Koko kylä ihmetteli kaksi vuotta kestäneitä rakennustöitä. Ukot ja akat raitilla juttelivat, että mikä se on, raudalla päällystetty tie. Eihän se mikään tie voi olla.

Vuonna 1876 kyläläiset saapuivat Urjalan aseman avajaisjuhlaan ja näkivät vihdoinkin, millaisesta ihmeestä oikein oli kyse. Arkkitehti Carl Albert Edelfeltin opissa olleen Knut Nylanderin laatimien tyyppipiirusten mukaan rakennettu asemarakennus ja kiskojen peittämä tie eli rautatie oli valmis.

Rautatie kulki Turku–Toijala-rataosuudella viivasuorana kohti metsässä siintävää horisonttia. Rautatie ja asema oli rakennettu metsien ja peltojen keskelle, kuten moni liikennepaikka tuolloin vielä harvaan asutussa Suomessa. Seuraavilla vuosikymmenillä, 1880–1890-luvuilla, uusia rautateitä valmistui Suomeen lähes joka toinen vuosi.

Urjalan asemarakennus oli toteutettu Humppilan, Kyrön ja Liedon asemien piirustusten peilikuvana. Siihen oli syynä kustannusten pienentäminen.

Nylanderin suunnittelemista asemista tuli tyyliltään enimmäkseen uusrenessanssimaisia, ja tyypillisiä piirteitä olivat symmetrisyys ja sorvatut koristeaiheet.

Vain suurimmat asemat suunniteltiin yksilöllisemmin, ja tietenkin keskeisillä asemilla kuten Turussa, Helsingissä ja Pietarissa pyrittiin näyttävyyteen.

Rautateiden ja asemien rakentaminen oli taloudellisesti iso ponnistus, eikä arkkitehtuuriin uhrattu varsinkaan rautateiden alkuvaiheissa niin paljon huomiota kuin myöhemmin.

Urjala ei ollut iso asema, mutta siellä oli kaikki tarvittava. Tärkein oli keskeisellä paikalla sijainnut asemarakennus, toiselle sivustalle valmistui myöhemmin tavaramakasiini ja toiselle yleisökäymälä.

Asemanseutu alkoi pian kukoistaa, ja sinne pistäydyttiin, vaikka ei oltu edes matkalle lähdössä. Asemalla koki matkalle lähtijöiden jännityksen ja tuulahduksen suuresta maailmasta.

Urjalaan perustettiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kansakoulu ja osuusmeijeri. Kylässä oli myös kestikievari, jonka ajoittain raisuksi yltyvää menoa seudun rouvat eivät aina mielihyvää tuntien katsoneet.

Matkustajaliikenteen lisäksi asema oli aikoinaan monen tapahtuman keskipiste. Kansalaissodan verisenä keväänä vuonna 1918 tapahtui se, mistä Väinö Linna kirjoittaa Täällä Pohjantähden alla -romaanissaan torpparien ja työläispoikien lähtiessä puolustamaan oikeuksiaan.

Tapahtumapaikka oli Urjalan asema:

”Varsinaiset lähtöjuhlallisuudet oli kuitenkin järjestetty asemalle. Komppania asettui neliriviin, ja sen eteen järjestäytyivät työväenyhdistysten liput/..../Komppania oli selin junaan, ja monet koettivat varkain vilkuilla taakseen, sillä joukossa oli sellaisia, jotka eivät sillä koskaan olleet matkustaneet/.../Lyhyt juna pääsi nopeasti vauhtiin, ja joitakin saattajia juoksi vielä sen rinnalla.”

Kansalaissota jätti haavansa Urjalaankin, mutta ajan kuluessa haavat arpeutuivat.

Runsaat parikymmentä vuotta myöhemmin asema ja koko seutu olivat jälleen tapahtumien keskipisteenä.

– Evakkojunat pysähtyivät tännekin, ja monet siirtokarjalaiset jäivät asumaan seudulle. Kun muutimme tänne, appiukkoni katsoi ensivisiitillään asemalaituria ja totesi, että tämähän on se asema, josta evakot aina puhuvat. Joka kesä tänne tulee yhä evakoita ja heidän jälkeläisiään katsomaan asemaa. Monella on kyynel silmäkulmassa, niin tärkeä etappi tämä on ollut, kertoo asemalla nykyään asuva muusikko, elämäntapataiteilija Jussi ”Joe-Poika” Westerbacka.

Asemalla on aikojen melskeessä synnytetty ja siellä on kuoltu. Nyt siellä eletään vahvaa elämää.

Jussi Westerbacka, hänen puolisonsa, puhetieteilijä, tapahtumakoordinaattori ja kouluttaja Reetta Westerbacka ja perheen pojat Thelonius ja Elmore muuttivat Urjalan asemalle tapaninpäivänä vuonna 2010. Asema-asumisesta ja muistakin erikoisista asumisratkaisuista heillä oli jo kokemusta entuudestaan.

Ennen Urjalaa Westerbackat olivat ostaneet Röykän aseman, mutta remontin keskeytti pariskuntaa uhannut avioero. Eroa ei tullut, mutta tuli juontaja Ellen Jokikunnas, joka osti Röykän aseman kodikseen.

Jussi Westerbacka kuuli Urjalan myynnissä olleesta asemasta. Hän sanoo, että ainoa päätös, joka ”perheessä on koskaan tehty oli se, ettei tehdä tarjousta, vaan me ostamme Urjalan aseman”.

Asemalla oli ennen Westerbackan perheen tuloa eri opistojen opetustoimintaa.

Muusikko teki taloon kuntokartoituksen ja soitti muuton jälkeen tutulle muusikolle ja kertoi, mitä oli tullut tehtyä. Tuttu oli Martti Innanen, jonka yksi tunnetuin laulu on Urjalan taikayö.

– Kerrottuani aseman ostosta ja sen vaatimasta remontista ja ehkä vähän paikallisten alkuun torjuvista asenteistakin, Innanen sanoi, että olen umpihullujen umpihulluin mies! Mutta onpa elämän rikkautta juopua kaikesta tällaisesta, eikä täällä tarvitse kärsiä tilanpuutteesta.

Hyväntahtoisesti hykerrellen Jussi Westerbacka sanoo, että hän pystyy Urjalassa harrastamaan myös kansalaistottelemattomuutta. Se tarkoittaa lähinnä taistelua turhaa byrokratiaa ja kaiken maailman kaavakkeiden täyttämistä vastaan.

– Turhaa byrokratiaa on vaikkapa lupien hankkiminen kylätapahtumille, joita me täällä järjestämme. Rakastan ällistyttää ihmisiä ja rikomme välillä tahattomastikin rajoja.

Remontti asemalla on kuitenkin jatkunut pidempään kuin suunniteltiin.

– Syy on vatsastani vuonna 2012 löytynyt syöpä. Iso kasvain saatiin leikkauksessa pois ja olen nyt melkoisen hyvässä kunnossa, vuolaasti jutteleva Jussi Westerbacka kertoo.

Perheen asemalle perustama Kulttuuriyhdistys Veturivirittämö ry ja Makasiinikirppis pitävät mielen virkeänä, ja erilaisia tapahtumia riittää varsinkin kesäisin – konsertteja, työpajoja ja kyläjuhlia.

Myös Urjalan metsät vetävät puoleensa.

– Täällä pääsee metsään hetkessä. Syksyisin sieniä löytyy niin paljon, että niitä riittää myyntiin. Myyn myös tuohesta tekemiäni, pienen nyrkin kokoisia tuohipesimiä ja joulukoristesarjoja sekä vihtoja. Taimien vaihtopäivästä on tullut seutukunnalla suosittu tapahtuma, Reetta Westerbacka kertoo.

Toukokuussa järjestetty Rompetori on yksi kesäkauden h-hetkistä, ja rompetta jos jonkinlaista löytyy asemarakennuksen vieressä olevasta 1920-luvulla rakennetusta tavaramakasiinista. Siellä on lamppuja, huonekaluja, vanhan pikajunan penkkejä, astioita ja pulloja, vanhoja julisteita ja sen sekalaista tavaraa.

Aseman lipunmyynti loppui jo vuonna 1995, henkilöliikenne kesäkuussa 1997, ja tavaraliikenne kaksi vuotta myöhemmin. Ratapiha uudistettiin samoihin aikoihin, ja sivuraiteet purettiin.

Nyt liikenteenohjaustoiminnot ohjataan Tampereen rautatieasemalla sijaitsevasta ohjauskeskuksesta, mutta osa asemalla asumisen viehätystä ovat silti päivittäin ohitse jyristävät junat ja raideliikenteen eloisuus.

Monesta veturinkuljettajasta on tullut niin tuttu, että vilkutuksia vaihdetaan puolin ja toisin. Sekin tiedetään, kuka kuljettajista on niin yrmy, ettei hän vilkuta!

– Vanhassa talossa on junista huolimatta hiljaista, sillä hirsirakenne syö äänet. Yöllä sisään kantautuu vain venäläisten tavaravaunujen kolinaa. Niissä taitaa olla neliskanttiset pyörät, Jussi Westerbacka veistelee.

Vajaan kolmensadan neliön suuruinen rakennus on suloisen sekamelskan vallassa oleva koti, josta osa on vielä remontoimatta. Ruokahuoneen seinät on jo ehditty maalata maaväreihin kuuluvalla intianpunaisella.

– Se on ekologinen väriaine, jossa ei ole lainkaan öljyä, ja värin lopputulos riippuu käytetyn pigmentin määrästä sekä siihen käytetystä sideaineesta, joka on selluloosaa, perinnerakentamisen kannattajaksi julistautuva Jussi Westerbacka sanoo.

Aseman ulkoasusta on kadonnut joitakin yksityiskohtia, ja ikkunajakoa on hieman muutettu. Ikkunoiden ulkopuoliset koristeet ovat kuitenkin alkuperäiset, ja samalaiset löytyvät myös Urjalan kirkosta.

– Rakastan kaikkea vanhaa ja kauniita muotoja, niitä täältä löytyy.

Perheessä kirjoitetaan ja luetaan paljon, ja asuinhuoneissa on 3 000 niteen kirjasto. Soittimia löytyy joka puolelta. 

– Täällä on tekemistä, jota kaipaan. Aseman ovet ovat aina auki paikallisille kulkumiehille, joilta olemme saaneet paljon tietoa Urjalan historiasta.

Kahdentoista tuuman hirrestä rakennetun, massiivisen hirsikehikon päällä lepäävän talon henki on rauhoittava.

– Olen intohimoinen puulämmittäjä, ja uunit vetävätkin sata kuutiota halkoja vuodessa, Jussi Westerbacka sanoo.

Aivan kuin asemassa ei olisi riittävästi tekemistä, Westerbackat kunnostavat myös Akaalla sijaitsevaa vuonna 1851 valmistunutta taloa. Jussi Westerbacka paljastaa, että hän teki tarjouksen vaimoltaan salaa.

Reetta Westerbackaa naurattaa, kun hän kantaa kahvipöytään kesän ensimmäistä raparperipiirakkaa.

Asemaa ympäröivään puutarhaan istutettiin aikoinaan jalopuita. Niitä siellä on vieläkin, lehmuksia, tammia ja havupuita. Ne muodostavat vehmaan vihreän seinämän, jonka takana kesäkuun alussa mustarastaat lurittelevat lorujaan, ja tuulen henkäys kantaa pihapiiriin vahvoja metsän tuoksuja.

Urjalan aseman, kuten muidenkin vanhojen asemarakennusten ympärillä on kiehtova, jotenkin salaperäinen tunnelma. Se muodostuu puiston kasvillisuudesta ja korkeista puista, jotka aikoinaan merkitsivät aseman sijainnin maisemassa.

Rautateiden ja asemarakennusten rakentamisen myötä paikkakunnille saatiin monia uutuuskasveja, ja asemamiljööstä tuli malliympäristö lähiseudun asukkaille. Aseman puutarhasta otettiin mallia oman elämänpiirin rakentamiseen.

Rautateiden ensimmäisellä ylipuutarhurilla Rudolf Grönholmilla oli tärkeä osuutensa puutarhojen ja puistojen suunnittelussa. Hän aloitti toimessaan vuonna 1873 ja oli sitä ennen suorittanut puutarhurin tutkinnon Söderkullan puutarhakoulussa.

Ylipuutarhurin ajoista lähtien asemien puutarhoista huolehtivat koulutetut puutarhurit. Perinne katkesi ikävä kyllä vuonna 1990.

Urjalan asemaa ympäröivä puusto ei vaadi kuin hieman harventamista, mutta se on toistaiseksi tehtävälistan häntäpäässä.

Reetta Westerbackalla on silti haave.

– Ehkä istutamme radan ja asemarakennuksen väliin jäävälle kaistaleelle kauniin koivurivistön.

Kirjalliset lähteet: Tiina Martin, Aseman puistossa, Puistoja, pihoja ja puutarhoja rautatieasemilla (Aurinko Kustannus 2016), Sirkka Valanto, Rautateiden arkkitehtuuri, asemarakennuksia 1857–1941 (Suomen Rakennustaiteen Museo – Alvar Aalto Museo, 1984), Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla (WSOY 1959–1962).

Päivitetty 20.6.2020 – Ilmestynyt 21.7.2019