Carlos Ghosn ja Nissan saivat syytteen Japanissa
Autot ja liikenne
Carlos Ghosn ja Nissan saivat syytteen Japanissa
Tokyon syyttäjät ovat päättäneet nostaa syytteet niin Nissanin entistä johtajaa Carlos Ghosnia, hänen apuriaan Greg Kellyä kuin Nissan Motoriakin vastaan väitetyistä Ghosnin kymmenien miljoonien palkkioiden ilmoittamatta jättämisestä vuosina 2010-2014.
10.12.2018
 |
Tuulilasi

Ghosnin ja Kellyn pidätystä päätettiin myös jatkaa, koska nyt tutkitaan myös vuosien 2015-2017 palkkioita ja niiden salaamista.

Nissanin katsottiin myös raportoineen Ghosnin palkkioista vähemmän, mitä ne todellisuudessa olivat. Nissan myönsi syytteet sekä omalta osaltaan että Ghosnin ja Kellyn osalta. Nissan esitti myös anteeksipyynnön ja lupasi jatkossa parantaa yhtiönsä sisäistä valvontaa.

”Vuotuisten tilintarkastusraporttien väärät summat vahingoittavat merkittävästi Nissanin luotettavuutta ja yhtiömme esittääkin asiasta syvät pahoittelut. Jatkamme yhtiömme hallinnon ja sisäisen valvonnan vahvistamista, tämä sisältää myös täsmällisesti tehdyt tilinpäätökset sekä ajantasaiset tiedot yhtiömme tilasta”, Nissan tiedotti.

Ghosn on tehnyt Renault-Nissan-Mitsubishi-allianssista kahden vuosikymmenen aikana maailman suurimman autoalan allianssin. Nyt koko allianssin tulevaisuus on vaakalaudalla.

Ghosnia Japanissa edustava Go Kondo lakitoimisto ei halunnut kommentoida päätöstä, kuten ei Ghosnin lähipiirikään.

Kellyn lakimies Yoichi Kitamura sen sijaan antoi lausunnon ja vahvisti samalla asiakkaansa saaman syytteen sekä uudelleenpidätyksen 30.12. asti.

”Me uskomme, että hän on syytön, joten tulemme taistelemaan oikeudessa”, Kitamura sanoo.

Nikkei-lehden mukaan Ghosnia ja Kellyä saattaa odottaa jopa 10 vuoden vankilatuomio, jos heidät todetaan syyllisiksi. Nissan voi puolestaan joutua maksamaan sakkoja reilut viisi miljoonaa euroa.

Kommentoi »