Hyvän auton takuuvarma merkki on se, että juuri sillä halutaan lähteä ajamaan. Polestar 2 on tällainen auto. Tuulilasin toimituksen parkkipaikalla tapaa olla useampia vaihtoehtoja, millä lähteä liikenteeseen – ja hyvin usein nimenomaan Polestarista enää perävalot näkyvät, kun testilenkille lähdön aika koittaa.

Tämä ei ole ihme, kun miettii auton erinomaisen mukavia arkiajo-ominaisuuksia. Sähkäisessä voimalinjassa on jerkkua juuri sopivasti, ison akun ansiosta toimintamatka-ahdistusta ei tarvitse kokea, ja auton yleinen ajettavuus on yksinkertaisesti maistuvalla tolalla.

Myös eräissä hyvin vähäisiltä tuntuvissa yksityiskohdissa Polestar loistaa: otetaan vaikkapa adaptiivisen vakionopeudensäätimen toiminta. Sitä ei tarvitse kytkeä erikseen päälle, vaan vakkari menee päälle yhdellä napin painalluksella. Kun kyseessä on perustoiminto, jota käyttää kaiken aikaa, jokainen ylimääräinen/turha "muuvi" alkaa yksinkertaisesti pidemmän päälle ärsyttämään. Jostain käsittämättömästä syystä valtaosassa autoista tämä on edelleen toteutettu paljon mutkikkaammin.

Auton lukitseminen on myös tehty hauskaksi. Avaimet voivat olla taskussa ja ovet lukitaan ihan vain koskemalla oven kahvaa – mitä tahansa niistä neljästä.