Paiste pilvettömältä taivaalta hyväilee aitosavolaista maalaismaisemaa. Ilman kuumuuteen tuo helpotusta navakka tuuli.

Voit siis huokaista seisoessasi tasaisen vihreällä nurmipellolla Joroisten Järvikylässä.

Lämpö suosii seutua niin, että täällä Mikkelin ja Kuopion välimailla jopa eteläisen Suomen erikoispuu tammi viihtyy luontaisesti.

Suomen maalaismaisema on kaunista ja maaperä viljavaa.

Kun nykyinen Suomi noin 11 000 vuotta sitten alkoi lopullisesti vapautua jääkauden riitteistä, sulava vesi myllersi maaperää ja jätti Savon pelloille tulevia viljelijöitä kiusaavat kivet.

Mutta Joroisten Järvikylän kohdalla jään liike oli armollinen: maa jäi lähes kivettömäksi.

Sattumasta hyötyneenä Järvikylän kartanon tilukset ovat suosineet maanviljelyä jo vuosisatoja.

Sen voit itse havaita, kun annat katseesi kiertää peltoja. Näet laajassa maisemassa hehtaarikaupalla hyväkasvuista nurmea, jonka parissa kaksi työmiestä ahkeroi putputtavien työkoneidensa kanssa.

Tällä haavaa Järvikylä on toimiva metsä- ja maatila, suuri siirtonurmen kasvattaja ja tunnettu yrttien ja salaattien tuottaja. Järvikylän yrttejä myydään kartanon omalla nimellä.

Samalla, kun askellat Savon suloisessa suvisäässä, voit antautua aikamatkalle kauas, kauas lähes 350 vuoden taakse. Tällä nyt jalkojesi alla olevalla maalla on pitkä ja monipuolinen, myös sotien värittämä historia.

Tilalla tehtiin vuonna 2011 sukupolvenvaihdos, jolloin isäntänä aloitti Albert Grotenfelt, sukunsa 12. edustaja Järvikylässä. Hän tuntee esi-isiensä vaiheet ja haluaa omana aikanaan tehdä kaiken parhain päin.

Kun kurkotat taaksepäin seudun historiassa, ajaudut aikamatkallasi vuoteen 1323. Tuolloin solmittiin Suomen nykyisten alueiden jaosta ensimmäinen sopimus. Koska se solmittiin Laatokan Pähkinäsaaressa, se tunnetaan Pähkinäsaaren rauhana. Sopijaosapuolina olivat Ruotsi ja Novgorod. Itsenäisen Suomen syntyä piti odotella vielä lähes 600 vuotta.

Vuonna 1323 vedetty raja kulki aivan nykyisen Järvikylän tuntumassa. Päälinja jakoi Karjalankannaksen ja kulki Viipurin pohjoispuolitse nykyisen Raahen seudulle, Pattijoelle. Parasta ratkaisussa oli, että se vaimensi vihollisuuksia peräti 272 vuodeksi. Rauhan aikaa Suomessa sekä siis myös Savossa kesti historiallisen pitkään.

Seuraava kahakka, lähinnä Suomen sisäinen nuijasota, jatkui marraskuusta 1596 helmikuuhun 1597, ja se kosketti myös Joroisten pitäjää.

Kapinaan nousseiden Savon talonpoikien päämaja oli seudulla sijainnut kartano, alkuperäiseltä nimeltään Paajala.

Kun talonpoikaisjoukko tuli Klaus Flemingin (1535–1597) miesten johdolla hajotetuksi, Fleming perusti päämajansa samaan kartanoon.

Grotenfeltien aika Järvikylässä alkoi vuonna 1674. Nils Groth (1631–1703) oli hankkinut seudulta neljä taloa jo 1650-luvun lopulla. Groth osallistui Ruotsin kuninkaiden Kaarle X Kustaan (1622–1660) ja kruunun jo viisivuotiaana saaneen Kaarle XI:n (1655–1697) sotiin.

Ruotsi oli pohjoisen Euroopan suurvalta, ja Baltiasta asti kaikui sekä taistelujen että rumpujen kumu kauas Suomen Savoon asti. Se tiesi rasitteita myös savolaisille. Kuninkaan ratsutilan piti varustaa sotilas kruunun armeijaan ja huolehtia varustelemansa sotilaan ylläpidosta.

Vuonna 1674 kuningas Kaarle XI läänitti Järvikylän kartanon Nils Grothille. Ruotsille oli tärkeää saada itäisen osansa syrjäseutuja asutettua, jotta Venäjän rajaa olisi helpompi puolustaa. Kruunu antoi maata pitääkseen uudet asukkaat aloillaan.

Kun eversti Groth vuonna 1676 ansioitui Ruotsin ja Tanskan välisessä, maiden rajan Juutinraumaan siirtäneessä Lundin taistelussa, hän sai aatelisarvon ja nimen Grotenfelt.

Vanha eversti osoitti rakuunoineen uskollisuutta kruunulle palvelemalla vielä 70-vuotiaana, tuolloin järjestyksessä jo kolmatta kuningastaan, vuosina 1697–1718 hallinnutta Kaarle XII:ta (1682–1718).

Vuonna 1700 alkaneessa pitkässä ja Ruotsin suurvalta-aseman järsineessä Suuressa Pohjan sodassa Grotenfelt vihdoin joutui luovuttamaan. Hän sairastui Viipurin seudulla ja palasi kotikartanolleen. Hän kuoli siellä vuonna 1703.

Ruotsin vallan alla myös Suomen 1700-luku oli sotaisa. Kun Ruotsi menetti sodassa vuonna 1809 Suomen Venäjälle ja raja siirtyi Tornionjoelle, elämä rauhoittui myös Savossa. Järvikylässä kuten muuallakin samoilla seuduilla päästiin keskittymään maanviljelyyn ja karjanhoitoon.

Jo 1780-luvun alussa seudun kartanoihin oli levittäytynyt hienostunutta seurapiirielämää tanssiaisineen ja ranskankielisine kohteliaisuuksineen. Komeat upseerit saapuivat univormuissaan illallisille, ja viehättävät neidot valmistautuivat salonkitansseihin heidän kanssaan.

Myös Järvikylään tuon kaiken komeuden toi Rantasalmelle perustettu Haapaniemen kadettikoulu. Seutu sai oitis lisänimen ”Savon Pikku-Pariisi”.

Pysähdy siis koivukujan varjoisaan siimekseen, sulje silmäsi ja palaa ajassa taaksepäin 238 vuotta. Samassa kuulet kavioiden kopseen ja vaunujen natinan, kun jouset painuvat pohjaan kuoppaisella tiellä.

Kun oikein eläydyt, tuntuu ohi pyyhkäisevan ajoneuvon nostattama hiekkapöly kurkussasi. Ryhdikäs upseeri töyhtöhattuineen on matkalla päivälliselle kartanoon. Hän saattaa olla joku Grotenfelt-suvun miehistä; peräti viisi heistä suoritti Haapaniemen kadettikoulun.

Kenties ohitsesi keinuneissa vaunuissa istuikin Yrjö Maunu Sprengtporten (1740–1819), Haapaniemen kadettikoulun perustaja – eversti, joka aluksi koulutti päällystöä omaan joukko-osastoonsa Savon prikaatiin ja myöhemmin koko Suomeen Ruotsin kruunun alamaisiksi.

Varsinaista päärakennusta Järvikylässä ei vielä tuolloin ollut, mutta seudun monivivahteinen historia kutkuttaa silti mieltä.

Otetaan esimerkiksi Sprengtportenin erikoiset elämänvaiheet.

Kun Sprengtporten oli aikansa nauttinut savolaiskartanoiden vieraanvaraisuudesta, hän jätti Ruotsin kuninkaan ja siirtyi Venäjää vuosina 1762–1796 hallineen keisarinna Katariina II Suuren (1729–1796) palvelukseen. Tukholma kuittasi loikkauksen langettamalla kuolemantuomion – tosin poissaolevana.

J. L. Runeberg on kirjoittanut teoksessaan Vänrikki Stoolin tarinat vuosien 1808–1809 Suomen sodasta. Siinä Ruotsi menetti Suomen, ja mikä kummallisinta, Venäjän puolelle vaihtanut Sprengtporten voitti Suomen itselleen. Hänestä tuli vastaperustetun Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäinen kenraalikuvernööri.

Järvikylän, kuten monen muun Savon kartanon arkielämää sulostuttanut Haapaniemen kadettikoulu hiipui Rantasalmella Venäjän alaisuudessa, ja se siirrettiin vuonna 1818 Haminaan. Samalla Haapaniemen kadettikoulusta tuli Haminan nykyisen reserviupseerikoulun eli RUK:n suora edeltäjä.

Suomen suuriruhtinaskunta, siis myös Savo, sai vaihteeksi nauttia rauhasta, sillä kertaa uskomattomat yli sata vuotta. 1860-luvulla Järvikylän isäntä, agrologi Nils Maximilian Grotenfelt opiskeli Ruotsissa ja palasi uusine ideoineen kotikartanolleen. Hän hankki lypsykarjaa ja perusti sekä meijerikoulun että meijerin.

Grotenfelt ohjasi torppareiden lapset opin tielle. Jotta kansansivistys olisi alkanut kunnolla, torppari sai viljellä kartanon maita vain, jos hänen lapsensa kävivät koulua.

Kartanon tuotannon päävientisuunta oli Pietarin miljoonakaupunki. Kartanon yksityisessä museossa on tallessa puisia voimuotteja, joissa ilmoitetaan venäjäksi voin olevan suomalaista. Se oli laadun tae venäläisillä markkinoilla.

Kun 1900-luku lähestyi, Järvikylän kartanolla oli noin 8 000 hehtaaria maata. Uuden vuosisadan alussa isäntänä aloittanut, 1950-luvulle asti jatkanut Nils Karl Grotenfelt sai luotsata tilan monien vaiheiden läpi.

Suomessa astui vuonna 1922 voimaan maanlunastuslaki Lex Kallio. Järvikylä oli jo ennen sitä myynyt torppareilleen näiden viljelemät maat. Samoihin aikoihin tilaa koneistettiin, jolloin työvoiman tarve alkoi vähetä. Tehtiin metsänhoitosuunnitelma, raivattiin lisää peltoa ja luotiin pohja modernille viljelylle. Edelleen käytössä olevat, keltaiset talousrakennukset valmistuivat pihapiiriin.

Vuonna 1961 isännäksi tuli Nils-Östen Grotenfelt. Hän kuoli vuonna 1975. Nykyinen isäntä Albert Grotenfelt syntyi vuonna 1974, ennen isoisänsä kuolemaa. Vuonna 1975 Albert Grotenfeltin isä Karl Grotenfelt sai isännyyden, ja pian kartoitettiin Järvikylän rakennukset ja mahdolliset tulevat investoinnit.

Karl Grotenfelt toi perinteiseen sukukartanoon uusia tuulia. Menestys vaati elämistä ajassa ja monenlaisen uuden kokeilemista.

Mallin siirtonurmen tuottamiseen Grotenfelt toi Yhdysvalloista. Siirrettävän nurmen kasvattaminen vie kaksi vuotta ja vaatii osaamisen lisäksi kastelua ja hyvää maata – ja sitä Järvikylässä nimenomaan on.

Ruotsin-reissulta Karl Grotenfelt toi ajatuksen kasvihuoneviljelystä. Hän innostui aloittamaan ympärivuotisen salaatinviljelyn vuonna 1987. Ensimmäinen kasvatuspaikka oli vanhan navetan ylisillä.

Sivuelinkeinosta kasvoi perheyritys, jonka tuotteet Karl Grotenfelt halusi heti alkuun brändätä. Salaateista ja yrteistä vastaa Famifarm Oy. Sen hallituksen puheenjohtaja on Albert Grotenfelt ja markkinointipäällikkö hänen sisarensa Caroline Grotenfelt-Fyhr.

Järvikylän kasvihuoneissa yrtit ja salaatit kasvavat suljetussa kastelukierrossa ilman kemiallisia kasvinsuojeluaineita, ja niiden kasvatustila lämmitetään omalla biopolttoainekattilalla.

Kauas on Järvikylässä päästy 350 vuodessa. Ensin taisteltiin peitsi tanassa Ruotsinmaalla. Nyt puolestaan levitetään terveellisen ruuan sanomaa Suomessa.

Kartanon pihapiirissä Albert Grotenfelt toistaa ajatuksensa suvun maaperästä. Hän tuntee kävelevänsä ”tulevilta sukupolvilta lainassa olevalla maalla”. Jo 12. sukupolvi on sitoutumassa perhetilan tulevaisuuden haasteisiin. Ketju kaukaa, kaukaa 1600-luvulta asti on jatkumassa katkeamattomana.

Maanviljelyn monipuolisuus ja luonnonläheisyys ovat arvoja, jotka Albert Grotenfelt haluaa jättää perinnöksi. Viljeltynä on nyt 215 hehtaaria. Metsää on 1 900 hehtaaria. Yrttejä ja salaatteja 5,5 hehtaaria.

Järvikylän perheyritykset työllistävät sata henkeä, ja firmojen liikevaihto on 21 miljoonaa euroa.

Suvun omassa museossa aiotaan luetteloida esineistö – edellinen luettelointi tehtiin vuonna 1971. Tallessa on muun muassa erikoinen härveli vuodelta 1899: mittalaite, jolla määriteltiin maidon rasvaprosentti. Tallessa on myös kolme neljä jykevää silitysrautaa, joita kuumennettiin puulämmitteisen uunin liedellä.

Museossa voi myös kumauttaa Suomen sodan aikaista rumpua. Sen tahdissa näiltä samaisilta mailta marssittiin taisteluihin rapiat 200 vuotta sitten.