Lotus suunnittelee tekevänsä kaikkien aikojen kalleimman hyperautonsa
Autot ja liikenne
Lotus suunnittelee tekevänsä kaikkien aikojen kalleimman hyperautonsa
Lotus suunnittelee lanseeraavansa kahden miljoonan euron hintaisen täyssähköisen hyperauton.
7.12.2018
 |
Tuulilasi

Autocarin mukaan Lotuksen omistaja Geely haluaa ilmentää autolla omaa teknistä osaamistaan. Lotuksen päämajasta ei ole tihkunut oikeastaan lainkaan tietoja autosta. Autocarin tietojen mukaan mallin koodinimi on Omega ja se tehdään mittatilaustyönä valmistettavalle sähköiselle voimalinjalle. Autoa tehdään hyvin rajoitettu erä.

Hinnaksi on huhuttu kahta miljoonaa euroa, mikä olisi Lotuksen kaikkien aikojen kallein auto. Suorituskyvyltään auto tulee olemaan lähellä McLaren P1:tä, LaFerraria ja Porsche 918:aa. Se tullee vaatimaan tehoja noin 1000kW eli 1360 hevosvoimaa. Lisäksi se tarvitsee kehittyneen nelivetosysteemin.

Autosta tulee lisä Lotuksen melkoisesti laajentuneeseen mallistoon, johon on tullut myös rajoitettuja määriä erikoisversioita Elisestä, Evorasta ja Exigestä.

Geely on panostanut rajusti sähköistymineen paitsi Lotuksen, myös Volvon, Polestarin, Protonin ja Lynk & Con brändeissä.

Uusi Lotus esiteltäneen ensi vuoden aikana ja myyntiin se tulee oletettavasti vuonna 2020.

Kommentoi »