Kun saavut Orisbergiin, huomaat hengityksesi tasaantuvan oudon joutuin. Ruukkimiljöö huokuu rauhaa. Istahda Kesäkaffilan pöytään, ja jo kuulet tuoreimmat uutiset seudulta.

Vastikään kesäkuisena yönä muuan susihukka on jolkotellut hetken näkösällä Orisbergissä, kunnes on jatkanut takaisin kartanoaluetta ympäröiviin laajoihin metsiin.

Yksinäisestä sudesta on helppo harpata historiaan, jota värittävät monet oman tiensä kulkijat.

Ensimmäiset tulijat olivat vuonna 1676 paikalle osuneet kolme vaasalaista kauppiasta. He perusti Isoonkyröön Orisbergin rautaruukin, koska paikkakunnalta uskottiin löytyvän rautamalmia.

Mutta ei löytynyt. Malmi piti siis rahdata emämaasta Ruotsista. Se oli hankalaa ja kallista, koska Orisberg ei sijainnut meren rannalla. Niinpä kauppiaat siirsivät yrityksensä tuota pikaa 1700-luvun alussa otollisempiin maisemiin Oravaisiin, Kimon ruukkialueelle.

Vielä 1740-luvulla joku uskalias yritti Orisbergissä rautaruukin kanssa – jälleen ilman tulosta.

Vuonna 1783 varakas värmlantilainen vuorimies Bengt Magnus Björkman suuntasi katseensa Suomeen ja hankki omistukseensa eteläisen Fiskarsin ja pohjoisempana sijaitsevan Orisbergin ruukit. Hänellä oli vaimonsa Ulrika Magdalenan (os. Levin) kanssa kahdeksan lasta.

Tukholmassa kuningas Kustaa III:n (1746–1792) hallintoaikaan Björkman tunnettiin lisänimellä Kopparkungen.

Kuparikuningas aloitti vuonna 1804 Orisbergin kartanon rakennustyöt. Siviilihankkeisiin tuli katkos, kun Ruotsin valtakunnan etu veti miehen vuonna 1809 Suomen sotaan. Kun Ruotsi siinä menetti Suomen Venäjälle, Björkman palasi kotimaahansa.

Omille pojilleen Björkman sen sijaan osoitti tilukset omistamiltaan mailta – nyt uudessa Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Perimätieto kertoo, että pojista nuorin, Lars Magnus Björkman (1793–1869) oli ”hulivili”, ja ehkä siksi isä lähetti hänet kauimmaiseen paikkaan.

Mutta nopeasti olivat poikamies Lars Magnuksen menovuodet ohi. Vaasasta löytyi vaimo Lovisa Wilhelmina (1801–1840). Hänen kanssaan perhe kasvoi kahdeksalla lapsella.

Lovisan menehdyttyä varhain toinen vaimo Sophia Charlotta (os. Taube, 1816–1893) synnytti vielä seitsemän lasta lisää. Myös rakenteilla ollut kartanon pää­rakennus valmistui ison perheen asuinsijaksi vuonna 1824.

Rautaruukki menestyi. Sen ympärille rakennettiin kaikki tarpeellinen: työväen asunnot, oma kirkko ja hautausmaa.

Orisbergissa voit nähdä kuusi arkkitehti C. L. Engelin (1778–1840) piirtämää rakennusta.

Alunperin pyöreäksi suunniteltu kirkko valmistui vuonna 1830 ja vihittiin 1.1.1831. Sen erikoiseen, lopulta kahdeksankulmaiseen muotoon ei ole varmaa selitystä. Orisbergissa arvuutellaan, että sen aikaiset nikkarit jalostivat kurillaan mestarin idean.

Joka tapauksessa kirkko on harvinaisen hieno nähtävyys, ja taatusti omanlaisensa Suomessa.

Saarnastuoli on sijoitettu Engelin jäljiltä akustiikaltaan erinomaisen kirkon keskelle, ja erikoinen on myös alttarin tekstiilien musta väri. Katto puolestaan hohtaa sinisyyttään ”kuin Jumalan taivaana”.

Suomessa on Orisbergin kirkon ohella vain muutama yksityinen luterilainen kirkko. Orisbergin kirkko on muista poiketen vieraille avoin.

Suosittuja ovat kesäsunnuntaisin kello 13 järjestettävät Kesäkirkot. Parisataa sukkelinta mahtuu sisään moni-ikkunaiseen ja siksi päivisin aina auvoisan valoisaan Herran huoneeseen, joka on myös suosittu hääkirkko.

Samoin kuin kirkon, myös romanttisesti niemennokkaan sijoitetun kellotapulin rakentajat poikkesivat Engelin piirustuksista. Kellotapulista nimittäin puuttuu alin osa, ja nyt se on kuin kreikkalainen temppeli rannalla.

Tapulin luona saatat ihmetellä sopusuhtaista rantaviivaa, kunnes kuulet, että Kotilampi on itse asiassa Suomen ensimmäisiä teko­­järviä. Vielä 1700-luvulla alue oli peltoa, mutta kun se vettyi pahasti, kolme lampea yhdistettiin tekojärveksi.

Sen ainoan saaren synnystä kerrotaan, että aikanaan kartanonrouva oli lähtiessään matkalle Turkuun tuuminut, että olisi mukavaa, jos tuossa olisi saari.

Kun hän palasi kotiin, rouvan osoittamassa paikassa oli kuin olikin saari. Kartanon ”pojat” olivat panneet toimeksi. Jo syntyaikanaan saari sai nimen Turhamaisuus.

Lars Magnus Björkman omisti myös Eurajoella sijaitsevaa Vuojoen kartanoa. Menestys Orisbergissa sekä ylipäätään teollistuvassa Suomessa ei jäänyt huomaamatta, ja 3.5.1834 Björkman aateloitiin. Aatelissuvun sukunimeksi tuli Björkenheim.

Suvun yksityisellä hautausmaalla saatat muistokivistä seurata Björkenheimien tarinaa.

Etelä-Pohjanmaan Isoonkyröön vuonna 1824 valmistunut Orisbergin kartano on Björkenheimien yksityiskoti. Suvun hallussa kartano on ollut vuodesta 1783, nyt jo viidennessä sukupolvessa. Kolmikerroksisella kartanolla ei ole yhtä nimettyä arkkitehtiä, eikä se edusta puhtaasti mitään tyylisuuntaa. Rakennustyöt kestivät kaiken kaikkiaan 20 vuotta.

Kartanorakennuksessa ja sen piha-alueella ei ole mahdollista vierailla. Orisbergissa 1600-luvun lopulta aina vuoteen 1900 asti toimineelle historialliselle ruukin alueelle kuitenkin pääsee.

Siellä voi tutustua persoonalliseen kirkkoon, romanttiseen kellotapuliin ja muiden muassa alkuperäiskunnossa olevaan maatalousoppilaitoksen koulutaloon. Kaikkiin näihin vieraat toivotetaan sydämellisesti tervetulleiksi.

Orisbergissa on tarjolla monipuolista hengenravintoa, mökkimajoitusta, kesäkirkkoja ja kahvilapalve­luja.

Toiminnasta vastaavat Kansan Raamattuseura sekä Orisbergin kappelin kannatusyhdistys, jotka ovat olleet jo vuodesta 1976 lähtien alueella kartanon vuokralaisina. Yhteiselo on sujunut moitteettomasti jo yli 40 vuoden ajan.

Maanviljelysneuvos Adolf Edvard Björkenheimilla (1856–1934) oli yhteiskunnallinen mieli. Hän oli muiden muassa perustamassa paikallista raittiusyhdistystä sekä Törnävän sairaalaa.

Adolfin ja vaimonsa Ingrid Björkenheimin (1859–1948) hautakiveen on hakattu Uuden testamentin efesolaiskirjeen toisen luvun kahdeksas jae: ”Armosta Jumala on Teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin Teistä, vaan se on Jumalan lahja.”

Nyt Orisbergissa saatat käydä läpi komeasta portista, jossa lukee teksti: ”Silmäisi eteen, Jeesus.”

Puolustusministerinäkin toiminut maanviljelysneuvos Edvard Lars Reguel Björkenheimin (1901–1965) ja hänen vaimonsa Anna Hélène Björkenheimin (1900–1995) viimeinen leposija on myös Orisbergissä.

Tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta (1900–1986) vain vuoden nuorempi Orisbergin isäntä oli UKK:n puoluetoveri ja eräkaveri. Orisbergissa he metsästivät alueen erikoisuuksiin kuuluvia peltopyitä. Ja varmaan myös nauttivat saaliitaan kartanon illallispöydässä.

Tunnetut kulttuurisuvut ovat jättäneet muistijälkensä Orisbergiin.

Satusetänä tunnetun, Maamme kirjan kirjoittaneen Sakari Topeliuksen ((1818–1898) serkku Frans Mikael Toppelius (1801–1836) toimi pappina Orisbergissa. Nykyisessä Kesäkaffilassa hän piti rippikoulua, johon myös Sakari-poika osallistui.

Orisbergiläinen perimätieto juoruaa, että Isoonkyröön saavuttuaan Topelius karkasi heti ensimmäisenä iltana Vaasaan krouvittelemaan. Totta tai ei? Joka tapauksessa hänen rippi-isänsä Toppelius on haudattu Orisbergin kirkon kupeeseen.

Ja sallittakoon pieni hyppäys ajassa eteenpäin: kesällä 1977 – samassa huoneessa kuin Topelius – rippikoulunsa on istunut Suomen evankelisluterilaisen kirkon kesäkuussa 2018 vihitty arkkipiispa Tapio Luoma.

Kun palaamme 1800-luvulle, tapaamme punamullalla maalatussa, edelleen nähtävillä olevassa huvilassa lomailevat Järnefeltit.

Joskus 1890-luvun alkupuolella Orisbergissa vietti perheineen kesää senaattori, suomalaisuusmies Alexander Järnefelt (1833–1897). Hänen Aino-tytärtään (1871–1969) kosiskeli muuan säveltäjänuorukainen Jean Sibelius (1865–1957).

Sulhasen saatua morsioltaan myönteisen vastauksen nuoripari kihlautui Orisbergissa korean kellotapulin soittaessa ehtookelloja.

Kerrotaan Sibeliuksen ihastuneen paitsi Ainoon myös seudun puhuttelevaan rauhaan ja maisemaan, jossa ”kuuset ovat kuin Jumalan syli”.

Metsätaloutta ja maanviljelystä

Raudan käsittely loppui Orisbergin ruukissa vuonna 1900. Kartano siirtyi maatalouteen.

Lex Kalliona tunnetun maanlunastuslain mukaan vuonna 1922 torpparit hankkivat ja saivat viljelemiään tiluksia hallintaansa myös Orisbergissa.

Jatkosodan jälkeen vuonna 1944 kartanon maita mitattiin Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta tulleille suomalaisille. Orisbergiin evakot tulivat pääosin Karjalankannaksen Jaakkimasta.

Vuonna 1945 kemian Nobel-palkinnon saanut professori A. I. Virtanen (1895–1973) keitteli aikanaan liemiään Orisbergissa.

Vuonna 2014 kartano luopui lehmistä. Tuotantosuunnat ovat nyt metsä- ja maatalous.

Nyt alueella kierrellessäsi saatat havaita kukoistavan viljapellon. Orisberg tuottaa ruista esimerkiksi paikalliselle tislaamolle Kyrö Distillery Companylle, joka vastikään on kansanvälisissä mittelöissä palkittu Napue- ja Koskue-gineistään.

Viime vuonna yritys on aloittanut viskin valmistuksen. Isokyrö siis elää ajassa uudenlaisen menestystarinan ja yhteistyön voimin.

On Orisbergissä myös aikaisemmin oltu maatalouden visionäärejä. Maamieskoulu ja karjakkokoulu aloittivat siellä jo vuonna 1882.

Niiden perustaja, maanviljelysneuvos Edvard Björkenheim oli monessa mukana. Hän kuului myös rautatiehallitukseen, ja kun hänen tiedettiin tulevan junalla Seinäjoen asemalle, siellä keitettiin tavallista vahvemmat kahvit. Orisbergissä uskotaan, että yleinen suomalainen sanonta ”tekee eetvarttia” periytyy sieltä.

Edvard Björkenheimin perusti viime sotiemme aikana sotasairaalana palvelleen koulurakennuksen. Siihen on mahdollista tutustua. Maamieskoulu lopetti toimintansa vuonna 1969, mutta tilat on säilytetty alkuperäisessä kunnossa – näkyviin on jätetty pulpetit, opetustaulut ja luokkakuvat.

Ensi kesänä paikallinen kesäteatteri esittää toiminnanjohtaja Terhi Gröhnin ohjaamaa näytelmää Orisbergin patruunasta Edvard Björkenheimista.

Historia on rikkaus, Orisbergissa ajatellaan.