Henkilöautojen katsastusväli muuttuu pian: "Uudistus on älytön"
Autot ja liikenne
Henkilöautojen katsastusväli muuttuu pian: "Uudistus on älytön"
Henkilöautojen katsastuväli muutuu toukokuun 20. päivä, sen jälkeen autoa ei taritse katsastaa yhtä usein kuin nyt.
9.4.2018
 |
Tuulilasi

EU:n katsastusdirektiiviin perustuvan uuden säännöksen mukaan uusi auto pitää katsastaa ensi kertaa vasta neljä vuoden kuluttua. Tämän jälkeen katsastusväli on kaksi vuotta, mutta 10 ikävuoden jälkeen auto pitä katsastaa vuosittain.

Katsastusalalla uskotaan joutuvan lomautuksiin, kun työt vähenevät. Aikaisemmin ensikatsastus on ollut kolmen vuoden kohdalla, toinen viiden ja sen jälkeen joka vuosi. Työt katsastusasemilla tulevat vähenemään merkittävästi. On arveltu, että vaikutus katsastusalalle on jopa 25 miljoonaa euroa vuodessa.

”Toimialalle uudistus on kova suonenisku. Vuodesta 2019 tulee löysä ja koko uudistus on älytön. Alalla joudutaan todennäköisesti lomautuksiin, ja vuonna 2020 työntekijöitä taas tarvitaan. Ensi vuonna kokonaisvolyymistä viedään noin neljäsosa pois. Se tulee takaisin seuraavana vuotta, mutta aiheuttaa vaikeuksia”, sanoo Yksityisten katsastustoimipaikkojen liiton puheenjohtaja Pertti Oittinen Aamulehdelle.

Voit lukea Aamulehden alkuperäisen uutisen tästä linkistä.

Kommentoi »