pilvitehtaalla”, Saarenko virnistää.

Myös Isoverin kypsytysuuni toimii biokaasulla. Uunissa villa puristetaan, ja tuote saa muotonsa ja värinsä. Ihan kaikkea ei pääse kuvaamaan, koska kyse on liikesalaisuuksien piiriin kuuluvista asioista ja laitteista.

Vaikka laitos on iso ja työvaiheita useita, se on käytännössä täysin automatisoitu. Yhdessä vuorossa linjaa ajaa viisi henkilöä.

Työ on prosessin vahtimista, säätämistä, laitteiden puhtaanapitoa ja valmiin tavaran ajoa trukilla varastoon. Normaali ja paras tilanne on se, ettei mitään puuttumista vaativaa tapahdu.

– Mutta jos jotain hajoaa, on toimittava tosi nopeasti. Kun viimeksi yhdestä koneesta pamahti akseli, koneet saatiin pysähtymään alle kymmenessä sekunnissa. Mitä pidempi aika, sitä isommat ja kalliimmat vahingot, huomauttaa Saarenko.

Forssa on käytännössä syntynyt sata vuotta sitten Finlaysonin ympärille. Sittemmin suuria toimijoita olivat rakennusalan yhtiöt Puolimatka ja Parma. Parhaimmillaan yritykset työllistivät yli 5 000 forssalaista noin 20 000 asukkaan kaupungissa.

Finlaysonin mahdista muistuttavat punatiilirakennukset joen rannalla. Niissä toimii muun muassa Hämeen ammattikorkeakoulun Forssan yksikkö, joka tekee yhteistyötä kaupungin ja yritysten kanssa kiertotalous- ja muissa innovaatioasioissa. Antti Heinilän mukaan myös firmojen kannattaa ajatella etupainotteisesti ympäristökysymyksissä.

– Jos vasta silloin lähtee mukaan, kun tulee sääntöjä ja määräyksiä, kilpailuetu on menetetty. Kiertotalous ei yksin ole ratkaisu, mutta ilman sen ja ympäristön huomioimista ei ainakaan pärjätä.

Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien kierron taloudessa mahdollisimman pitkään niin, että syntyisi mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä.

Ylikulutus, väestönkasvu ja ilmastonmuutos pakottavat yhteiskunnat muutoksiin, mutta kiertotaloudella voi olla myös talouskasvua ja työllisyyttä parantavia vaikutuksia.

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran mukaan kiertotalouden kansantaloudellinen potentiaali Suomessa on 2–3 miljardia euroa vuosittain (vuoteen 2030 mennessä).

EU julkistaa kiertotalouden toimintasuunnitelman ja teollisuuspolitiikkastrategian maaliskuussa 2020.