Kanin näin kotikaupunginosassani ensimmäisen kerran aika lailla kymmenen vuotta ­sitten. Kävelin illalla kotiin sähly­vuorosta, kun omakotitalo­alueella kadun yli pinkaisi otus, joka ei ollut rusakko, joita meillä päin riitti.

Eläin oli pieni ja lyhytjalkainen, jotenkin palleroinen.

Asun noin kymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Keskustan tienoilla kanikanta kohosi huippuunsa jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Vaikka kanien määrä pääkaupungin ytimessä pieneni, kanta jatkoi leviämistä. Siis myös omille nurkilleni.

Kani onkin tyypillinen vieraslaji siinä, että yksilöiden määrä vaihtelee paljon, ja välillä kanta voi romahtaa varsin pieneksikin. Toistaiseksi se on Suomessa pärjännyt ja myös levittäytynyt hiljalleen Helsingistä länteen ja pohjoiseen. Lämpenevä ilmasto ja kylmien talvien väheneminen suosivat tulokasta.

Kaniin saa siis tottua yhä useampi ­suomalainen. Samoin sen aiheuttamiin tuhoihin.

Suomen villikanikanta sai alkunsa kesyistä esivanhemmista. Joskus 1980-luvun puolivälissä huomattiin, että Helsingin Kyläsaareen oli syntynyt pieni kaniyhdyskunta. Kanit olivat joko karanneita tai kaupunki­luontoon päästettyjä, ehkä molempia.

Kanit asettuivat joutomaalle asutuksen ja ihmistoiminnan kylkeen. Kanille sellainen sopii hyvin. Suomen villikaneja tutkinut vanhempi yliopistonlehtori Petri Nummi Helsingin yliopistosta kertoo, että Suomessa kanit elävät asutuksen reunamilla.

Kani ei viihdy metsässä, laji on kotoisin Iberian niemimaan avoimilta ja kuivilta seuduilta.

Helsingissä uuteen kaupunkilajiin ei kiinnitetty kovin paljon huomiota. Kaneja yritettiin pyytää ansoilla pois joutomaalta, mutta kun niistä ei aiheutunut haittaa, niiden annettiin olla. Oletus oli, että seuraava kova talvi tappaa koko ­pienen yhdyskunnan pois.

Kanit yllättivät.

– Kävi niin kuin vieraslajien kanssa usein käy. Kymmenkunta vuotta oli hyvin verkkaista lisääntymistä. Sitten alkoi nopeampi runsastuminen, ja 2000-luvun alussa kanit sitten levisivät räjähdysmäisesti läpi Helsingin.

Helsingissä ryhdyttiin 2010-luvun alussa metsästämään kaneja. Moni lähellä keskustaa sijainnut kanitihentymä ­p­ieneni huomattavasti.

Lisäksi vuonna 2016 Helsingin kaneihin iski RHD-viruksen aiheuttama verenvuotokuume, joka harvensi kantaa ydinalueella rajusti.

– Niin ei käynyt kannan levinneisyysalueen reunamilla, kun kanit levittäytyivät länteen. Ilmeisesti ne ovat jatkaneet levittäytymistään koko ajan.

Kaneja ei Suomessa systemaattisesti seurata, joten esimerkiksi niiden tarkkaa lukumäärää tai levittäytymisen rajaa ei tunneta. Pääkaupunkiseudulla niitä elää ainakin Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Joitakin yksilöitä on havaittu lännessä Kirkkonummella ja pohjoisessa Järvenpäässä ja Riihimäellä.

Paikallisia villejä kanikantoja on ­syntynyt vuosikymmenten mittaan monin paikoin, mutta ne ovat hävinneet. Helsingissäkin tunnetaan havaintoja ­villeistä kaneista jo ennen kuin kanta lopulta vakiintui 1980-luvulla.

Turussa kerrottiin myös olevan villi­kanikanta vuosien 2008–2009 tienoilla. Ilmeisesti se on kadonnut. Turun yliopiston eläinmuseon yliopistotutkija Kari Kaunisto kertoi helmikuussa Apu-lehdelle, ettei ainakaan hänellä ollut tietoa villikanipopulaatiosta Turun alueella.

Pääkaupunkiseudun kaneihin on ­iskenyt julkisuudessa olleiden tietojen perustella ainakin vuosina 2020 ja 2021 virusepidemia. Syksyllä 2020 Helsingin Sanomat kertoi, että Korkeasaaren eläintarhan villieläinsairaalaan oli tuotu ­loppukesällä kymmenittäin sairastuneita villikaneja lopetettavaksi.

Ruokaviraston mukaan tuhoa kylvi myksomatoosi-virus. Se on runnellut kanikantoja ympäri maailman, mutta havaittu Suomessa ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2020.

Suomessa kenties eniten kaneja tappavat taudit, mutta myös kylmä talvi voi niittää pieniä jäniseläimiä.

– On pieni yllätys, miten hyvin se on menestynyt näin pohjoisessa. Kanihan on melkoinen menestyjä globaalisti, mutta eniten se on levinnyt niillä seuduilla, joilla ilmasto on saman­kaltainen kuin Iberian niemimaalla, seudulla, josta se on lähtöisin, Petri Niemi sanoo.

Suomessa sopeutumista on kenties ­helpottanut kaupunkiasuminen. Varsinkin alkuvaiheessa monet kanit pesivät ­esimerkiksi rakennusten alla. Sinne ­hohkaa lämpöä.

Kani on sukua kotimaiselle ­rusakolle ja metsäjänikselle, muttei kovin läheistä. Kani on yhdyskuntaeläin, joka elää maahan kaivetussa pesäluolastossa yleensä alle kymmenen aikuisen eläimen porukassa.

Ja kuten tiedetään, kani lisääntyy hyvin nopeasti. Siksi kanta voi toipua suuristakin joukkokuolemista melko nopeasti.

– Kani ei lisäänny vuoden ympäri ­Suomessa, mutta nykyisessä ilmastossa lisääntymistahti voi olla hirmuinen. Leutoina vuosina talvea kestää vain neljä viisi kuukautta, joten kaninaaras ehtii tehdä jopa kolme poikuetta vuodessa.

Poikasia voi syntyä kerralla kymmenkunta. Naaras imettää niitä vajaan ­kuukauden. Lisääntymistä nopeuttaa sekin, että kaninaaras voi paritella ja tulla uudelleen kantavaksi heti synnytyksen jälkeen.

Aikuinen kani on noin 30–50 senttiä pitkä ja painaa kilosta kahteen ja puoleen kiloon. Erään kuvauksen mukaan kyseessä on aika lailla maitopurkin ­kokoinen ja painoinen eläin. Rusakosta ja metsäjäniksestä kanin erottaa paitsi pienempi koko myös lyhyemmät korvat ja jalat.

Villikani on fossiililöytöjen perusteella elänyt ennen viime jääkautta laajalla alueella Euroopassa. Etenevä manner­jäätikkö työnsi kanit Iberian niemimaalle. Sieltä laji levisi uudelleen ihmisen mukana.

Kaneja päästettiin luontoon ympäri maapalloa, tarkoituksellisesti ja vahingossa. Kanikanta alkoi kukoistaa, välillä holtittomastikin.

– Kaneja on tutkimusten mukaan noin kahdeksallasadalla valtamerten saarella. Niillä kanit voivat tehdä pahaa jälkeä, Nummi kertoo.

Saarten kasvillisuus on kehittynyt oloissa, joissa kasvien ei ole tarvinnut kehittää puolustusta nisäkäskasvinsyöjiä vastaan. Niinpä kanit voivat syödä monet kasvilajit sukupuuttoon. Kasveista riippuvaiset hyönteiset katoavat ja pian myös hyönteisiä saalistavat linnut.

– Kanien kaivamistoimintakin voi olla niin pontevaa, että esimerkiksi hylkeenpoikasia jää jumiin kaivantoihin.

Suomessa kanit eivät tiettävästi toistaiseksi ole aiheuttaneet suurta tuhoa ekosysteemille, mutta ihmisten kannalta ne voivat olla varsin harmillisia. Se johtuu kanien valttikortista: ne voivat syödä hyvin monenlaista kasviravintoa. Nummi kertoo, että kani nirsoilee ravinnon suhteen paljon vähemmän kuin vaikkapa rusakko.

– Kanilta ei ole moni kasvi suojassa.

Siksi alueilla, jossa kaneja elää, kasvit pitää suojata esimerkiksi verkoilla hyvin tarkasti. Lisäksi ­ainakin Helsingissä on paikoin jouduttu pohtimaan, millaisia kasveja puistoihin istutetaan, jotta ne eivät katoaisi kanien suihin.

Tulevaisuudessa luultavasti yhä useampi suomalainen saa tutustua kaniin myös puutarhassaan.

– Arvioni on, että kani runsastuu ja leviää, sanoo Petri Nummi.

– On vaikea sanoa, miten määrä muuttuu. Kannan kehitys voi olla aaltoilevaa, kun taudit rokottavat.

Koska kani ei viihdy metsissä, se ­luultavasti levittäytyy edelleen pääkaupunkiseudulta rannikon lähellä pitkin taajamia ja mahdollisesti alkaa sitten runsastua paikallisesti. Lämpenevä ilmasto todennäköisesti suosii kaneja.

Lisäksi levittäytyminen voi edetä yllättävin hyppäyksin, jos kaneja sattuu kulkeutumaan vaikkapa junanvaunuissa tai autojen rakenteissa kauemmas pääkaupunki­seudulta.

Uusia yhdyskuntia voi syntyä myös, jos ihmiset huolehtivat huonosti lemmikeistään. Helsingin eläinsuojeluyhdistys tiedotti helmikuun puolivälissä, ettei sen hoiviin joutuneita lemmikkejä – muun muassa kaneja – yleensä tulla noutamaan. Niistä suuri osa on siis hylätty tieten ­tahtoen oman onnensa nojaan.