Valitettavan tuttu näky tämän päivän liikenteessä. Edessä ajava auto seilaa puoliholtittomasti ja pysyy hädin tuskin kaistallaan. Ajonopeuskin vaihtelee kummallisesti.
Työmatkaruuhkassa kun mennään, on helppo arvata mistä ajokenkä puristaa. Rattijuopon perässä tässä tuskin sentään ajellaan.
Kun samaan suuntaan menee kaksi kaistaa, tilanteen voi helposti käydä itse katsastamassa.
Kahdeksankymppiä lasissa, kännykkä kädessä, katse tiukasti puhelimen näytössä, vain pieni vilkaisu välillä eteenpäin. Uudenkarheassa autossa ainoastaan kaistavahti ja vakionopeudensäätimen kyky säilyttää etäisyys edellä ajavaan säästävät kolarilta.
Tähän on tultu. Monet meistä eivät osaa olla ilman kännykkää edes autoa ajaessaan. Ilmiö on niin yleinen, että aiheesta tulisi puhua enemmän.
Kyse on epidemiasta. Vaaran aiheuttamisesta, jota jostain syystä katsotaan läpi sormien. Ei ehkä suoranaisesti hyväksytä, mutta ei toisaalta kovaäänisesti tuomitakaan. Eihän kyse nyt mistään rattijuoppoudesta ole sentään.
Olisiko selitys siinä, että monet meistä ovat joskus ajon aikana itsekin räplänneet puhelintaan? Juovuksissa – tai edes maistissa – rattiin lähteneitä on paljon vähemmän.
Mitä lienee päättäjien mielessä liikkunut, kun tieliikennelakia kaksi vuotta sitten uudistettiin. Silloin tuli luvalliseksi käyttää matkapuhelinta liikennevaloissa tai auton ollessa muuten pysähtyneenä. Ruuhkajonossa ehtii hyvin lähettää viestin kaksi, tai tarkistaa Twitteristä, mikä juuri sillä sekunnilla on Mikael Jungnerin mielestä "aikamoista".
Käytännön elämässä tämä lakimuutos on johtanut siihen, että kännykkäänsä keskittyneet kuljettajat eivät enää huomaa valojen vaihtumista tai autojonon lähtemistä liikkeelle.
Torvet sitten soivat ja lopulta vain torvi itse ehtii luikahtaa lyhyistä valoista vanhoilla vihreillä.
Tämä on epämukavaa ja ärsyttävää, ja hankaloittaa liikenteen sujuvuutta. Isompi ongelma on silti se, että me ihmiset olemme mestareita venyttämään sääntöjä. Kun kännykkää joka tapauksessa saa autossa käyttää, kai sitä vähän voi sitten ajaessaankin vilkaista. Ihan lyhyesti vaan. Nauruhymiön tai peukunhan laittaa nopeasti.
Ja tässä vaiheessa peli muuttuu vaaralliseksi.
Kuolonkolareiden tutkijat tietävät valitettavan hyvin, miten monta metriä auto liikkuu sekunnissa. 80 km/h -nopeudessa noin 22 metriä. Jos siis tuijottaa kännykkäänsä ajon aikana tai ojentaa katse taustapeilissä takapenkillä möliseviä lapsia vaikkapa viiden sekunnin ajan, auto on sillä välin mennyt eteenpäin yli sata metriä.
Ja jos joku samaan aikaan jarruttaa edessä voimakkaasti, tai metsästä loikkaa hirvi tielle, sitten rytisee.
Uusissa autoissa modernit turvajärjestelmät toki auttavat, mutta vain tiettyyn rajaan asti.
Kun liikennettä seuraa, moni autoilija tuntuu unohtaneen kaikkein keskeisimmätkin perusasiat. Esimerkiksi sen, että ajovauhti tulisi sovittaa keliin ja olosuhteisiin. Liikennemerkki näyttää kattonopeuden, ei tavoitenopeutta. Fysiikan laeista harva ilmiöopetusta koulussa saanut lienee koskaan kuullutkaan. Silti, yhä tänäkin päivänä: nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu.
Kännykän selailu ajaessa sopii hyvin tähän kuvioon. Vanhan maailman pelisäännöt ja maalaisjärki eivät enää päde, Kehä kolmosen sisäpuolella ainakaan.
Tuulilasin numerossa 13/2022 on juttu siitä, miten poliisin liikennevalvonta on muuttanut muotoaan. Perinteistä puhallusvalvontaa ei enää juuri tehdä, yön pimeimpiä tunteja näin pikkujouluaikana ehkä lukuun ottamatta. Kustannustehotonta hommaa kuulemma.
Silti tiedetään, että kiinnijäämisriskin nostaminen olisi hyvä ja toimiva kelpokonsti, jos rattijuopumusten määrää haluttaisiin laskea nykyisestä noin 20 000 tapauksesta vuodessa. Kameratolpilla ja yksittäisillä siviilipoliisiautoilla ei ole samanlaista pelotevaikutusta kuin tien katkaisevalla ratsialla.
Valvonnan vähäisyys on iso ongelma myös kännykkäholistien kanssa. Aktiivisimmat ajon aikana "somettajat" ja uutishaukat alkavat olla jo yhtä suuri riski liikenteessä kuin rattijuopot ja huumekuskit.
Tämä tosiasia pitää nyt saada paukutettua kunnolla kollektiiviseen tajuntaamme.
Odotan malttamattomana, että suomalaiset poliitikot jakavat tämän huolen. Ja että liikenneministeri perustaa työryhmän.
