Kun ihminen syntyy, hänet mitataan. Pituutta ja painoa verrataan kaavioon, jossa on vedetty viivat normaaliuden ympärille. ”Olethan tässä”, se tuntuu kysyvän. Jos vauvan mitat eivät mahdu normaalin rajoihin, aloitetaan huolestuminen. Se on melko rajua, sillä vauvan äiti on jo valmiiksi huolestunut kaikesta. Jääkö se eloon? Olenko tarpeeksi normaali äiti? Jaksanko? Tuleeko maitoa? Jääkö mies vauvan varjoon? Millaiseen maailmaan lapsiparka on syntynyt?

Kunpa se loppuisi siihen, mutta ei. Koulussa halutaan, että lapsi pärjää tarpeeksi hyvin, syö kouluruokansa ja leikkii ystävien kanssa. Jos joku näistä lipsahtaa normin ulkopuolelle, on pikapalaverin paikka. Mikä lasta riivaa? Miksi se vain lukee ja lukee? Eikö se halua kiipeillä puissa ja soitella ihmisten ovikelloja ja juosta karkuun?

Jos käy niin onnellisesti, että lapsi pärjää koulussa, se voikin osoittautua täydellisyyden tavoittelijaksi. Karmea kohtalo. Siinähän on loppuun palaminen näköpiirissä ennen kuin lukio on tahkottu. Miten liian ahkera pärjää työelämässä? Ei mitenkään!

Kohta on käsittelyssä ”raskas työ, raskaat huvit” -teema, ja kohta nuori uupuja jo tarttuu pulloon.

Keskiviivalla kasvaneet kollegat auttavat poloista ystäväänsä viemällä hänet vieroitukseen. Sieltä uupunut toveri palaa arkeen ehyenä ja voimaantuneena.

Ratkaisu kaikkeen on ­triathlon! Entinen uupuja on keksinyt, että rajoja voi ylittää myös niin, että lihaskunto kehittyy.

Työt alkavat sujua ja perhe-elämäkin kukoistaa, kun triathlon pitää henkilön virkeänä. Jopa niin virkeänä, että entinen uupuja kokee kykenevänsä tekemään kaksi täysipitkää triathlonia peräkanaa, vaikka normaali ihminen onnistuu vain yhdessä ilman jälkiseuraamuksia.

Ja kas, niin löytää entinen uupuja taas rajansa: ylikunto jysähtää päälle.

Ylikunnon oireet ovat kiusallisia. Niihin kuuluvat muun muassa uni- ja rytmihäiriöt, vastenmielisyys liikuntaa kohtaan, masennus, vapina ja niin edelleen. Ikävä tilanne kaiken kaikkiaan.

Tästä ei entinen uupuja synkkene, vaan aloittaa lähes väkivaltaisen meditointi- ja joogakauden, joka päättyy ylevään henkistymisen tilaan, vaikka nilkkojen nivelsiteet ovatkin tulehtuneet.

Henkistyneenä hän kokee olevansa jo siinä määrin eteerinen hahmo, ettei tarvitse enää omaisuutta, perhettä tai kotimaata. Hän päätyy kiertämään maailmaa kanootilla.

On täysin mahdollista, että elämänkulku luisuu toiseen suuntaan. Että alikunto määrää elon tahdin. Silloin voi sanaristikkokin olla liian raskas tehtävä yhdelle viikolle.

Työssä kenties käydään, koska säännöissä lukee, mutta annas olla, jos pomo katsoo muualle, niin varmasti löysäillään.

Ei siitä mitään seuraa. Paitsi palkkaa. Se on kiva se!

Saa ostettua liiteristä salkullisen keskiketterää ja halvan uimapatjan. Ei muuten harmita mikään, kun loma alkaa. Paitsi se, että se loppuu joskus.

Olisiko sittenkin niin, että me ollaan kaikki sopivan keskimääräisiä, kun oikein silmin katsotaan?