Uskomukseni ovat vaihdelleet. Eri maailmankatsomuksissa on hyviä opettajia ja oppeja, mutta nykyään taidan uskoa vain luontoon ja maailmankaikkeuteen. Katson taivaan tähtiä ja tajuan oman pienuuteni.

Äitini sairastui skitsofreniaan, kun synnyin. Hän joutui laitoshoitoon, enkä oikein ikinä saanut häneen kontaktia. Isäni Eino oli kirjallisuustieteen professori. 5-vuotiaana ilahduin, kun isäni meni uusiin naimisiin ja sain uuden äidin näyttelijä Kerttu Krohnista.

Sodan aikana kävin monta kertaa katsomassa Pinokkio-elokuvan, mutta se keskeytyi aina pommituksiin. Vasta vanhana näin, miten Pinokkio pääsi valaan vatsasta. 8-vuotiaana jouduin sotalapsena Ruotsiin. Olin pahatapainen enkä suostunut ulkoiluttamaan kasvattiperheen koiraa. Minut toimitettiin toiseen paikkaan.

16-vuotiaana matkustin yksin laivalla Englantiin piikomaan. Palasin takaisin ja harkitsin sairaanhoitajan opintoja, mutta enemmän halusin teatterikouluun. Isä ja äitipuoli vastustivat, mutta menin silti.

Tuottaja Veikko Itkonen keksi minut Ylioppilastalon lavalta ja pyysi koekuvauksiin. Minusta tuli kuukausipalkkainen elokuvanäyttelijä ja lopetin teatterikoulun. Englannistakin ehdotettiin koekuvauksia, mutta kuulemma nenä olisi pitänyt leikata.

17 vuotta nuorempi pikkusiskoni järkyttyi, kun kuuli, että Apu-lehti tekisi minusta paperinuken. Hän ei halunnut, että minut muutettaisiin nukeksi.

Elokuvanteko opetti keskittymistä hetkeen. Se oli minulle kuin leikkiä. Teatterissa kokonaisuudet olivat suuria, kuukausitolkulla harjoiteltuja kokonaisia näytelmiä. Urani alussa omatunto soimasi, kun jätin koulut käymättä. Tampereen Pikkuteatterissa sain kritiikkiä siitä, etten osannut käyttää ääntäni ammattilaisen tavoin.

Tampereella tutustuin Stig Fransmaniin, jonka kanssa perustin perheen ja saimme kaksi tytärtä. Myöhemmin Helsingin Kaupunginteatterissa aloin seurustella Esko Salmisen kanssa ja saimme Kristo-pojan. Esko oli tuttu jo lapsuudestani. 6-vuotiaana soitin Salmisten ovikelloa ja kysyin, saanko tulla katsomaan vauvaa. Sama Esko tuli pöytämme alle lukemaan Tarzaneita, kun olisi pitänyt olla tekemässä läksyjä.

Jäin eläkkeelle 1995, mutta näyttelen tarvittaessa edelleen esimerkiksi tv:ssä ja radiossa. Eläkkellä opettelin käyttämään tietokonetta ja pelaan kovasti nettipelejä.

Pidän matkustamisesta: nuorena liftasin halki Euroopan, reissasin lasteni kanssa ympäri maailmaa. Yhteensä kaksi vuotta asuin pienessä asunnossa Amazonilla.

Pari vuotta sitten kaaduin kadulla, nilkkani kipsattiin ja kipsi jalassa kaaduin uudelleen. Onnettomuudet vaikuttavat liikkumiseeni valitettavasti lopun ikää.

Olen iloinen, että yhteydet elämäni tärkeisiin ihmisiin ovat säilyneet. Olen äiti, mumma ja isomumma. Suuri yhteinen surumme oli Minna-tyttäreni kuolema kaksi vuotta sitten.

Elän yksin, mutta se ei haittaa minua. Saan itse vastata ajatuksistani ja olemisestani.