Oliko sinulla lapsena tylsää? Onneksi olkoon!

Silloin olet saavuttanut lapsuuden syvimmän ytimen.

Ei yleensä mennyt montaakaan minuuttia, kun tylsyys oli vain ajatus tuulessa ja kehitteillä oli massiivinen leikkioperaatio.

Tarvikkeita operaatio ei juuri tarvinnut. Ainoastaan mielikuvitusta. Ja sitähän riitti.

Raskainta oli palata arkeen, kun äiti huusi kesken leikin ”syömään!” tai jotakin muuta supertylsää.

Vanhemmat edustivat minulle lapsena tylsyyden ydintä. Eihän niiden elämässä tapahtunut mitään, eivätkä ne koskaan tehneet mitään jännää.

Kävivät töissä ja laittoivat ruokaa.

Siivosivat.

Ihan järkyttävän tylsää.

Siitä tylsemmäksi ei päässyt kuin pesemällä

hampaat.

Siinä vasta tylsä homma!

Nyt, kun olen itse aikuinen, en haaveile mistään niin paljon kuin tylsästä.

Tulisipa se päivä, kun mitään ei tarvitsisi tehdä eikä kenellekään sanoa mitään.

Telkkarista tulisi niin huonoa ohjelmaa, ettei harmittaisi yhtään, etten omista telkkaria.

Koiraa ei huvittaisi lähteä lenkille.

Oikaisisin tylsissä vaatteissani ja varsin värittömässä tukassani sohvalle ja käynnistäisin äänikirjan.

Samalla kaivaisin viikkolehden ristikot esiin ja alkaisin täyttää.

Kohta minut vastaavasti täyttäisi autuas joutilaisuus, jossa toinen aivopuolisko viihtyy äänen parissa ja toinen ratkaisee sana-arvoituksia.

Ulkona olisi niin pitkäveteinen keli, etten voisi olla ihan varma, paljonko kello on.

Joisin Juhla Mokkaa ja lorauttaisin siihen hieman kulutusmaitoa.

Ah! Kyllä kelpaisi.

Tylsyyttä tänne ja sassiin!

Nuoren ulkopuolisen silmään elämäni olisi niin tylsää, että sydän voisi pysähtyä puhtaaseen tylsyyteen.

Minä taas olisin purskahtamaisillani itkuun, koska se on niin ihanaa.

Etenkin juuri tässä ajassa. Mikä tahansa tavallinen ja tylsä on juuri nyt parasta, mitä tiedän.

Mikä etuoikeus onkaan maata sohvalla ja olla pelkäämättä mitään.

Miten uskomattoman arvokasta onkaan se, että naapurimaamme ei ole syystä tai toisesta kyseenalaistanut itsemääräämisoikeuttamme vuosikymmeniin.

Miten järkyttävän hyvä tuuri tässä on käynyt, että meillä suomalaisilla on mahdollisuus luottaa lääkäriin, poliisiin ja valtionjohtoon.

Täällä ei kukaan pääse liikaa kukkoilemaan. Jos kukkoilu jotakuta kiinnostaa, sitä varten ovat yhdistykset ja liitot. Me muut osaamme arvostaa maltillista asiallisuutta.

Jonkun mielestä sen tyylilajin nimi on tylsyys. Siinä vasta upea asia.

Kauan eläköön tylsyys!

Ja rauha, joka sattuu juuri nyt olemaan niin pienen miehen niin tavattoman pienissä käsissä.