Perinteinen urheilumerkki laajentamassa perheautoihin
Autot ja liikenne
Perinteinen urheilumerkki laajentamassa perheautoihin
Lotus aikoo laajentaa mallistoaan rajusti.
21.8.2014
 |
Tuulilasi

Rajulla ei tosin tarkoiteta niinkään mallien määrää, vaan siirtymistä pois perinteisen urheiluautomerkin mukavuusalueelta maastureihin ja sedaneihin. Luvassa lienee siis sporttisempia ja tilavampia autoja.

Yhtiön toimitusjohtaja Jean-Marc Gales on esitellyt uusia suunnitelmia Lotuksen omistavan Proton-firman johtoryhmälle, kertoo Car Advice.

Lotuksen mallisto koostuu – ja on aina koostunut – coupe- ja roadster-sporteista, vaikka ajatuksella maasturista on aiemminkin leikitty. Esimerkiksi vuonna 2006 yhtiö esitteli Geneven autonäyttelyssä APX-konseptia, joka oli kevyt alumiinirunkoinen, sporttinen katumaasturi. Myös urheilullisia sedan-konsepteja on esitelty autonäyttelyissä vuosien varrella. Lisäksi yhtiö on muun muassa kehitellyt erilaisia sportti-sedaneita yhteistyössä Opelin kanssa.

Tiedot malesialaisomistuksessa olevan brittimerkin suunnitelmista perustuvat malesialaisen Utusan Malaysia -lehden uutiseen.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

1 kommentti