Kysymys: ”Nouseeko virtuaalipisteet jos mies leipoo?”

Vastaus: ”Korvapuusteilla irtoaa jo kosinta”.

Kun korona iski maaliskuussa Suomeen ja ihmisiä pyydettiin eristäytymään, media- ja viestintäalalla työskentelevä Maija Ilmoniemi, 38 havahtui miettimään asioita.

— Olen itse ollut kuusi vuotta sinkkuna. Edellinen suhde päättyi vaikealla tavalla ja vaikutti elämään isosti, mutta tämän vuoden alussa alkoi tuntua, että olisin valmis uudelle parisuhteelle. Sitten tuli korona.

Maailma sulki ovensa. Mihinkään ei voi mennä, ketään ei voi tavata.

— Miten tässä tilanteessa voi oikeasti kohdata ketään? Voisiko esimerkiksi jonkinlainen ryhmä auttaa koronakriisin eristämiä sinkkuja näiden yksinäisyydessä?

Kaksi päivää Maija paini asian kanssa. Uskaltaisiko perustaa jonkinlaisen ryhmän? Toimisiko se? Tulisiko sinne ketään? Kääntyisikö se itseään vastaan: ”Jassoo, no nyt toi Maija etsii itselleen epätoivoisesti jotain ihmistä tällä tavalla”.

— Sitten totesin, että siitä viis! Kokeillaan. Jos ei toimi, niin lopetan ryhmän heti.

Maija Ilmoniemi perusti Facebook-ryhmän Korona-ajan sinkut eli KoSi, jonka tarkoitus on avata keskustelun ja tapaamisen mahdollisuuksia sinkuille tässä ajassa, jossa ihmiset joutuvat viruksen takia elämään eristyksissä ja omissa oloissaan.

Sivustolla on esittelyketjut naisille, miehille sekä sateenkaari-ihmisille. Ryhmässä voi esittäytyä itse ja kertoa, millaista ihmistä elämäänsä etsii, kenet toivoisi tapaavansa sekä ottaa yhteyttä toisiin ryhmän jäseniin.

— Ja sitten joku päivä kun tämä kauhistus loppuu, ihmiset olisivat jo tavanneet toisensa videon välityksellä. Olisivat ennestään tuttuja, Maija sanoo.

Ryhmän mottona on: ”Kohtele toista, kuten hän olisi tärkein aarteesi sillä juuri hänestä saattaa kohta tulla sellainen!”

Ensimmäisinä päivinä ryhmään liittyi vain jokunen sata ihmistä. Sitten jäsenmäärä räjähti, kun Helsingin Sanomat julkaisi jutun Maija Ilmoniemestä. Tällä hetkellä ryhmässä on jo yli 2 700 sinkkua ja määrä nousee koko ajan.

— Olen valtavan hämmentynyt, mutta myös iloinen ryhmän saamasta julkisuudesta. Meillä kaikilla on tällä hetkellä vaikeaa, mutta paljon puhutaan vain perheistä ja heidän ongelmistaan. Myös meidän yksin elävien ääni saisi tulla kuuluviin tässä korona-tilanteessa. Ei meidän tarvitse hävetä omaa tilannetta, yksinäisyyttä, avun tarvetta.

Kun ryhmä alkoi pyöriä kunnolla, Maija hämmästyi, kuinka paljon ihmiset kaipaavat aivan tavallisia keskusteluja. Kaikki eivät hae ryhmästä kumppania, vaan vertaistukea.

— Se on hyvä. Yksinäisyyttä kokevan on tärkeää avautua ja pyytää apua, ottaa vähän matalammalla kynnyksellä yhteyttä muihin ihmisiin

Kivuista pahin on näet se, kun välttelee tai vähättelee omia ongelmiaan, toisen ihmisen tarvetta, yksinäisyyttä.

Miten haastavaa on löytää kumppani tänä päivänä koronaeristyksen ulkopuolella?

— Aika haastavaa. On valtavasti eri kanavia ja deitti-sovelluksia, mutta ne ovat vähän kuin markkinat, Maija sanoo.

Hän ottaa esimerkin suurimmasta ja tunnetuimmasta deittikanavasta, Tinderistä, missä parin etsiminen tapahtuu valokuvien perusteella. Henkilöstä voi tykätä tai hylätä. Kun kaksi ihmistä tykkää toisistaan, syntyy Tinder-pari, ja näin henkilöt voivat aloittaa keskustelun.

— Mutta koska valinnanvaraa on niin paljon, inhimillisyys toista kohtaan tuntuu unohtuvan. Kävin Tinder-treffeillä, tapasin yhden tyypin useamman kerran, mutta äkkiä hän vain lopetti vastaamasta viesteihin.

— Olen myös kuullut sellaisesta käyttäytymismallista, missä kerätään tykkäyksiä, mutta ei tehdä niillä ihmisillä mitään. Ei lähetetä viestejä saati oteta yhteyttä. Tärkeintä on vain nähdä oma sosiaalinen arvo sinkkumarkkinoilla.

Nettideittisovellusten myötä ulkonäköpaineet nousevat, koska ihmisiä valitaan ja arvostellaan vain valokuvien perusteella.

— Ensin katsoin muiden naisten kuvia, sitten mietin, missä kuvassa se paras minä tulisi parhaiten esiin? Kumppanin löytäminen on työlästä, täytyy mennä markkinoille, altistaa itsensä kritiikille ja tottua myös saamaan pettymyksiä, Maija miettii.

— Lohdutonta on sekin, että arjessa ihmisten kohtaaminen on vähentynyt. Ei katsota silmiin, ei hymyillä, ei oteta kontaktia. Istutaan baareissa omissa tiiviissä ryhmissä.

KoSi-ryhmässä käytetään toki myös valokuvia, Facebook-profiilin kuvia, mutta ihmisiä kannustetaan myös keskustelemaan toistensa kanssa videoiden avulla. Niin kaksistaan, kuin ryhmissä.

Maija Ilmoniemi iloitsee sivustolla olevista hyvistä ja pitkistä keskusteluista, huumorikuvista sekä ennen kaikkea ihmisistä, jotka ovat sivuston kautta löytäneet toisensa.

— Se on tuonut uskoa itsellekin: oikeasti jossain voi olemassa se, jonka kanssa tiet voivat kohdata.

Maija on itsekin ryhmässä ja naurahtaa, että ei ole saanut montaa viestiä vielä. Toisaalta pitäisi olla aktiivisempi, mutta kun ne työtkin on hoidettava ryhmän pyörittämisen lisäksi. Maijan helpotukseksi pari ihmistä ilmoittautui ylläpidon avuksi.

Sivusto ja korona tulevat jatkumaan, ja kun eristys on ohi, KoSi-ryhmä järjestää ehkä jonkin sorttisen yhteisen tapahtuman.

— Mihin tämä tie vie, sitä kukaan meistä ei voi tietää – mutta varmaa on se, että tämä aika on yhteydelle, Maija Ilmoniemi sanoo.

Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat keskustelupätkiä Facebookin Korona-ajan sinkut, KoSi -ryhmästä. Tämän jutun kirjoittaja liittyi jutun tekemisen ajaksi ryhmään ja poimi ne keskusteluista.

Hyss. Tämä on salaisuus: Tiina ja Pekka löysivät toisensa Maija Ilmoniemen perustamasta Korona-ajan sinkut eli KoSi -ryhmästä, mutta sitä ei tiedä vielä kukaan.

Ensin on vaikeaa saada suostumusta haastatteluun. Empimistä on paljon ja aivan hyvällä syyllä: juttu on niin uusi ja tuore, ettei siitä tiedä vielä kukaan. Ei edes Facebookin KoSi-ryhmä, omat lapset, läheiset ja ystävät.

Että voisiko haastattelun antaa anonyymina?

No sehän sopii. Tässä jutussa puhutaan ”Tiinasta” ja ”Pekasta”, nimet on siis vaihdettu.

Tiina on nelikymppinen, kahden lapsen yksinhuoltajaäiti Uudeltamaalta. Avioero lasten isästä astui voimaan vuosi sitten, mutta välit exään ovat hyvät.

Yleensäkin elämä on kunnossa: on koti, työpaikka, ihanat lapset ja läheiset. Mutta niinä viikkoina kun lapset ovat isänsä luona, tulee joskus yksinäisyyden tunteita. Kaipuuta ihmiseen, jolle voisi soittaa, kun tapahtuu jotain kivaa tai jotain ei niin kivaa. Ihmistä, jonka kanssa jakaisi arkea.

Tiina kertoo, kun on pitkään ollut parisuhteessa, sinkkumarkkinoille astumisessa asiat olivat ensin hieman hakusessa. Miten homma toimii? Mistä lähteä etsimään jotain ihmistä, jonka kanssa saattaisi löytää jotain yhteistä?

— Ja mitä minä nyt osaan itsestäni jollekin vieraalle kertoa?

Avuksi löytyi muutama nettideitti- sovellus.

— Lähtökohtaisesti ne ovat hyviä, koska antavat mahdollisuuden tavata ilman ravintolakäyntejä.

Nettideittailuista seurasi muutamat treffit, mutta ne eivät johtaneet mihinkään.

— Mutta kokemus tuo varmuutta. Aika nopeasti oppi tunnistamaan, ketkä ovat ok ja keitä ei kannata tavata missään tapauksessa.

— Hyvänä puolena Tinder antaa siis kanavan missä tavata. Huono puoli on sen pinnallisuus, koska koko juttu perustuu valokuviin. Olisi jeesustelua sanoa, ettei ulkonäöllä ole merkitystä. Monesti itsekin mietin, että deletoinko joitain mahdollisuuksia omien pinnallisten ajatusmaailmojen takia?

Tiina kertoo olevansa sellainen, joka kiinnittää huomion siihen, miten ihminen etsittelee itsensä. Jos esittelytekstissä eli ns. myyntipuheessa on kirjoitusvirheitä, mitä se kertoo ihmisestä, joka ei edes sellaisesta paikasta viitsi niitä korjata?

Sekin viilentää, jos deittikumppani ei kykene kertomaan mitään itsestään tai elämästään, tai vastavuoroisesti puhuu vain itsestään.

— Eli jos ihmiseltä puuttuu luonnollinen kiinnostus toista ihmistä kohtaan: mitä sun elämään kuuluu, mitä ajattelet asioista?

— Lopulta sitä tulee yhtä kriittiseksi kuin työhaastattelussa: jos ei ole pakko löytää mitään, kriittisyys kasvaa. Jos on pakko löytää työpaikka, olet valmis ottamaan vastaan ihan mitä vaan.

Sitten Helsingin Sanomat julkaisi Maija Ilmoniemen haastattelun, missä kerrottiin Maijan Facebookiin perustamasta Korona-ajan sinkut eli KoSi - nimisestä ryhmästä.

— Tässä elämäntilanteessa tuollaiset jutut osuvat paremmin silmään.

Tiina liittyi ryhmään ja kävi katsomassa, millaisia ihmisiä siellä on. Herra nimeltään ”Pekka” pisti heti silmään, tuntui mukavalta ja oli vielä kivan näköinenkin.

— Koska Facebook näyttää myös paikkakunnan, huomasin, että Pekka asui samoilla huudeilla. Koronaeristysalueen samalla puolella kuin minä.

Kun pari päivää myöhemmin ryhmään tuli esittäytymisketjut, Tiina löysi sieltä miehen uudestaan. Hän luki Pekan profiilitekstiä ja löysi siitä samantyyppisiä ajatuksia kuin itsellään tietämättä, että vastavuoroisesti Pekalla oli herännyt kiinnostus häntä itseään kohtaan.

Lopulta Tiina lähetti rohkeasti kesken työpäivän ruokataukoa Pekalle viestin: "Moi korona-sinkku, mitä kuuluu?"

Tuli vastaus, ja keskustelu alkoi. Se taukosi töiden ajaksi, mutta jatkui työpäivän jälkeen yöhön asti.

Pitkissä viesteissä kumpikin huomasi olevansa monista asioista samaa mieltä.

— Esimerkiksi olemme samalla tavalla käsitelleet asioita avioerojen jälkeen. Ihailen myös sitä tapaa, millä Pekka osaa sanoittaa fiiliksiä. Pystymme puhumaan ihan mistä vaan ja mikä tärkeintä – kummallakin on samanlainen huumorintaju.

Oli viikonloppu edessä, joten Pekka lähetti Tiinalle viestin: ”Olisko kovin julkeaa pyytää kävellylle?”

Tiina suostui.

— Ensitapaaminen? Molemmilla oli pipot syvällä päässä ja tuulipuvut päällä. Vähän ripsiväriä laitoin ennen lähtöä, Tiina nauraa.

Koska kaunis sää jatkui, seuraavana päivänä he menivät piknikille.

— Minä toin istuma-alustat, Pekka laittoi eväät. Keitti kahvit termariin ja teki voileivät, oli appelsiinikin kuorittuna ja pilkottuna rasiassa. Istuimme kolme tuntia auringossa, joimme kahvia ja juttelimme.

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?

Lämmin hymy leviää Tiina kauniille kasvoille.

— Näköjään. Kyllä.

Päivitetty 29.4. – Julkaistu 3.4.2020