Syvän lumen maa
Matkailu
Syvän lumen maa
Japani on lumilajien kiinnostavin kohde. Pääsaarella Honshulla sijaitseva Niigata on muun muassa lumilautailija Antti Autin suosikkeja. 
29.10.2015
 |
Mondo

Japani on tällä hetkellä lumilajien kiinnostavin kohde. Honshun saarella sijaitseva, isojen kinosten Niigata tarjoaa monipuolisia mäkiä. Lähistöllä voi pulahtaa myös kuumaan kylpyyn japanilaisessa onsenissa.

Juna kuljettaa Tokiosta kohti pohjoista. Lähtiessä sää on vaikuttanut pikemminkin alkukesältä kuin keskitalvelta. Ulos katsoessa on mahdotonta uskoa, että vain puolen tunnin kuluttua saapuisimme runsaslumisimmalle alueelle Japanissa – tai kenties koko maailmassa.

Ajamme tunneliin, josta ulos tullessa maisema on muuttunut täydellisesti. On vedettävä takkia tiukemmin kiinni, otettava käyttöön pipo ja hanskat. Täällä Niigatassa on täysi talvi.

Luminen maasto satumaisine puineen valloittaa. Korkealta katsottaessa kumpuileva maisema on loputon. Tästä uskomattomasta näystä kertoo myös japanilaisen Nobel-kirjailijan Yasunari Kawabatan teos Lumen maa. Kylmät tuulet puhaltavat Siperiasta ja keräävät kosteutta Japanin mereltä. Se sataa tänne lumena, ja sitä on paljon.

Vaikka Japani sijaitsee samalla korkeudella kuin Etelä-Eurooppa, ovat sen vuoret pohjattoman lumen valtakuntaa. Maan tunnetuin talvilajien kohde Niseko sijaitsee pohjoisessa Hokkaidon saarella, ja se tarjoaa runsaasti lasku mahdollisuuksia useassa keskuksessa Yōteivuoren luona. Turisteja siellä on paljon enemmän kuin muissa hiihtokeskuksissa, ja siellä pärjää englannilla helpommin kuin muualla Japanissa, mutta Nisekossa ei ole helppo tuntea olevansa aidon japanilaisuuden äärellä.

Hokkaidon alueista myös Asahidake vetää laskijoita puoleensa. Daisetsuzanin kansallis puistossa sijaitseva keskus on helpohkosta vapaalaskusta nauttivalle suotuisa kohde, mutta palveluja siellä on vähän.

Lumilautailija Antti Autti on käynyt Japanissa vuosikausia. Parhaiten hän viihtyy täällä Minamiuonumassa Niigatan seudulla, joka on monelle tuntematon lumi lajien piilotettu helmi.

”Täällä tunnen oloni kotoisaksi, ihmiset ovat mahtavia. Ja kun turisteja ei juuri ole, saa Niigatassa myös hyvää kohtelua ja laskea omassa rauhassa.”

Paikallinen opas Takumi Nagai tietää Japanin lumien ilot ja ongelmat. Hän on lukenut Niigatan yliopistossa opetettavia ”lumi tieteen” asioita, ja hän myös vastaa Niigatan kaupungin valtuustossa alueen lumiturvallisuudesta.

Niigatan lumi on hyvin erilaista kuin vaikka Hokkaidossa, missä se on höyhenenkevyttä, lähes taianomaista. Niigatassa lumi on kosteampaa, mikä lisää ulkoilun mahdollisuuksia. Pohjoisessa kevyt lumi ei säily jyrkimmillä mäillä, mutta Niigatassa puuteri tarttuu maastoon. Täällä pääseekin laskemaan aivan erilaisia mäkiä kuin missään muualla.

Lumen laatu ja sen käsittämätön määrä tuovat kuitenkin riskinsä. Vyöryt ja railot ovat arkipäivää, ja lämpötilan vaihtelu tekee olosuhteista entistä vaikeampia. Japanissa ei ole asiaa hiihtokeskusten takamaastoon ilman opasta.

Puuterilumille haluavien ei kannata myöskään nukkua onnensa ohi: Niigatassa parhaat laskut on laskettu jo puoleenpäivään mennessä. Sääennusteita on tutkittava tarkasti, sillä olo suhteet vaihtelevat jopa useasti päivän aikana.

Tänään Niigatan sateet ovat alhaalla tulleet vetenä, ja lähdemme alueen isoimmalle keskukukselle, korkealle nousevalle Kokusaille. Sen huipulta kuljetaan noin kilometrin matka upean lumen äärelle. Usean metrin paksuisessa hangessa on kuljettava lumikengillä tai hiihtäen.

Muutama muukin seurue on lähtenyt nousemaan paremmalle lumelle. Se on harvinaista, sillä usein Niigatan mäissä saa liikkua omalla porukalla. Yleisintä seuraa ovat japanin serovit, vuohieläimet, jotka muistuttavat vuohen ja sian risteytystä. Ne saattavat katsella tuntikaupalla laskijoita liikkumattomina vastarinteeltä. Myös japaninmakakeja voi nähdä jo näillä korkeuksilla, sillä nämä apinat levittäytyvät jatkuvasti pohjoisemmaksi.

Aikamme rämmittyämme löydämme oikealle laskettelupaikalle, ja sen lumi on uskomatonta. Hiutaleet pöllyävät ilmassa vielä pitkään käännösten jälkeen, ja välillä joutuu haukkomaan henkeään, kun kevyt lumi täyttää suun. Riemu on valtava.

Japanissa löytää aina koskematonta laskettavaa, teiden varsilta nousee mielenkiintoisia laskupaikkoja. Lumivyöry aidat voivat näyttää houkuttelevilta, mutta ne on syytä jättää rauhaan. Niillä laskemisesta sakotetaan.

Monien pienten hiihtokeskusten rinteitä huolletaan Japanissa melko harvoin, joten puuterilumisen päivän sattuessa kohdalle tarjolla on helppoa ja nopeaa laskettavaa loputtomasti. Hissiliput ovat kalliita, kuten myös asuminen. Niigatassa ravintolaruoka on edullista, mutta Japanin turistiseuduilla hintataso on Eurooppaa korkeampi. Säästää voi valitsemalla rinteissä kertanousut ja kävelyn sekä edullisemman majoituksen. Kalliimpien lentojen vuoksi Japanin-matka tulee lumilomailijalle kuitenkin aina Keski-Eurooppaa kalliimmaksi.

Kun pysyy merkityillä rinteillä, voi Japanissa laskea huolettomasti. Toisin kuin esimerkiksi monissa Keski-Euroopan kohteissa laskettelijat antavat toisilleen tilaa ja henkilökunta opastaa ystävällisesti, kielimuurista huolimatta. Jylhistä maisemista voi kokemattomampikin nauttia.

Autiommissa maastoissa piilee silti riskinsä, myös keskusten lähettyvillä. Monet paikat on suljettu turvallisuuden vuoksi. Valtavassa lumihangessa voi myös eksyä. Esimerkiksi Hakkaisanilla eräs laskettelija oli alkuvuonna kateissa kaksi yötä aivan hissien läheisyydessä. Onneksi hänet löydettiin ajoissa.

Taajamat eivät täällä Niigatan seudulla näytä viehättäviltä. Lumimaan idylliä rikkovat pääasiassa aaltopellistä rakennetut kylät, joiden kohdalla tekee mieli painaa kaasua. Karuuden seasta löytyy kuitenkin kauneutta, kun pysähtyy ja etsii: löydämme Minamiuonuman kylästä onsenin, japanilaisen kylpylän.

Kylpyreissumme jälkeen kylässä kiertää sana, että lännenmiehiä on nähty. Takumi Nagai kertoo, että pian kaikki seudulla tietävät meistä, koska vaaleita länsimatkailijoita käy harvoin. Saamme osaksemme hieman katseita, mutta muuten voimme kulkea rauhassa. Tätä matkoilta usein kaipaakin: että saisi olla kuin kuka tahansa paikallinen. Niigatassa se onnistuu.

Vieraille halutaan tietenkin esitellä seudun parhaita puolia, ja Minamiuonuman maailman parhaaksi kehuttu riisi nousee keskusteluissa esille. Ruoka onkin alueella herkullista. Kun esimerkiksi Tokioon kala kulkee aina pidemmän matkaa, Niigatan toreille se tulee suoraan satamasta. Maistelemme sushia ravintolassa, jonne kala on pyydetty aamulla, riisi todellakin maistuu erityisen hyvältä – ja saamme kuulla olevamme ravintolan ensimmäiset asiakkaat lännestä. Tunnemme olevamme etuoikeutettuja, ja sen tunteen täällä kokee usein.

Kun on aika lähteä paluumatkalle, olemme onneksi varautuneet hyvästeihin. Japanissa lahjat ovat erityisen tärkeässä osassa, ja niitä vaihdetaan alituiseen eri tilanteissa.

Nagai ojentaa lahjan, ja otamme sen kunnioittaen vastaan. Kumarramme syvään – niin syvään kuin vain kykenemme. Paketissa on tietenkin Nobel-teos Lumen maa.

Näin pääset Niigataan Tokiosta pääsee helposti junalla Niigataan: nopein Shinkansen-yhteys vie pari kolme tuntia. Japanissa pääsee suu rimmista kaupungeista muutenkin kätevästi lumikeskuksiin joko lentämällä tai junalla.

Liikkuminen Niigatassa Kuten monissa Japanin hiihtokohteissa, Niigatassa liikkuessa auto on lähes pakollinen. Julkinen liikenne on vähäistä tai sitä ei ole. Niigatassa voi tulla toimeen ilman autoa, jos ottaa majoituksen Echigo-Yuzawan alueelta Kagura-keskuksen läheisyydestä.

Kommentoi »