Suomessa oli havaittu viime vuoden loppuun mennessä 486 lintulajia. Näistä melkoinen osa on hyvin harvinaisia vieraita, sillä vakituisia pesimälajeja Suomessa on noin 240.

Lintujen tarkka määrä on arvoitus, mutta pesiviä lintuja on arviolta 50 miljoonaa paria. Lintuja voisi siis olla noin kaksikymmentä kertaa enemmän kuin ihmisiä.

Yleisimmät lintulajit ovat pajulintu ja peippo, kaikista Suomen linnuista näitä on kolmasosa. Kahdentoista lajin pesimäkanta on yli miljoona lintua, 55 harvinaisimman lajin pesimämäärä jää alle tuhanteen.

Kuten lähimetsässä liikkuessakin huomaa, suuri osa Suomen kesän linnuista muuttaa pois talveksi. Nykyään satakunta lajia talvehtii maassamme. Yleisimpiä talvilintuja ovat talitiaiset. Vielä vuosituhannen alussa myös hömötiainen oli yleinen, mutta nykyään se on harvinaistunut.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen järjestämissä talvilintulaskennoissa on havaittu, että 1950-luvun puolivälistä lähtien talvilinnusto on muuttunut paljon. Noin puolet lajeista on runsastunut ja kolmasosa taantunut. Muutokset ovat johtuneet ihmisestä. Lintujen ruoansaanti, elin- ympäristö ja niiden metsästys ovat muuttuneet. Myös ilmaston lämpeneminen muuttaa lintujen talvehtimista.

Hyväkuntoinen höyhenpeite pitää kylmän loitolla, joten sen huoltaminen on linnuille talvella elinehto. Vesilinnuilla on jopa erityinen öljyrauhanen, josta ne voivat levittää vettä hylkivää öljyä höyhenistöönsä.

Niiden jalat pysyvät toimintakunnossa, vaikka ne joutuisivat seisomaan pakkasella jään päällä. Näkyvissä oleva jalkojen osa on lähinnä luuta ja nahkaa, jalkojen lihakset ovat höyhenten suojassa. Lisäksi vesilintujen erikoinen verenkierto toimii niin, että jalkoihin sydämestä kulkeva valtimo kulkee ohi laskimon, jolloin valtimoveren lämmöstä osa siirtyy jaloista tulevaan laskimovereen. Näin jalkoihin menevä veri on jo valmiiksi viileää ja lämmöstä vain pieni osa pääsee pakenemaan jalkojen kautta.

Linnut vaihtavat viestejä keskenään paitsi äänien myös eleiden, kuten pään asentojen, ja jopa höyhenpeitteen avulla. Lintujen ääniä on alettu ymmärtää aiempaa paremmin. Jo pitkään on osattu erottaa tiettyjen lajien varoitus- ja kutsuäänet toisistaan.

Tuoreissa yhdysvaltalaistutkimuksissa on kuitenkin selvinnyt, että esimerkiksi tiaiset muokkaavat varoitusääntelyään sen perusteella, millaisesta uhkasta oli kyse. Pienempi, tiaisille vaarallisempi petoeläin sai linnut varoittelemaan pidemmin kuin vaarattomampi.

Toisen tutkimuksen perusteella kuukkelit osasivat varoittaa kanahaukasta eri äänillä riippuen siitä, istuiko haukka puussa, siirtyikö paikasta toiseen vai oliko se jo iskemässä saaliin kimppuun. Linnut myös ymmärtävät toisten lajien varoituksia ja vaikuttaa siltä, että ne nimenomaan oppivat ymmärtämään muunlajisten siivekkäiden ääniä.

Lintujen kiihkeintä lauluaikaa on varhainen aamu. Vuodenajoista laulusesonkia on Suomessa kevät ja kesän alku. Laulamalla linnut etsivät kumppania pesimäpuuhiin ja ilmoittavat reviirinsä rajoista. Linnun laulu syntyy rintaontelon äänielimessä, syrinxissä.

Perinteisesti vain koiraiden on ajateltu laulavan, mutta nykyään tiedetään, että etenkin Euroopan ulkopuolella myös lintulajien naaraat laulavat.

Eri linnut pesivät varsin eri tavoin ja huolehtivat myös poikasistaan vaihtelevasti. Yleisintä on, että sekä naaras että koiras huolehtivat jälkikasvusta. Maailman lintulajeista näin tekee neljä viidesosaa. Mahdollista on myös, että naaras tai koiras huolehtii poikasista yksin, tai että jälkeläisistä huolehditaan porukalla.

Suomessa esimerkiksi isokoskelonaaraat hautovat ja huolehtivat poikasista ilman koiraan apua. Osalle naaraista voi kertyä mukaan myös muiden naaraiden poikasia. Monien kahlaajalajien naaraat taas lähtevät muutolle jo kesäkuussa, ja koiras huolehtii poikasista.

Mitä uudempi tutkimus, sitä älykkäämmiltä linnut vaikuttavat. Esimerkiksi monet varislinnut ovat testien perusteella itsetietoisia. Itsetietoinen yksilö hahmottaa itsensä yksilönä ja voi mielessään tarkastella itseään ulkoapäin. Tätä on testattu niin, että vaikkapa harakalle töpäytetään maalilaikku sellaiseen paikkaan, ettei lintu itse sitä näe. Sitten harakka istutetaan peilin eteen. Harakka huomaa maalilaikun peilikuvasta, ja yrittää saada sen näkökenttäänsä ja ehkä puhdistaakin sen.

Testi kertoo harakan ymmärtävän, ettei peilistä näy vain jokin harakka, vaan se itse. Lisäksi testi osoittaa, että hara­kalla on päässään kuva siitä, miltä se itse näyttää. Lintujen älykkyys vaihtelee paitsi lajeittain myös yksilöittäin.

Suomalaisten lintujen ikäennätyksistä pitää kirjaa Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Sen tilastot perustuvat rengastustietoihin, joten aivan täsmällistä ikää ne eivät kerro.

Vanhin Suomessa tavattu lintu oli etelänkiisla, jonka voitiin rengastustiedon perusteella arvioida olevan yli 36-vuotias. Se saattoi elää vielä selvästi vanhemmaksi, sillä se pääsi takaisin vapauteen renkaan lukemisen jälkeen.

Myös lokit ja tiirat elävät pitkään. Vuonna 2015 havaittiin 34-vuotias harmaalokki, joka voi renkaan lukuhetkellä ilmeisen hyvin. Selkä-, kala- ja naurulokkikin on saavuttanut ainakin 32 vuoden iän, kalatiira taas on elänyt ainakin 33-vuotiaaksi. Myös suuret petolinnut ovat pitkäikäisiä.

Maailman tiettävästi vanhin luonnonvarainen lintu on Wisdom-nimen saanut havaijinalbatrossi, joka on noin 71-vuotias. Wisdom on naaras ja se sai viime vuonna poikasen.

Vastaus on selkälokki. Birdlifen mukaan selkälokin fuscus-alajin koko kannasta kolmasosa pesii Suomessa.

Valitettavasti tämän suomalaisimman linnun kanta on laskussa. 1960-luvulla selkälokkeja pesi Suomessa arviolta 20 000 paria. Tuorein kattava arvio, 7 300 paria, on vuodelta 2013. Laskua lienee tullut tästäkin. Syyt katoon ovat monet ympäristömyrkyistä ihmisen häirintään.

Lähteet: Birdlife: Linnuston tila Suomessa -raportti, Luonnonhistoriallisen keskusmuseon sivut, Jennifer Ackerman: Lintujen ihmeellinen elämä.