Bugatti julkaisi tiiserikuvan uudesta Divosta
Autot ja liikenne
Bugatti julkaisi tiiserikuvan uudesta Divosta
Bugatti on julkistanut varsin peittävän, mutta sentään jotakin kertovan tiiserikuvan uudesta Divosta. Autosta nimittäin näkyy sen koko silhuetti.
20.8.2018
 |
Tuulilasi

Uusi Divo on nimetty 1920-luvulla Bugattilla menestyksekkäästi kilpaa ajaneen ranskalaisen Albert Divon mukaan. Autosta tulee Bugattin mukaan erittäin harvinainen ja erittäin kallis.

Kuva kertoo, että autosta tulee ainakin täysin erilainen kuin Bugatti Chironista. Motortrendin mukaan uutuuteen voidaan odottaa Bugatti Vision Gran Turismo konseptiauton siivekettä ja keskeltä löytyvää pientä ”hain evää”. Silti auton silhuetti on hyvin erilainen kuin konseptiauton.

Bugatti Vision Gran Turismo

Vaikka ulkonäkö on eri, mekaanisesti voimme odottaa Divoon tulevan saman alustan ja voimalinjan kuin Chironissa. Bugatti on taatusti keskittynyt paljon myös auton painon keventämiseen sekä aerodynaamisen pidon lisäämiseen.

Bugatti Chiron

Kun Bugatti sanoo, että autosta tulee harvinainen, se todellakin pitää paikkansa. Divoa tehdään käsityönä vain 40 kappaletta. Hinnaksi tulee yli viisi miljoonaa dollaria. Todennäköisesti jokunen ilmestyy kilparadoillekin, sillä Bugattin johtaja Stephan Winkelmann on kertonut, että auto on tehty erityisesti mutkia varten.

Kommentoi »