Ensityypit: Mercedes-Benz EQE 350+ ja Eemelin uudet metkut
Autot ja liikenne
Ensityypit: Mercedes-Benz EQE 350+ ja Eemelin uudet metkut
EQE viitoittaa Mercedeksen sähköstrategiaa. Uuden Eemelin kohderyhmää eivät ole taksit vaan yksityisasiakkaat
15.6.2022
 |
Tuulilasi

Mercedes-Benzin sähköinen EQE on odotettu tulokas Suomen markkinoille. Kuten mallinimikkeensä antaa ymmärtää, EQE on suora jälkeläinen perinteiselle E-sarjan taksimersulle. Mallin myötä Mercedes jatkaa sähköistymisstrategiaansa, jossa saksalaismerkki pikkuhiljaa muuttaa olemassa olevia mallejaan sähköisiksi.

Sähköiseen aikakauteen tuotu E-sarja on kasvanut kokoa. EQE on venähtänyt sentin verran pituutta ja viisi senttiä leveyttä polttomoottorisiskoonsa nähden. Merkittävin kasvu on tapahtunut akselivälissä, jota on nyt 18 cm entistä enemmän. Yli 550 kiloa painava akusto vaatii kuitenkin veronsa, eivätkä takapenkit ole perinteisen E-sarjalaisen veroiset.

Parin tunnin pituiselle koeajolle saimme EQE 350+ -takatuupparin, jossa on malliston pisin sähkökantama. Lupaus 639 kilometristä vaikutti ajon perusteella jossain määrin jopa uskottavalta, eikä edes viileä sää vaikuttanut kantamaan negatiivisesti. EQE perustuu samaan EVA2-pohjaratkaisuun, kuin 27 cm pidempi lippulaivamalli EQS.

Yhteisen geeniperimän ansiosta EQE saa isoveljeltään useita miellyttäviä piirteitä. EQS:n tavoin auton suunnittelussa on keskitytty pitkän kantavuuden lisäksi erityisesti mukavuuteen. Ohjaamo on korkealaatuinen ja päihittää mennen tullen mm. samassa koko- ja hintaluokassa painivan Tesla Model S:n.

Premium on sana, jota voi olla vaikea määritellä. Mutta laadun kyllä tunnistaa, kun siihen törmää.

EQE 350+ ei ole monen sähköauton tapaan pyörillä kulkeva taskuraketti, vaan pikemminkin mukavaan matkantekemiseen ja monipuolisiin lisävarusteisiin keskittyvä premium-auto. DC-pikalataaminen luonnistuu jopa 170 kW:n teholla, joten 10%-80% lataus suoritetaan optimiolosuhteissa reilussa 30 minuutissa. AC-lataus tapahtuu puolestaan 11 kW:n teholla. Jos taloyhtiön pihasta löytyy kyseinen laturityyppi, vie 10%-80% lataus siis reilut 8 tuntia.

Mercedes on ilmoittanut tuovansa tuotantoon myös 22 kW:n tehoisen AC-laturivaihtoehdon, joka puolittaa kotipihassa lataamisen ajan. Optimaalisen lataustehon saavuttamiseksi EQE pystyy automaattisesti lämmittämään tai viilentämään akun ihannelämpötilaan, kun navigaattoriin merkitty latauspiste lähenee.

EQE on saanut syntyessään ripauksen luksusta, mutta samalla perinteisen taksimersun käytännölliset ominaisuudet ovat hälventyneet. Siksi tästä uuden sukupolven E-sarjalaisesta ei välttämättä enää ole taksitolppien ruhtinaaksi.

Mercedes-EQ EQE 350+

  • Moottori jatkuvaherätteinen synkronimoottori (PSM)
  • Teho 215 kW (292 hv)
  • Vääntö 530 Nm
  • Voimansiirto takaveto
  • 0−100 km/h 6,5 s
  • Huippunopeus 210 km/h
  • Yhd. EU-kulutus 16,4 kWh / 100 Km
  • Akku/toimintamatka 90,6 kWh / 639 Km
  • Mitat pituus 4 964 mm, leveys 1 906 mm, korkeus 1 503 mm, akseliväli 3 120 mm, tavaratila 430 l
  • Omamassa 2 355 kg
  • Koeajettu auto vakiovarustein: 100 820 €
  • Mallisto alkaen: 77 900 €

Kenelle?

Mukavaa matka-autoa ja pitkää sähkökantamaa tarvitsevalle perheelle. EQE-mallin takavetoisessa versiossa on reaalikantamaa optimioloissa jopa yli 600 kilometriä.

10 kommenttia