Kuvissa esiintyy kuusivuotiaan pikkutytön unelma. Haave, joka lopulta toteutui. Auto, joka sai nuoren ihmisen sydämen pomppailemaan jo kauan sitten – eikä koskaan päästänyt irti. Auto, joka on monelle kokeneemmalle suomalaisautoilijalle vanha tuttu, etenkin 1960- ja 1970-luvuilta. Sympaattinen pieni kulkija, joka sulattaa katsojan silmissä kivisenkin kuoren.

Sehän on tietenkin pompannappi, Fiat 600.

Mäntsäläläiselle Kati Kivistölle kuussatasella on aivan erityinen merkitys.

– Enolla oli peltoautona Fiat 600. Olin pienenä tyttönä saanut ajaa enon sylissä ja heti todennut tomerasti, että kun kasvan isoksi, niin minä ostan kanssa pompannapin.

– Isoksi kasvamiseen meni siitä hetkestä 38 vuotta, mutta nyt tämä auto – Jekku – on ollut minulla viisi vuotta.

– Autot ovat olleet lapsuudestani asti elämäntapa. Ratissa olen aika rauhallinen, mutta kilparadalla olen sitten saanut päästellä höyryjä. Viihdyn autossa ja ajan paljon, usein olen ystäville kuskina. Aina on harrastettu jotain autoihin liittyvää. Isäni laittoi tekemään itse autoihin kuuluvat huollot jo nuorena. Nuorempana ajoin autosuunnistusta hänen kanssaan, on ollut jenkkiauto ja rokkirallia on ajettu vuodesta 2005 asti. Nuorin poika ajaa sitä edelleen.

– Nyt asun omakotitalossa eteläisessä Mäntsälässä. Hehtaarin tontilla on tällä hetkellä noin 40 autoa pitkin peltoja. Suurin osa niistä on varaosa-autoja harrastelaitteisiin.

Mutta jokin sydämessä kyti edelleen.

– Minulta puuttui vielä se pompannappi, ja keväällä 2017 nousi kova autokuume. Selailin Nettiautoa ja Pyhtäällä oli punainen Fiat 600 Seat myynnissä. Lähdimme sitä katsomaan.

Entinen omistaja oli myymässä autoa terveydentilansa vuoksi. Se oli ollut hänellä vuodesta 1980 asti. Ajattelin matkalla, että jos autolla on sydän, niin se on minun autoni.

Ja olihan siinä vanha ”Teiden ritari” -tarra. Kaupat siitä tuli. Rekisterikilven mukaan auton nimi oli heti selvä. Siitä tuli Jekku.

Kati kertoo, kuinka kuussatanen on heti alusta alkaen osoittanut luonnetta.

– No kyllähän niitä jekkuja on ollut. ”Pieni auto, pieni vika” on lause, jota meidän perheessämme on aina toistettu. Kerran on kyllä moottorikin hajonnut. Ystäväni ja veljeni sen sitten väkersivät kasaan, minä keräilin ja tilailin osia. Kondensaattori on tuottanut välillä harmaita hiuksia, mutta muuten auto on toiminut teknisesti hyvin.

– Olen itse yrittänyt paljon tehdä asioita, mutta perheessäni on autonasentajia niin monta, että he ovat ottaneet Jekun hoidon itselleen. Facessa on pompannappiryhmä, sieltä saa apuja niin osiin kuin kysymyksiinkin. Lauri Viljanen on ollut minun pelastava enkelini moneen kertaan.

– Vuosina 2020–2021 poikani Niko teki kovan urakan: hioi Järvenpään Keudalla auton pellille ja maalasi sen. Korona vähän pitkitti projektia, kun koulut menivät kiinni. Mutta kumpikin valmistui sittemmin, niin maalaus kuin poikakin. Serkkuni Tanja kävi samaan aikaan verhoilukoulun, ja siellä hän päällysti penkit. Yhdessä sitten verhoiltiin muut jutut kotona. Mikko Marttinen myllytti ja teki keraamisen pinnoituksen, joten auton metallinhohtopunainen maalipinta suojattiin. Itse en museoautoa halunnut, vaan itseni näköisen auton.

– Jekku oli tänä vuonna American Car Show:ssa näytillä. Käymme muutenkin paljon cruisingeissa ja miiteissä. Pojat ovat kesätapahtumissa käyneet, jos minulla on ollut jotain muuta. Pari hääkeikkaa on kuljetettu, ja varmaan myös jatkossakin. Auto on vain kesäkäytössä, joten kesällä tulee käytyä kaikkialla. Kyllä tämä nappi tulee jäämään perheeseen. Siitä tullut koko perheen silmäterä.