Pääministeri Sanna Marin nosti SDP:n puoluekokouksessa esiin vanhan idean työajan lyhentämisestä. Tästä leimahti jälleen keskustelu työpäivän lyhentämisestä kuusituntiseksi.

Kuuden tunnin päivää on kokeiltu Suomessakin. Valtion ja EU:n rahoittama kolmen vuoden testijakso (1996–1999) kattoi 30 pääasiassa teollisuusalan yritystä, joista vajaa puolet oli yksityisiä.

Tuottavuus nousi kautta linjan. Kasvun vuoksi yhtiöille ei tuottanut ongelmia maksaa kuuden tunnin päivästä kahdeksan tunnin palkkaa. Yrityksistä raportoitiin  työhyvinvoinnin kasvusta ja sairauspäivien vähenemisestä.

Lyhyempää työpäivää täydellä palkalla on kokeiltu monissa yrityksissä myös 2000-luvulla. MTv3 kertoi viime viikon lopulla, että useissa firmoissa lyhyemmästä työpäivästä oli luovuttu jopa vuosien kokeilun jälkeen.

Työn tuottavuus oli nimittäin hiljalleen hiipunut entiselle tasolle. Prosessiteollisuudessa kokemukset olivat paremmat.

Demareiden lisäksi myös vasemmistoliitto on pitänyt lyhyempää työpäivää esillä. Oikeistopuolueet eivät ajatukselle lämpene, kuten ei työnantajapuolen Elinkeinoelämän keskusliittokaan.

Työelämään erikoistunut sosiologian professori Harri Melin Tampereen yliopistosta arvioi, että iso osa vastustuksesta on ideologista ja historiallista. Myös 8 tunnin työpäivän ja viisipäiväisen työviikon ennustettiin romuttavan talouden.

– Protestanttinen työetiikka ja agraarinen yhteiskuntakäsitys istuvat tiukassa. Suomessa ollaan ylipäätään hitaita omaksumaan muutoksia, elleivät ne liity uuden tekniikan käyttöönottoon.

Yhteiskunta ei ole enää aikoihin elänyt kahdeksasta neljään -rytmissä, mutta osa niin työnantajista kuin -tekijöistä ja päättäjistä näyttää haluavan pitää siitä kiinni.

– Tuskin lyhennystä otettaisiin käyttöön joka alan kattavana kellokorttina, vaan soveltaen, eikä muutos varmasti tapahtuisi ensi vuoden alusta. Itse uskon, että se toteutuu jossain vaiheessa ja muodossa, mutta ei vielä, Melin sanoo.