Hevosenkengän muotoiset portaat kaartavat avaralta pihalta kohti linnan pääsisään­käyntiä, sirosti oven molemmin puolin. Takaamme ­linnan rautaportin toiselta puolelta ­kantautuu Fontaine­bleaun pikku­kaupungin hulinaa. Teatterikahvilan ja äyriäisravintolan asiakkaat juttelevat terassilla, ja rue Royalea eli Kuninkaallista katua pitkin huristaa autoja. Asukkaat kiirehtivät ostoksilleen torille ja keskustan puoteihin.

Vajaan 70 kilometrin päässä Pariisista sijaitseva Fontaine­bleau on hauska yhdistelmä porvarillisen pikkukaupungin tunnelmaa, kuninkaallista historiaa ja tuhansien hehtaarien metsämaisemia, kaikki kolme maailmaa vieri vieressä.

Toisin kuin maailmankuulussa linnakohteessa Versaillesissa, jossa on yleensä varauduttava pitkiin jonoihin, Fontainebleaun vähemmän tunnetussa linnassa on miellyttävää väljyyttä ja pienieleisyyttä. Täällä ollaan muutenkin kaukana Versaillesin prameilevasta mittakaavasta ja tarkkaan suunnitellusta symmetriasta, jolla on osoitettu valtaa ja loistoa.

Jo vuonna 998 alkunsa saanut Fontainebleaun palatsi oli aikoinaan pikemminkin kuninkaallisten komea kesämökki. Hallitsija toisensa jälkeen suurensi paikkaa ja jätti siihen muutenkin jälkensä. Yksi rakensi komean tanssiaissalin ja asunnon rakastajattarelleen. Toinen lisäsi silloisen muodin mukaisen osan linnan takana levittäytyvään puutarhaan tai kokonaisen rakennussiiven aina vain kasvanutta hovia varten.

Eri hallitsijoiden jäljet näkyvät jo pihaa reunustavien rakennusten julkisivuissa. Vuosisadat ovat patinoineet ne saman sävyisiksi, mutta sen enempää yhteistä niillä ei oikeastaan olekaan. Matalampi ”ministerien siipi” on 1500-luvulta, kun taas nelikerroksinen siipi rakennettiin noin 200 vuotta myöhemmin, kuningas Ludvig XV:n aikakaudella.

Sokkeloisen linnan sisällä on samanlaista sukumökin tunnelmaa. Kuningattaren makuuhuoneesta on tehty aikoinaan ruokasali, sitten salonki vieraiden vastaanottamista varten. Perintönä kulkeneita huonekaluja on siirrelty tilasta toiseen. Seinille ja kattoihin maalatut freskot ovat kunkin kuninkaan suosiossa olleiden taiteilijoiden käsialaa.

Täällä voi ihailla esimerkiksi italialaisen Rosso Fiorentinon maalaamaa galleriaa, jonka kuningas Frans I tilasi. Samainen hallitsija aloitti 1500-luvulla hovin vuosittaiset metsästys­retket Pariisista Fontainebleauhun. Niistä tuli 1800-luvun lopulle jatkunut kuninkaallinen ja keisarillinen perinne. Linnan kupeesta alkava vehreä metsä tarjosi retkiin komeat puitteet. Tarina kertoo, että Aurinkokuninkaan lähtiessä metsälle mukana saattoi olla 200 palvelijaa ja 600 koiraa.

Nykyisin linnasta löytyy paitsi kuninkaallisten kesien jälkiä myös Ranskan merkittävin Napoleonille omistettu museo. Sille on varattu kokonainen siipi – onhan linnan Jäähyväisten piha saanut nimensä nimenomaan Napoleonin kuuluisasta jäähyväispuheesta ennen hänen karkotustaan Elballe. Museossa saa käsityksen niin Napoleonin valtavasta ­keisarikunnasta kuin hallitsijan perhe-elämästä.

Lastenhuoneesta löytyy keisarillinen kehto, ja ­pikkuruinen sapeli ja miekka on aseteltu siististi pienoiskokoisen tykin ja astiaston viereen. Naapurihuoneeseen rakennettu Napoleonin kenttävarustus yksinkertaisine telttoineen ja harmaine palttoineen vaikuttaa kovin vaatimattomalta keisarilliselle valtaistuimelle varatun salin rinnalla.

Kierroksen päättää jaloittelu linnan puutarhoissa. Niiden ranskalainen puoli tarjoaa suoraviivaisia perspektiivejä suihkulähteineen. Sokkeloisempi englantilaistyylinen osa antaa purojen ja polkujen kiemurrella vapaammin puiden katveessa. Kesäisin täällä voi istahtaa piknikille tai soudella karppilammella. Sen keskellä on pikku saari huvimajoineen, jonka Aurinkokuningas rakennutti aikoinaan intiimejä illallisia varten.

Jos eväsretki ei houkuttele, aivan linnan kupeessa sijaitsevan La Demeure du Parc -hotellin ravintola tarjoaa hyvän ja kohtuuhintaisen lounaan. Täällä voi myös illastaa tai nauttia lasillisen – tai vaikka majoittua viikonlopuksi. Tyylikkäiden huoneiden ikkunoista ja parvekkeilta aukeaa viehättävä näkymä linnan puutarhaan.

Fontainebleaun linnaan ja sen ympäristöön tutustumiseen kannattaa varata pari päivää, sen verran miellyttävän hengähdyksen alue tarjoaa Pariisin melun ja ihmis­paljouden vastapainoksi. Vuokraamalla auton pääsee helposti tutustumaan lähistön metsiin ja kyliin sekä esimerkiksi toiseen näkemisen arvoiseen linnaan Vaux-le-Vicomteen, joka sijaitsee reilun 20 kilometrin päässä.

Ranskan hovin talousjohtajana toimineen Nicolas ­Fouquet’n 1660-luvun vaihteessa rakennuttama linna kertoo kuninkaallisen historian pimeämmästä puolesta. Fouquet menetti hetkessä koko omaisuutensa, kun Aurinko­kuningas päätti ottaa talouden ohjat omiin käsiinsä ja Fouquet joutui syytetyksi petoksesta. Mies virui vankina loppuikänsä ja kuningas tyhjensi palatsin. Nykyisin yksityisomistuksessa olevan linnan takaa avautuu valtava, symmetrinen puutarha, joka vetää vertoja Fontainebleaun kuninkaallisille linjoille.

Myös visiitti Fontainebleaun kaupunkiin kannattaa. Sieltä löytyy linnan lisäksi erinomaisia ravintoloita, kuten Michelin-­tähditetty japanilais-ranskalainen L’Axel. Moni pistäytyy Frédéric Casselin maanmainiossa suklaapuodissa, jossa voi istahtaa kahville tai teelle tai valikoida herkkuja mukaansa.

Kauniiseen Fontainebleaun metsään pääsee vaikka suoraan linnan kupeesta tai Avonin juna-asemalta, johon paikallis­juna tuo kävijöitä Pariisista vajaassa tunnissa. Asemalta lähtee useita opastettuja kävelyreittejä.

Metsässä voi kiertää kallioisia maisemia ja kiivetä Tour Denecourt’iin, torniin, josta avautuu upeat maisemat. Loputtomiin jatkuvaa vehreää näkymää katsellessa on vaikea kuvitella, että metro­polin melske on todella vain tunnin päässä. Torni on nimetty Claude-François Dene­court’n mukaan. Armeijasta 1830-luvulla liberaalien näkemystensä takia potkut saanut mies etsi mielenrauhaa retkistä Fontaine­bleaussa. Hän keksi viitoittaa metsään patikointi­reittejä – kenties ensimmäisenä maailmassa.

Aamu-usvan hälvetessä poluilla kuuluu vain lintujen sirkutus. Hiukan myöhemmin vastaan tulee niin lenkkeilijöitä kuin pyöräilijöitäkin – metsä on monelle pääkaupunkilaiselle tärkeä henkireikä.

Pariisilaiset tulivat hengähtämään Fontainebleauhun junalla jo 1800-luvun loppupuolella, kun Ranska muuttui tasavallaksi ja linna avattiin yleisölle. Seudun löysivät tuolloin myös taiteilijat, joille ympäröivät metsät tarjosivat inspiraatiota luontoaiheisiin tauluihin ja rauhallisen hengähdys­paikan pääkaupungin seura­piireistä.

Niitä pakeni tänne myös yksi 1800-luvun tunnetuimmista ja menestyneimmistä maalareista, ranskalais­taiteilija Rosa Bonheur. Hän eli aikakaudelle poikkeuksellisen avoimesti naiskumppaninsa kanssa ja puolusti niin naisten itsenäisyyttä kuin eläinten oikeuksia. Bonheurin työt tunnettiin Lontoossa ja New Yorkissa, jossa niistä maksettiin huikeita summia.

Vuonna 1860 Bonheur – eli ”onni” ranskaksi – osti tauluistaan saamillaan rahoilla kartanon Thomeryn kylästä, Fontaine­bleaun lähistöltä. Hän asettui taloksi kumppaninsa Nathalie Micasin kanssa ja rakennutti paikkaan korkean ateljeen. Heidän puutarhassaan käyskenteli eläimiä hevosista lampaisiin. Erikoisuus joukossa oli kesy naarasleijona Fatma.

Nyt Fatman talja komistaa valtavaa takkaa Bonheurin ateljeessa. Lähes koskemattomana säilynyt talo on kuin pieni aikamatka 150 vuotta taaksepäin. Tuolloin naiset saivat Ranskassa käyttää housuja vain poliisin luvalla – Rosa Bonheurin saama lupa on kehystetty työhuoneen seinälle. Amerikkalainen ase­taituri ja showmies William Cody eli Buffalo Bill kiersi esityksineen Euroopassa – cowboyn Bonheurille lahjoittama esiintymisasu on kunnia­paikalla piirustusten keskellä.

Ateljeen maalaustelineellä on kesken jäänyt hevosaiheinen taulu, kaappien päällä nököttää täytettyjä lintuja ja seinillä roikkuu kauriiden sarvia. Bonheur tunnettiin nimenomaan eläinaiheisista töistään, mutta Ranskassa moisia maalauksia pidettiin taiteen vähempiarvoisena alalajina. Se ja Bonheurin sukupuoli osin selittävät, miksi häntä ei menestyksestään huolimatta nykyään usein muisteta.

”Rosasta saatettiin Ranskassa sanoa esimerkiksi, että osaakohan hän maalata ihmisiä ollenkaan”, kertoo Zélie Brault, jonka äiti osti taannoin Bonheurin kartanon ja avasi sen yleisölle. ”Mutta Rosa maalasi eläimiä, koska hän piti niitä ihmisiä mielenkiintoisempina. Hän piti niitä täydellisinä ja puhui siitä, että eläimillä on sielu.”

Rosa Bonheur osallistui aktiivisesti myös Fontaine­bleaun metsän suojeluun. 1800-luvun loppua kohti rautatie alkoi tuoda paikalle entistä enemmän vierailijoita, ja metsään luotujen polkujen varrelle ilmestyi jos jonkinlaista kioskia ja kahvilaa, näköalapaikoista puhumattakaan.

Useat taiteilijat vastustivat maalari Jean-François Millet’n johdolla metsän hallitsematonta hyötykäyttöä ja saivatkin luotua alueelle suojeltuja ”luonnon pyhättöjä”. Perusteet suojelulle olivat puhtaasti esteettiset, ja paikat nimettiinkin pian virallisesti ”taiteellisiksi suojelualueiksi”.

Nykyisin alueella on Euroopan monipuolisinta metsä­maastoa, jossa kasvaa 5 600 kasvilajiketta. Se kuuluu Unescon suojelemiin biosfäärialueisiin.

1800-luvulla metsä inspiroi Millet’n lisäksi lukuisia ranskalaisia taiteilijoita, jotka pitivät majaa Barbizonin kylässä, Gannen majatalossa. Toisin kuin monet taiteilijat, jotka tarpoivat metsään korkeintaan luonnostellakseen, Barbizonin koulukuntana tunnettu joukko kantoi mukanaan kankaat, telineet sekä maalit ja maalasi suoraan maisemassa. Heidän töillään oli vaikutusta kuvataiteeseen Yhdysvalloissa asti.

Barbizon on edelleen taiteilijoiden suosiossa. Kiven­heiton päässä museoksi muutetusta majatalo Gannesta sijaitsee taiteilijaresidenssi La Folie Barbizon, joka tarjoaa muutaman huoneen matkailijoidenkin vuokrattavaksi.

Vielä muutama vuosi sitten talon isäntä Lionel Bensemoun tanssitti klubikansaa Pariisissa, mutta vierailu Barbizoniin ja sitä ympäröiviin metsiin sai miehen muuttamaan tänne. Bensemoun on remontoinut taloa ja kertoo haluavansa yhdistää paikassa ekologisuuden ja rennon yhdessäolon.

Sisustuksessa on suosittu kirpputoreja ja vanhantavaran kunnostamista, ja vihannekset kasvavat omassa puutarhassa. Alakerran ravintolaan voi istahtaa vegelounaalle tai nauttimaan tapaksia ja lasillisen alkuviiniä. Sunnuntaisin tarjolla on runsas ja kasvis­painotteinen brunssi.

Heti talon kulmalta aukeaa kallioinen mäntymaisema. Se voisi olla Skandinaviasta, ellei seassa pilkottaisi vehreitä pähkinä­pensaita ja korkealle kohoavia tammia, joiden väliin lapset ovat rakentaneet oksista majan. Neulasista on muodostunut polulle pehmeä matto, joka vie Barbizonin taiteilijoiden lempipaikoille.

Bensemounin tavoin yhä useammat pariisilaiset ovat korona-ajan myötä alkaneet entistä enemmän arvostaa läheltä löytyvää luonnonrauhaa. Pariisin ulkonaliikkumiskiellon aikana puistot ovat olleet kiinni eikä metsiinkään ole päässyt. Kun rajoituksia on höllennetty, Fontainebleaun poluilla on riittänyt kulkijoita.

Puitteet ulkoiluun ovat täällä kieltämättä upeat, ja valinnan­varaa on hevosretkistä maastopyöräilyyn ja kiipeilyyn. Patikointireittejä löytyy parin tunnin lenkeistä aina koko päivän retkiin.

Vaativampaan vaellukseen soveltuu esimerkiksi ”les 25 bosses”-reitti. Kaksikymmentäviisi ”kuhmua” eli kiven­järkälettä, kalliota tai kukkulaa sisältävä 16 kilometrin lenkki edellyttää hyvää kuntoa, riittäviä vesivarastoja ja aikaa. Vastineeksi se tarjoaa upeita maisemia hiekkadyyneistä kallioisiin metsiin ja kivipaaseihin, joilla harrastetaan kiipeilyä.

Les Trois Pignons’in metsäaukiolla järkäleitä on kymmenittäin. Ne seisovat puiden katveessa kuin sadusta karanneet jättiläiset körmyselkineen, joita pitkin kiipeilijät kurottelevat kohti taivasta.

Vajaan kilometrin päässä eteen levittäytyy valtava Cul-du-Chienin eli ”Koiranperseen” hiekka-aukea. Sen erikoinen nimi juontuu tarinan mukaan yhdestä paikan kivijärkäleistä.

Laajalle levittäytyvä aava on kuin meren ulappaa keskellä metsää. Yli 30 miljoonaa vuotta sitten tätä aluetta peittikin meri. Sen kvartsipohja on hiljalleen hioutunut hiekaksi, johon askel painautuu pehmeästi.

Tänne voisi mielellään levittää viltin ja ottaa nokoset tuulen humistessa suuren metsän yllä.