Elo–syyskuun vaihteessa hyötytarhan kasvustoja käydään läpi päivittäin: tuoksutellaan omenien aromia sekä tunnustellaan avomaankurkun pinnan karheutta ja maissin tähkien pulleutta.

Niin vihannesten kuin hedelmien ja marjojen oikean sadonkorjuuajan määrittely on tärkeää. Suuret avomaankurkut kellertyvät ja muuttuvat mauttomiksi, ylikypsät luumut halkeilevat ja mehevimmän korjuukypsyytensä ohittanut salaattifenkoli kasvattaa vartta.

Hedelmien aromiaineet kehittyvät vasta vähän ennen kypsymistä, minkä vuoksi maku jää vaatimattomaksi, jos omenat poimitaan liian varhain. Sadon kypsymistä kannattaakin seurata. Aikaiset kesälajikkeet puolestaan kehittyvät herkästi ylikypsiksi ja putoavat omia aikojaan.

Joskus herukkapensaat joudutaan poimimaan kahteen kertaan, sillä pensaiden sisäosissa marjojen kypsyminen ja värittyminen on hitaampaa kuin yläoksissa.

Sadon tuottaminen on aina rasitus hedelmäpuille ja marjapensaille. Siksi muutama syyskuinen päivä kannattaakin käyttää sadon painosta repeytyneiden oksien siistimiseen ja marja- ja hedelmätarhan hoitoon.

Puiden ja pensaiden tyveltä kitketään rikkakasvit ja tukahduttavat heinätuppaat, jotka tarjoavat lymypaikkoja myyrille. Juuristoalueelle voidaan levittää kompostia ja oksahaketta.

Mustaherukka tuottaa parhaan sadon toisen vuoden versoilla. Pensas voidaan leikata joko keväällä tai heti sadonkorjuun jälkeen, jolloin vanhimmat, maahan painuvat oksat poistetaan tyveä myöten. Viimeistään nyt on aika leikata pois myös viime talven pakkasissa kuivuneet oksat.

Toisinaan maahan taipunut oksa on ehtinyt juurtua, jolloin siihen kasvaneen pienen taimen voi leikata irti pääoksasta ja istuttaa omaksi pensaakseen. Jos pihalla kasvava mustaherukkapensas on terve ja tuottaa hyvänmakuisia marjoja, kannattaa muutama maata vasten painuva verso jättää juurtumaan.

Ilmaista taimiainesta kasvaa myös luumujen ja kriikunoiden ympärillä. Jalojuurisen luumupuun hyvin juurtuneet juurivesat kannattaakin siirtää kasvamaan uuteen paikkaan.

Hedelmäpuiden alla lojuvat pudokkaat ovat otollisia talvehtimispaikkoja sienitautien itiöille ja tuhohyönteisille. Ne on syytä kerätä ja kääntää vaikka lehtien mukana syvälle kasvimaahan. Myös puissa riippuvat muumiotautiset omenat, luumut ja kirsikat hävitetään, sillä taudinaiheuttaja talvehtii niissä.

Kasvisten mukana poistuu runsaasti ravinteita. Siksi maalle on annettava enemmän kuin siitä viedään pois. Ryöstöviljellyn pellon kasvukunto heikkenee, mikä näkyy sadon pienenemisenä. Maa väsyy.

Sen sijaan palsta, jonka kasvukunnosta huolehditaan, säilyttää viljavuutensa ja selviää kuivuudesta keskimääräistä paremmin. Monipuolinen viljelykierto, maan parantaminen ja orgaaninen lannoitus auttavat maaperää pidättämään vettä.

Viimeistään nyt on hyvä kirjata muistiin kuluneen kauden viljelykasvit, jotta niitä ei tule ensi kesänä viljeltyä samalla lohkolla. Jos sipulit tai kaalit sijoitetaan aina samoille kasvupaikoille, ne kuluttavat samoja ravinteita ja houkuttelevat tiettyjä kasvitauteja ja tuholaisia vuodesta toiseen. Maan väsymisen voi välttää vaihtelemalla kasvien paikkaa.

Elinvoimaiset rikkakasvit jatkavat kasvuaan sadonkorjuun jälkeenkin. Ennen talven tuloa voikukka, juolavehnä ja muut monivuotiset rikkakasvit kitketään juurineen, muuten urakka on edessä keväällä.

Maan humuspitoisuus eli kasvinosien ja kuolleiden eliöiden hajoamisesta syntyvän aineksen osuus lisääntyy, jos vihannesten naatit ja juuret palautetaan maahan kompostimultana. Kaikkea kasvijätettä ei tarvitse kierrättää kompostin kautta. Syksyllä kasvimaalle voi levittää kymmenen sentin kerroksen puiden lehtiä, jotka muokataan maan pintaosiin. Kastemadot huolehtivat siitä, että keväällä lehdistä ei näy jälkeäkään.

Sadonkorjuun jälkeen maahan levitetään kalkkia, joka vähentää maan happamuutta ja parantaa sen rakennetta. Kasvihuoneessa tomaattien ja kurkkujen viljelyssä käytetyt turvesäkit tyhjennetään maanparannusaineeksi kasvimaalle.

Viime syksyn runsaat vesisateet tiivistivät maan rakennetta, mikä heikensi etenkin savimaiden muokkautuvuutta. Ilmastonmuutoksen myötä vastaavanlaisien syystalvien voi olettaa yleistyvän ja roudan suotuisan, maata muokkaavan vaikutuksen vähenevän.

Jos on väsynyt taistelemaan tiiviin savimaan kanssa, kannattaa kokeilla kateviljelyä eli pintakompostointia. Se vähentää myös talvisateiden aiheuttamaa haittaa.

Savimaalla kateviljely aloitetaan syysmuokkauksella. Maahan levitetään lanta- tai puutarhajätekompostia ja maa käännetään kymmenen sentin syvyydeltä. Hiekka- ja multamailla maan kääntö ei ole tarpeen, vaan komposti levitetään maahan heti, kun rikkakasvit on kitketty.

Maan pinta peitetään oljilla, heinillä tai puiden lehdillä sen mukaan, mitä on saatavilla. Ohuestakin kerroksesta on hyötyä, mutta peitekerros voi olla jopa 20 sentin paksuinen.

Keväällä kate säilyttää maan kosteuden. Se myös estää pintamullan kovettumista, mikä helpottaa kylvöjen ajoittamista.

Pitkään kateviljelyä harrastaneet tarhurit kertovat voineensa luopua maan muokkauksesta kokonaan jopa savimaalla. Keväällä kate siirretään syrjään, mahdolliset rikkakasvit irrotetaan talikolla ja maata kuohkeutetaan ainoastaan kylvörivin kohdalta.

Menetelmä kuulostaa niin tehokkaalta, että tänä syksynä on suorastaan pakko kokeilla kateviljelyä.