Bugatti julkisti 1600-heppaisen kahdeksan miljoonan euron auton – inspiraatio 1990-luvulta
Autot ja liikenne
Bugatti julkisti 1600-heppaisen kahdeksan miljoonan euron auton – inspiraatio 1990-luvulta
Bugatti on julkistanut Montereyssa uuden superautonsa Centodiecin, joka yhtiön mukaan tekee kunniaa 1990-luvulla tuotannossa olleelle urheiluautolle EB110:lle. 110 on juuri nyt Bugattille tärkeä luku, sillä se täyttää 110 vuotta.
2.6.2020
 |
Tuulilasi

EB110:n vaikutus näkyy etenkin keulan ilmeessä; linjat ovat hyvin samanlaiset kuten myös hevosenkenkäetusäleikkö. Bugattin mukaan sitä jouduttiin tosin hieman pienentämään uuteen autoon.

”Olemme erittäin ylpeitä Bugattin pitkästä historiasta, EB110 on hieno osa tätä historiaa. Siksi halusimmekin juhlistaa historiaamme uudella tulkinnalla tuosta hienosta autosta”, kertoo Bugattin johtaja Stephan Winkelmann tiedotteessa.

Auton hintalappu ennen veroja on noin kahdeksan miljoonaa euroa. Centodieciä valmistetaan ainoastaan kymmenen kappaletta. Silti ne on jo ennakkoon myyty loppuun. Autonsa asiakkaat saavat noin kahden vuoden kuluttua.

Chironiin pohjautuva Centodieci on varustettu 8,0-litraisella W16-moottorilla, joka kehittää huimat 1600 hevosvoimaa. Se kiihtyy yhtiön mukaan nollasta sataan 2,4 sekunnissa. Moottorin voi itse asiassa nähdä keulan läpinäkyvän lasipinnan alla.

Viime vuonna Bugatti esitteli Montereyssä edellisen Chironiin perustuvan variantin Divon.

Aiemmin tänä vuonna Geneven autonäyttelyssä Bugatti puolestaan esitteli eksklusiivisen La Voiture Noiren.

3 kommenttia