Viime aikoina on taas kuulunut sieltä täältä, meiltä ja maailmalta, jos nyt ei suoranaisia vaatimuksia, niin ainakin vahvoja suosituksia pidentää ihmisten työaikaa.

Kesäkuussa Huawein kyberturvallisuusjohtaja Mika Lauhde esitti, kilpailukyvystä huolestuneena, siirtymistä seitsenpäiväiseen työviikkoon.

Sitten pankkiiriliike JP Morganin johtaja ehdotti, että Wall Streetin uudet työntekijät voisivat tehdä 72-tuntisia työviikkoja kerryttääkseen itselleen nopeammin ammattitaitoa.

On omalla mustalla tavallaan vitsikästä, että vielä nykypäivänäkin esiin pullahtaa johtajia, joiden mielestä kilpailukyvyn ylläpitämiseksi pitää painaa hommia niska aina vain limaisempana, vaikka tutkimukset kertovat jotakin ihan muuta ylenpalttisen raatamisen mielekkyydestä.

WHO:n ja Kansainvälisen työjärjestön, ILO:n, tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka tekevät viikoittain työtä 55 tuntia tai enemmän, on 35 prosenttia suurempi riski saada sairaskohtaus ja 17 prosenttia suurempi riski kuolla sydänsairauteen kuin 35–40 tuntia viikossa työskentelevien. Saman tutkimuksen mukaan vuonna 2016 kuoli 745 000 ihmistä pitkistä työpäivistä johtuvaan sairaskohtaukseen tai sydänsairauteen.

On silmitön raataminen toki rikastuttanutkin joitakuita ja kohottanut myös osassa maailmaa yleistä elintasoa, mutta harva meistä halunnee palata sellaiseen järjestelmään, joka sen on laajemmin mahdollistanut, nimittäin orja- ja riistotalouteen.